torstai 12. syyskuuta 2019

Anne Roth: Sekundakroppa - Elämäni kilpirauhaspotilaana


Kilpirauhasen vaivat voidaan jakaa karkeasti eri syistä johtuen sen liika- ja vajaatoimintaan. Vajaatoiminta on selvästi yleisempää kuin liikatoiminta. Tämä kirja kertoo minun tarinani diagnoosin saamisesta tähän päivään, sairauteni molemmista äärilaidoista, sillä olen sairastanut ensin liikatoiminnan ja sitten vajaatoiminnan. (Anne Roth)

Anne Rothin tietokirja Sekundakroppa – Elämäni kilpirauhaspotilaana tulee toimimaan monelle kilpirauhaspotilaalle ja hänen läheiselleen hyvänä vertaistukena, sillä kirjassa tulee esille todella paljon asiatietoa liittyen kilpirauhaseen ja sen vaikutuksiin ihmisessä sekä hyvässä että pahassa. Kilpirauhasen sairaudet ovat niin vakava uhka esim. vauvan kehitykselle, että sen vuoksi jokaisesta vastasyntyneestä otetaan Suomessa kilpirauhaskokeet kaiken varalta. Toisaalta raskaus on monesti odottavalle äidille riski sairastua kilpirauhassairauksiin.

Kilpirauhanen vaikuttaa aivojen toimintaan, kasvuun, yleiseen vireystasoon, veren kolesterolipitoisuuksiin, painoon, lihasvoimaan, muistiin, suolen toimintaan, hiusten hyvinvointiin… siis koko elimistön toimintaan. Erityisen ratkaisevassa roolissa se on aineenvaihdunnan säätelijänä. (Anne Roth)

Koska kilpirauhanen vaikuttaa kaikkeen elimistön toimintaan, se on hankala tauti ensinnäkin löytää ja toiseksi se on vielä hankalampi hoitaa. Monesti kilpirauhasen sairaudet kulkevat suvuittain. Anne Rothin mummulla oli struuma, joka oli leikattu. Struuma on suurentunut kilpirauhanen. Hypertyreoosi eli kilpirauhasen liikatoiminta sekä kilpirauhasen tulehdukset voivat aiheuttaa struuman. Anne Roth sairastui Basedownin tautiin, kilpirauhasen liikatoimintaan. Hän oli laihduttanut helposti kiloja, mutta sitten hän alkoi hikoilla runsaasti, hiukset tippuivat päästä, sydän hakkasi lujaa, eikä hän pystynyt nukkumaan öisin. Hän sai lopulta siihen lääkityksen ja vaivat lievenivät, mutta kilpirauhanen on arvaamaton.

Lääkäri teki minulle selväksi heti diagnoosin antamisen yhteydessä, että kannan sairautta loppuikäni, vaikka liikatoiminnassa onkin mahdollista, että sairaus painuu välillä myös tilaan, jossa lääkitystä ei tarvita. (Anne Roth)

Jossakin vaiheessa Anne Rothin oireet pahenivat vuosien mittaan heitellen vajaatoiminnasta liikatoimintaan, joten tuli ajankohtaiseksi operoida kilpirauhanen kokonaan pois. Leikkauksesta seurasi ongelmia, joista voi lukea lähemmin kirjasta. Koska leikkauksessa poistetaan kilpirauhanen, seurauksena on aina vajaatoiminta, jonka vuoksi potilas joutuu syömään kilpirauhaslääkettä koko loppuiän. Anne Rothia odotti liuta vajaatoimintaoireita.

Olen onnellinen siitä, etten tiennyt, millainen taisto minua odotti, kun sain diagnoosin Basedowista tai kun valmistauduin kilpirauhasen poistoleikkaukseen. En usko, että olisin jaksanut, jos olisin tiennyt kaikesta siitä, mikä odotti edessä. (Anne Roth)

Tiesin heti, kun Anne Roth oli kirjoittanut Sekundakropan, että haluan lukea kirjan ja blogata siitä. Syykin on selvä, sillä olen yksi noin 300 000 kilpirauhaspotilaasta Suomessa. Olen ollut sitä jo 25 vuotta. Diagnoosikaan ei selvinnyt aikoinaan, ennen kuin luin vajaatoiminnasta lehtiartikkelin ja totesin, että minulla on kaikki oireet. Otatin kilpirauhasverikokeet ja menin reumalääkärille, sillä työpaikkalääkäri oli ohjannut minut sinne, koska kaikki niveleni olivat turvoksissa. Reumalääkärin oli helppo määrätä minulle lääkitys vajaatoimintaan. 

