sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka


 

Kädet eivät liiku. Hän yrittää purra suuhun ahdetun inhottavan rätin rikki työntääkseen sen kielellä sivuun.

Ei onnistu.

Hän ei voi huutaa apua.

 

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin Häpeänurkka alkaa todella hyytävästi. Joku on sidottu tiukasti ja häntä uhkaa jokin paha, jos hän liikkuu paikaltaan. Kirjailija koukutti jälleen heti kirjan ensimmäiseltä riviltä lähtien, ja lupaan muille lukijoille sen, että kirja koukuttaa loppuun saakka. Tiesin kirjan pahiksen jo aika aikaisessa vaiheessa, mutta juonenkäänteet pitivät sellaisissa otteissa, että en todellakaan tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan. Ja kirjan loppuvaiheet olivat sen verran koukuttavat, että joka lukee Häpeänurkan, seuraavakin sarjan kirja on ihan pakko lukea.

 

Väsymys on musertava, ja silmiä on yhä vaikeampi pitää auki. Hänellä ei ole aavistustakaan, montako tuntia hän on seissyt tällä lailla, joka tapauksessa tuntikausia.

 

Kirjasarjan päähenkilö rikostutkija Emma Sköld palasi kirjan alussa töihin toisen äitiyslomansa jälkeen. Hän sai nuoren työparinsa kanssa tehtäväksi etsiä kuollutta julkkistoimittajaa, mutta tämä löytyi pian kuolleena, ja tutkimus muuttui nopeasti murhatutkimukseksi, ja lisää ruumiita oli tulossa.

Emma on todella älykäs ja tehokas tutkija, mutta hänen ongelmansa ovat olleet sarjan alusta lähtien miehet. Hän erosi työkaveristaan, mutta uusi mies oli jo kärkkymässä tilalle. Sitä se teettää, kun on kaunis katsella. Mutta työt oli hoidettava. Miehet tuppasivat olemaan vaan malttamattomia ja halusivat koko ajan enemmän Emman huomiota.

 

Jakkara on kaatunut, ja hän roikkuu koko painollaan tyhjän päällä.

 

Brommalaisesta Emma Sköldistä kertovassa dekkarisarjassa perheellä on ollut iso merkitys juonikuvioissa. Emman isä oli entinen päällikkötason poliisi ja nuoremman lapsen isä Nyllet oli poliisi, joiden elämään rikokset ovat liittyneet tiiviisti. Nylletillä oli ikävä stalkkeri myös tässä tarinassa. Emman siskon perhe oli hänelle läheinen, vaikka riitojakin oli. Monet rikokset ovat liittyneet myös hänen siskonsa perheeseen tavalla tai toisella. Häpeänurkassa vielä tiiviimmin.

 

Häpeänurkan teemoihin liittyivät mielenterveysasiat. Kirjan tapahtumat sijoittuivat Dammsjön-järvelle, jonka läheisyydessä sijaitsi pensionaatti. Pensionaatin lähistöllä liikkui outoa porukkaa sekä sattui ja tapahtui omituisia asioita. Tämä rikostarina oli sen verran jännittävä ja mukaansatempaava, että nukkumaanmenoni siirtyi ja siirtyi. Piti välttämättä saada tietää, mitä eräälle nuorelle henkilölle tapahtui. Olen aivan myyty tähän Emma Sköld-dekkarisarjaan. Vuosi 2021 alkoi todellisella tähtidekkarilla.

 

Toivotan jännittäviä lukuhetkiä Häpeänurkan parissa.

 

 

Sofie Sarenbrant, Häpeänurkka *****

suom. Helene Bützow

Wsoy 2020

s. 442

 

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Sofie Sarenbrant: Syntipukki

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka


10 kommenttia:

  1. Tätäkin sarjaa pitäisi lukea, luin tuon Greben uusimman sarjan. Ruotsista tulee hyviä naisdekkaristeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsalaiset taitavat dekkareiden kirjoittamisen. Sarenbrantin kirjat ovat todella hyviä, juonivetoisia dekkareita. Grebellä on oma huikean hyvä tyyli dekkareissaan.

      Poista
  2. En ole lukenut Sarenbrantilta mitään, mutta kuulostaa tosiaan jännittävältä ja koukuttavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä sarjaa, joka sopii monille dekkareiden lukijoille. Eivät ole liian väkivaltaisia.

      Poista
  3. Kiitos lukuvinkistä. Vaikuttaa kiinnostavalta, en ole tämän kirjan ilmestymistä huomannutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloita Avoimista ovista, jos et ole lukenut sarjaa aiemmin.

      Poista
  4. Olen lukenut Avoimet ovet ja Osasto 73. Pidin kovasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on jännittävä sarja, mutta samalla hyvin lämminhenkinen, kun siinä käsitellään myös arkipäiväisiä asioita ja perheen sisäisiä juttuja.

      Poista
  5. OLen lukenut tähänasti kaikki muut Sarenbrantin kirjat paitsi tätä uusinta. Todella hyyvin kirjoitettuja dekkareita.



















    Lainasin just Häpeänurkan ja kohta se alkaa...


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Mielestäni tosi hyvä sarja. Emma on kiinnostava päähenkilö, jalat maassa.

      Poista