torstai 14. kesäkuuta 2018

Elly Griffiths: Risteyskohdat



Ja joskus hän ajattelee, ettei näiden seinien ulkopuolella ole mitään. Vain lisää seiniä, rautakaltereita ja kylmiä betonilattioita.

Brittiläisen Elly Griffithsin esikoisdekkari Risteyskohdat on ihailtavan taidokkaasti kirjoitettu mysteerikirja, joka sisältää kimurantin jännitystarinan lisäksi mystisiä seikkailuja marskimaalla, arkeologisia kaivauksia, historiallisia esineitä, kadonneita lapsia, hiukan romantiikkaa ja rempseän päähenkilön Ruthin ja ihanan Nelsonin. Ja näiden kahden henkilön yhteistyö ilmeisesti jatkuu seuraavassakin sarjan kirjassa, toivon niin. Olen niin ihastunut tähän pariin ja tähän kirjaan ja Norfolkiin kirjan tapahtumapaikkana.

Arkeologi Ruth Gallowayta pyydettiin tutkimaan maasta löytyneitä luita. Pyytäjänä oli rikoskomisario Harry Nelson, joka halusi kuumeisesti löytää kymmenen vuotta aiemmin kadonneen tytön luurangon. Luut eivät kuuluneet kadonneelle Lucylle, vaan esihistorialliselle ruumiille. Ruthin ja Nelsonin yhteistyö jatkui tämän jälkeenkin, sillä paikkakunnalta katosi jälleen pieni tyttö.

Uusi ääni kuuluu joskus hyvin läheltä. Silloin kun yöllä on hyvin pimeää ja hyvin kylmää. Ääni herättää hänet, hän alkaa vapista ja kietoutuu peittoon tiukasti. Ääni kuuluu kerran, toisen ja kolmannen. Hän ei tiedä miksi, mutta jotenkin hänestä tuntuu, että se kutsuu häntä.

Risteyskohdat kuvaa muinaisia paalutuksia vesijättömailla. Paalutuksia pitkin pystyi turvallisesti kulkemaan seudulla, missä oli upottavia suosilmäkkeitä tai upottavia hiekkadyynejä ja syviä mutakuoppia, joihin upotessa katosi iäksi jälkiä jättämättä. Näillä vuorovesimailla oli tehty kymmenen vuotta aiemmin arkeologisia kaivauksia, joihin Ruth oli osallistunut. Ruth pystyi kertomaan osallistujista poliiseille ja tätä kautta heille avautui uusia tutkimuslinjoja etsiä kadonneita tyttöjä. Kukaan ei uskonut heidän olevan enää elossa.

Kissojensa kanssa asustelevan Ruthin kotirauha rikkoontui, kun hän alkoi avustaa poliiseja tutkimustyössä. Ruth koki tutkimustyön mielekkääksi ja löysikin yhteisiä tekijöitä ja mahdollisia ja mahdottomia rikoksentekijöitä. Kirjailija osoitti kyllä selvästi, kuka rikosten takana on, mutta se piti Ruthin itsensä ratkaista. Tietysti jännittävällä ratkaisuhetkellä piti myrskytä ja sataa vettä ja muutenkin olosuhteet olivat karmivat. Kaikin puolin mainio dekkari, joka kietoi pauloihinsa heti ensisivulta ja piti otteessaan kirjan loppuun asti. Extraplussaa annan hienoista luontokuvauksista ja koukuttavasta lopusta, joka antaa vinkkejä Ruthin tulevasta elämästä. Toivottavasti Nelson pysyy kuvioissa mukana.

Yössä on nyt uusi ääni. Se kuuluu yhä uudelleen ja uudelleen. Kolme kiljaisua, yksi toisensa perään, hyvin matalia ja kaikuvia. Kolmas kestää aina pisimpään ja on kaikkein pelottavin.

Elly Griffiths, Risteyskohdat *****
Suom. Anna Lönnroth
Tammi 2017
s. 304
The Crossing Places 2009
dekkari

8 kommenttia:

  1. Hieno postaus kirjasta, ja huomaan, että sinäkin pidit tästä. Minä ihastuin kovasti ja pidin myös päähenkilöistä, jotka ilmeisesti jatkavat uusien mysteerien parissa seuraavassa osassa. Odottelen vielä hieman sen lukemisen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Paula 😃
      Tykkäsin tosi paljon kirjan koukuttavasta tarinasta. Voisin heti jatkaa seuraavan sarjan kirjan parissa, mutta Poirot odottelee.

      Poista
  2. Mai, tämä oli todella hyvä!!!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Leena 💕
      On kiva, kun kirjan päähenkilöiden välillä on säpinää ja kirjassa on muutakin tarinaa kuin rikos.

      💟

      Poista
  3. Mainio sarja. Odotan jo kovasti seuraavaa osaa. Onneksi tätä suomennetaan ripeään tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa kolmas osa ilmestyä tänä vuonna. Minulla on jo toinen sarjan dekkari hankittuna. On kyllä mainio sarja :)

      Poista
  4. Voi, minäkin ihastuin Ruthiin ja Nelsoniin sekä marskimaisemiin miljöönä. Arkeologia sopii dekkareihin kuin nenä päähän! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että arkeologia sopii dekkareihin. Jo Agatha Christey käytti arkeologiaa teemana monessa dekkarissaan. Ja tietysti hän käytti myös romansseja teemana.

      <3

      Poista