Tuossa vaiheessa olin myös fyysisesti sekä henkisesti voimieni äärirajoilla, nukuin kaikki valveillaoloajat, eikä väsymys poistunut ilman lääkitystä. Kilpirauhaslääkityksestä alkoi sitten oma lääkeshownsa ja oireilut vajaatoiminnasta liikatoimintaan, sydänoireet ja kaikki mahdolliset oireet mitä kuvitella saattaa. Minulla on siis välillä päällä molempien sekä vajaa- että liikatoiminnan oireet, jotka heiluvat vuodenaikojen mukaan. Lisäksi lääkitykseen vaikuttaa kaikki mahdolliset lääkkeet plus vitamiinit ja ruoka. Ennen lääkitystä sanoin kaikille, että minä lihon, kun ajattelen ruokaa. Siksi olin syömättä, eikä suolisto toiminut ja olin heikossa kunnossa.

Olen joutunut itse selvittämään kaikki kilpirauhaseen liittyvät asiat. Lääkärien ja hoitajien tiedot ovat aina olleet puutteellisia sairaudestani, eikä minua ole otettu koskaan vakavasti ennen diagnoosia eikä diagnoosin jälkeen. Esim. sairaalassa ollessani hoidossa kilpirauhaslääke tuotiin illalla ja iloisesti mainittiin, että tämä on jäänyt ottamatta. Hoitaja oli sitten ihmeissään, kun ilmoitin, että lääkettä ei voi ottaa miten sattuu, otan lääkkeen aina aamulla ennen ruokaa ja pidän tauon ruokailun ja lääkkeen välillä. Mitään muita lääkkeitä en voi ottaa yhtä aikaa. Veljeni vajaatoiminta oli sitten helpompi todeta, kun minun sairauteni oli jo tiedossa, ja olen ollut veljelleni vertaistukena, esim. kukaan ei kertonut hänellekään miten kilpirauhaslääkkeet pitäisi ottaa. Lääkkeiden otto on yksilöllistä eri potilailla, mutta meille sopii aamulääkitys.

Olisin ollut valtavan onnellinen tästä Anne Rothin kirjasta silloin, kun sairauteni diagnosoitiin, mutta olen iloinen siitä myös nyt. Sekundakroppa on äärettömän asiantunteva tietoteos.

Kiitos Anne!

Anne Roth, Sekundakroppa – Elämäni kilpirauhaspotilaana
Docendo 2019
s. 191
tietoteos

tiistai 10. syyskuuta 2019

Sarah J. Maas: Okaruusujen valtakunta


Lumi pyörteili ympärillämme. Tuijotin sutta, kunnes sen hiilenmusta ja norsunluunvalkea kylki lakkasi kohoilemasta. Se oli vain susi – se oli ehdottomasti vain tavallinen susi, vaikkakin epätavallisen suuri.
Puristus rinnassani hellitti, ja hengähdin niin että ilma huurtui edessäni. Ainakin pihlajanuoli oli ollut tappava, vaikken tiennytkään, minkä tai kenet se oli tappanut.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Sarah J. Maasin Okaruusujen valtakunta aloittaa kirjailijan uuden Valtakunta-kirjasarjan. Maas nousi bestseller-listojen huipulle Throne of Glass-sarjan kirjoillaan. Kirjoista on tehty myös huippusuosittu tv-sarja. En ole vielä lukenut Throne of Glass-sarjan kirjoja, mutta ehkä jonakin päivänä. Fantasiakirjallisuus on kuulunut aina lukemistooni, sillä rakastan kirjailijoiden luomia uusia fantastisia maailmoja. Okaruusujen valtakunnasta löytyy mm. Prythian, joka kuuluu haltijoille.

”KUKA TAPPOI HÄNET?” Olento harppoi meitä kohti ja pani käpälän pöydälle, joka narisi ja notkui painon alla. Kynnet upposivat tömähtäen puuhun yksi kerrallaan.
Uskaltauduin astumaan toisenkin askeleen eteenpäin, kun peto kurotti kuononsa pöydän yli nuuhkiakseen meitä. Silmät olivat vihreät ja kultatäpläiset. Muodon ja värin perusteella ne eivät olleet eläimen silmät. Ääneni oli yllättävän tasainen, kun sanoin haastavasti: ”Tappoi kenet?”

