Hänen kätensä jäivät kuin sokeat
linnut, jotka auringon antoivat pettää,
kun muut yli aaltoin jo lentää
ja ikuiseen kesään pian entää,
suojaa tarjoo ei lehmukset korkeat
talven tuulissa pakko on kyhjöttää.
Itävaltalainen Ursula Poznanski on jatkanut Beatrice Kaspary – dekkarisarjaansa toisella osalla, jonka nimi on Sokeat linnut. Ensimmäisen osan nimi oli Vii5i. Ensimmäisen dekkarin juonikuvioihin kuului geokätköt. Sokeat linnut kirjan tapahtumissa pysytellään facebookin yksityisessä runoryhmässä, jonka jäseneksi Salzburgin rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary liittyi nimimerkin suojissa, sillä ryhmä oli yksi vaihtoehto etsiä metsästä löytyneiden uhrien lähipiirissä olevia ihmisiä. Molemmat uhrit kuuluivat samaan ryhmään, mutta muuta yhteistä heillä ei ollut. Aika nopeasti Bea huomasi runoryhmän oudon käyttäytymisen netissä, sillä runot viittasivat kuolemaan ja valokuvat esittivät kohteita Salzburgissa, joihin runot eivät sopineet.
Runouden ystävät ovat taipuvaisia melankoliaan ja siihen, että päättävät päivänsä ennen aikojaan. Sinun sokeat lintusi saattavat nekin joskus löytää jyvän, sitäkö haluat minulle sanoa? Siinä saatat olla oikeassa. Niiden kannattaisi kuitenkin tarkistaa huolella, etteivät jyvät ole myrkyllisiä.
Ensimmäisen dekkarin heikkoudeksi laitoin jatkuvan autolla ajamisen ihmisten luota toisten luo, jolloin mielestäni varsinaiseen tutkimustyöhön ei jäänyt aikaa. Kun olisi istuttu alas ja mietitty yksityiskohtia olisi tutkimus selvinnyt nopeammin. Sokeat linnut dekkarissa Poznanski laittoi rikosetsivänsä tekemään tutkimustyötä, joten rikokset ratkesivat rikostutkinnan avulla. Yksi heikkous kirjassa on, mutta jätän sen lukijoille ratkaistavaksi.
Dekkarissa ei siis ajeltu päättömästi paikasta toiseen, mutta kahvia kului useampi kupillinen. Myös Bean yksityiselämä sai hieman uutta väriä ja säpinää tämän kirjan parissa, mikä oli oikein positiivista verrattuna ensimmäiseen kirjaan. Mielestäni Sokeat linnut on parempi dekkari kuin Vii5i, joten suosittelen tätä kirjaa mielelläni dekkareiden ystäville. Yksi lisäplussa tulee siitä, että kirjassa ei mässäilty rikosten tekemisillä ja raaoilla yksityiskohdilla. Johtui kenties murhaajasta: En ole koskaan saanut iloa kiduttamisesta.***+
Ursula Poznanski, Sokeat linnut
Atena 2014
s. 425
Blinde Vögel 2013
Tervetuloa Kirjakuun Riikka Kirjasähkökäyrän sadanneksi lukijaksi :)
VastaaPoistaMai, minä tilasin tämän kirjastosta lukijan suosituksesta. Kirjassa täydellistä on elämäni kaupunki eli Salzburg, tai se on yksi muutamasta, mutta sinne aina vain uudestaan. Muuten minua ei kiinnostanut tuo eka aihe eli geokätköt ovat minusta tylsiä ja kaikki mikä liittyy facebookiin myös on tylsää. samoin tuo autolla ajelut, se ei voi olla mun kirjani. Onneksi sain tänään dekari nälkääni tuhtia tavaraa, mutta sitä ennen vuoteeseen Hyvän aviomiehen kanssa;)
VastaaPoistaTässä dekkarissa oli positiivisinta tuo runoryhmä ja yleensä runot, vaikka minua vaivaa tuon runon, josta kirja on saanut nimensä, viimeisin sana, kyhjöttää... aivan puistattaa tuommoinen sana runon yhteydessä. Talven tuulissa pakko on hengittää tai elää tms.
PoistaKiva kuulla, että olet Salzburg-fani. Kirjassahan on sitten paljon tuttuja juttuja sinulle :)
Mai, tosi kiinnostavaa. Tuo runoryhmä-hommeli vaikuttaa oikein kutkuttavalta. Hyvä, että ei ole mitään kidutusta, en tykkää lukea hirveitä kauheuksia.
VastaaPoistaOlin tosi iloisesti yllättynyt tästä runoryhmästä. Olen itsekin kuulunut joskus verkkorunoryhmään, joten kirjasta löytyi samaistumisenkohteita.
PoistaEttei vain kirjailijakin olisi osallistunut vastaavanlaiselle kurssille ja keksinyt aiheen sieltä :)
Pidin ja en pitänyt tuosta kirjasta. Raakuutta en siedä, vaan suljen kirjan. Kartan myös henkijuttuja, että mieluummin sitten murhia liuta. Tuo some oli hyvä, facebookin suljetturyhmä oli erittäin hyvä pointti. Jotain uutta. Kirjassa oli paljon hyvää, enemmän hyvää kuin huonoa.
VastaaPoistaEn minäkään ihan hihkumaan alkanut kirjaa lukiessa. Tässä tuli tämän ajan yhteiskunnallisia asioita, joten kirja sijoittuu hienosti tämän vuosikymmenen aikajanalle. Kuuntelin viikonloppuna Jokisen dekkaria, joita suosittelen. Se oli vuodelta 1996 eli ajalta, jolloin elettiin markka-aikaa. Oli kiva lukea tällaisesta ajasta. Taidan olla retro-tyyppi ja tykkään historiasta.
Poista