Koetin rauhoittua loihtimalla mieleeni
kuvan. Ajattelin jokea: lamparetta, koskea, pyrstöään huojuttavia
liikkumattomia taimenia, ohi ajelehtivia lehtiä ja oksia. Ja sitten saaliin
perään syöksähtäviä taimenia. Oivalsin, että jokikalan maailmassa kaikki tulee
vuorelta: hyönteiset, oksat, lehdet, kaikki. Siksi se katsoo kohti yläjuoksua
ja odottaa, mitä tuleman pitää.
Italialaisen
Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta
voitti vuoden 2017 Premio strega palkinnon, eli Italian vuoden parhaimman kirjan
palkinnon. Kirjan kertojana toimii Pietro, joka asuu Milanossa ja viettää
vanhempineen kesät Milanon lähellä olevassa vuoristossa. Vuoristossa asuu hänen
ystävänsä Bruno, joka on samanikäinen. Kesät kuluivat seikkaillessa vuorilla,
kalastellessa, uidessa, mitä milloinkin tehdessä. Kirja kertoo poikien
kehityksestä aikuisiksi ja ystävyydestä, joka jatkui samanlaisena, vaikka
välissä oli pitkiäkin aikoja erossa. Olen lomaillut kerran Milanossa, joten oli kiva palata kirjan sivuilla tuohon kaupunkiin, joka on kirjassa pienessä sivuosassa.
Jos se joenkohta, jossa minä astun
veteen, on nykyhetki, minä ajattelin, silloin menneisyys on ohi virrannut vesi,
se joka soljuu alaspäin eikä tarjoa minulle enää mitään, ja tulevaisuus on se
vesi, joka tulee ylhäältä ja tuo vaaroja ja yllätyksiä. Menneisyys on
laaksossa, tulevaisuus vuorella.
Bruno
elää sukulaisten luona vuorilla ja tekee jo lapsesta asti raskaita maataloustöitä,
joten koulunkäyntiin ja leikkimiseen ei juuri ole aikaa. Seikkailuihin on aina
karattava, ja siitä on seurauksensa. Pietron vanhemmat ovat hyvin koulutettuja
ja haluaisivat myös Brunolle paremman tulevaisuuden, kirjasta voi lukea miten
suunnitelmien kanssa kävi.
Jossakin
vaiheessa Pietro kyllästyi vuoristokesiin ja opiskelun myötä muutti kotoa pois
ja oli vuosikausia käymättä vuorilla. Sitten tuli aika kohdata menneisyys, joka
johdatti eteenpäin elämässä. Paolo Cognettin kirja on ylistyslaulu luonnolle ja
vuoriston mahtavuudelle. Kirjassa vaelletaan vuorilla ja yritetään ylittää omat
voimavarat. Vaeltaminen vuoristossa on kuin riippuvuussuhde, josta Pietro
yritti eroon, mutta lue ihmeessä tästä luontoseikkailusta miten hänen kävi.
Itse koin suunnatonta rauhaa kirjan seurassa. Hengitin puhdasta ilmaa ja
katselin maisemia. Kiipeily oli aivan luonnollista puuhaa. Mielessä vilisivät omat
vaellusmatkat Suomessa ja ulkomailla. Vaelluskärpänen surisi korvassa, joten haluaisin vaeltaa tällä hetkellä
Lapissa, jossa ruska alkaa värittämään maastoa.
Kirjan
tunnelma on hiljaista flow-tunnelmaa. Kaunista, kaunista.
Tunnistin edelleen kaikki vuorenhuiput.
Paolo Cognetti, Kahdeksan vuorta *****
Suom. Lotta Toivanen
Bazar 2017
s. 235
Le otto montagne 2016
Premio strega-palkittu teos 2017
Suosittelen myös toista Premio strega-palkittua kirjaa:
Giordano Paolo: Alkulukujen yksinäisyys
Premio strega-palkittu teos 2017
Suosittelen myös toista Premio strega-palkittua kirjaa:
Giordano Paolo: Alkulukujen yksinäisyys
Kyllä vaan: hiljaista flow-tunnelmaa siinä määrin, että alkoivat tunturien tuulet tuoksuineen täälläkin nenua kutitella... Milanokin oli mieluisa nostalgiapiipahdus. Ilmava teos, joka antoi tilaa hengittää vapaasti:)
VastaaPoistaTämä oli erilainen kirja, verrattuna muihin italialaisiin teoksiin, joita olen lukenut. Yleensä italialaisissa kirjoissa on kiire ja paljon ihmisiä. Tämä kirja oli rauhallisuudessa todella vapauttava ja rentouttava, hengittävä :)
PoistaMinulla on yksi vuorikiipeilijä lähipiirissä, joka kiipeilee vuorilla ympäri maailman. Nyt jo vuosia kerännyt rahaa hyväntekeväisyyteen kiipeilemisellä. Tämän kirjan jälkeen ymmärrän hänenkin harrastustaan/työtään enemmän.
Kylläpä tämä kuulostaa raikkaalta kirjalta! Juttuasi lukiessa kuulin vuoripuron solinaa ja tuulen <3
VastaaPoistaTämä kirjan kansikuvakin on raikkaan sininen, ja todellakin tarina on raikas. Suosittelen <3
PoistaKirjan hain juuri kirjastosta, joten en lue juttuasi vielä, jännityksellä odotan!
VastaaPoistaKiva kuulla löydätkö hiljaisen ja rauhallisen tunnelman :)
Poista