Okaruusujen valtakunnan päähenkilö on nuori metsästäjä Feyre, joka piti huolen siitä, että isä ja siskot saivat ruokaa. Kirjan alussa Feyre tuli ampuneeksi suden, jonka vuoksi hän joutui haltijoiden valtakuntaan. Suuri peto, joka vei hänet Kevään valtakuntaan, muuttui haltijaksi, jonka kasvoja peitti naamio, jota hän ei saanut irti, sillä hänet oli noiduttu. Kevään valtakunta oli kuihtumassa pois, sillä outo vitsaus oli levinnyt koko maahan. Ainoa, joka pystyi taistelemaan vitsausta vastaan, oli Feyren noutanut haltia, mutta hänenkin voimansa olivat vähenemässä.

Säpsähdin huohottaen hereille keskellä yötä. Uneni olivat täyttyneet surielin sormiluiden kalinasta ja virnistelevistä nagoista. Kalpea, kasvoton nainen oli raadellut kurkkuani verenpunaisin kynsin niin että repeydyin hitaasti auki. Hän kysyi minulta toistuvasti nimeäni, mutta aina kun yritin puhua, vereni kupli ulos kaulani pinnallisista haavoista ja tukahdutti ääneni.

Okaruusujen valtakunnan päähenkilö Feyre oli itseoppinut metsästäjä ja luonnossa selviytyjä. Luonnossa hän oli oppinut taitoja, jotka olivat haltijoiden  maassa elintärkeitä selviytymisen kannalta. Feyre joutui jopa taistelemaan suunnatonta eläintä vastaan, mutta se ei yksistään riittänyt. Haltijoilla oli sekä hyviä että pahoja suunnitelmia Feyren ja samalla koko maan tulevaisuuden suhteen.

Feyre on uskomattoman rohkea päähenkilö, joka varmasti loistaa myös tulevissa sarjan kirjoissa, vaikka hän olisi yltä päältä mullassa ja lannassa, tai veren peitossa tai taistelemassa pelottavia olentoja vastaan. Prythian kartta on kuvattu kansilehdillä, joten siitä näkee missä ihmisten ja haltijoiden välillä oleva taiottu muuri sijaitsee.  Fantasioiden ystäville kirjassa on tarunomainen valtakunta täynnä taikuutta, lumovoimaa, mielikuvitusta, kiihkeyttä, intohimoa ja hyvän ja pahan taisteluja. Okaruusujen valtakunta on monitasoinen, maaginen ja yliluonnollinen fantasiakirja, mutta samalla intohimoinen rakkaustarina.

Jos olisin pystynyt puhumaan puhkeamatta kirkumaan, olisin kysynyt, miksei se vain tappanut minua heti. Attor kulki eteenpäin lähes luikerrellen ja kiskoi minua mukanaan. Sen koukkukyntiset jalat uursivat naarmuja luolan lattiaan joka askeleella. Se näytti pelottavan samanlaiselta kuin maalauksessani.

Sarah J. Maas, Okaruusujen valtakunta *****
Suom. Sarianna Silvonen
Gummerus 2019
s. 475
Fantasia

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Alex North: Kuiskaaja


Niin tai näin, me emme osaa puhua keskenämme, joten minun on vain yritettävä kirjoittaa se kaikki muistiin. Totuus siitä, mitä Featherbankissa tapahtui,
totuus herra Yöstä. Pojasta lattian alla. Perhosista. Pikkutytöstä, jolla oli outo mekko.
Ja tietysti Kuiskaajasta.

Brittikirjailija Alex North sai idean dekkariinsa omalta pojaltaan, joka puhui pojasta lattian alla. Kuiskaajan päähenkilöhahmoina tässä rikosromaanissa ovat 7-vuotias Jake ja hänen rikosromaaneja kirjoittava isänsä Tom. Olosuhteista johtuen he asuvat kahdestaan, ja kirjassa he muuttivat asumaan uuteen kotiin, sillä vanhassa oli liikaa muistoja, jotka tuntuivat molemmista tuskallisilta.

Umpimähkäisessä tuhoamisessa oli samaa kasvavaa aggressiivisuutta, jota poika osoitti myös koulussa. Hän yritti tehdä sillä vaikutuksen maailmaan, joka ei tuntunut huomaavan häntä. Se juonsi juurensa halusta tulla nähdyksi. Tulla huomatuksi. Tulla rakastetuksi.

Sitähän jokainen lapsi pohjimmiltaan kaipasi.

Miehen sydäntä kivisti, kun hän ajatteli sitä, ja hänen sykkeensä kiihtyi. Hän astui äänettömästi pensaikosta pojan taakse ja kuiskasi tämän nimen.

Kuiskaajassa kerrotaan Jakesta, joka on herkempi lapsi kuin muut ikäisensä lapset. Hänellä on mielikuvitusystävä, ja hän on erittäin luova. Tom on ollut lapsena samanlainen, joten hän ymmärtää hyvin, että lapsi on erilaisempi kuin muut luokalla, mutta hän haluaisi poikansa olevan samanlainen kuin muut. Siitä tulee ristiriitoja. Jake turvautui yhä enemmän mielikuvitusystäviin ja loruili jatkuvasti yhtä kammottavaa lastenlorua. Jakesta tuli päivä päivältä myös pelokkaampi.

Paikkakunnalle kotiutuessa Tom ja Jake kuulivat pojasta, joka oli kadonnut muutama kuukausi aiemmin samasta koulusta, mitä Jake alkoi käydä. Myös heidän uudella kodillaan oli kammottavat salaisuutensa taustalla, jotka tulivat päivänvaloon pikkuhiljaa. Salaisuudet kietoivat yhä tiiviimmin pienen perheen verkkoihinsa kuin perhosenkotelon sisään. Oliko myös Jake vaarassa?

Toisaalla rikoskomisario Pete Willis ja rikoskomisario Amanda Beck tekivät lujasti töitä löytääkseen kadonneen pojan. He liittivät tapauksen parin vuosikymmenen taakse, jolloin paikkakunnalta katosi lapsia. Pete oli vieraillut erään rikollisen luona vankilassa ja yrittänyt saada selville puuttuvia tietoja. Oliko uuden katoamisen taustalla kenties kopioija vai tunsiko kyseinen henkilö kenties uuden tekijän?

Alex Northin henkilöhahmot ovat hyvin ongelmaisia. Taustoilta löytyy runsaasti traumoja, perheväkivaltaa, alkoholia jne. Kuiskaaja on sekoitus tummuutta, vaaroja, pelkoja, ahdistusta ja kauhua siitä mitä on tapahtunut ja mitä kenties tulee tapahtumaan. Kuiskaaja vangitsee lukijan kirjan sivuille, eikä tarinaa voi lopettaa, ennen kuin tietää mitä lopussa lukee.

Jos oven auki unohtaa,

niin joku sieltä kuiskuttaa.

Alex North, Kuiskaaja *****
Suom. Irmeli Ruuska
Otava 2019
s. 395

perjantai 6. syyskuuta 2019

Tove Jansson: Reilua peliä


He asuivat sataman lähellä toinen toisessa, toinen toisessa päässä isoa vuokrataloa ja heidän ateljeittensa välissä oli ullakko, persoonaton ei-kenekään-maa täynnä korkeita käytäviä, joita reunustivat lukitut lautaovet.

Tove Janssonin (1914-2001) Reilua peliä novellikirja kertoo kahdesta vanhenevasta taiteilijasta, jotka asuvat samassa talossa ja ovat pari, mutta elävät eri asunnoissa antaen toinen toisilleen tilaa. Jansson kirjoittaa ensimmäisessä novellissa Uusi ripustus:

On saatava tehdä omaa taiteilijan työtään pyhitetyssä yksinäisyydessä, rauhassa häiriöltä. On saatava leikkiä ja muovata milloin mitäkin materiaalia, kunnes leikki yhtäkkiä, näennäisen oikullisesti, vie vastustamatta mukaansa ja sulkee ulkopuolelle kaiken muun toiminnan.

Kirjasta nousee esille kirjailijan oma elämä, sillä Jansson eli tunnetusti suhteessa taidegraafikko Tuulikki Pietilän kanssa. He asuivat Helsingissä Ullanlinnankadulla, jossa heillä oli yhteinen galleria ja asunnot. Kirjassa tehdään tauluihin uusia kehyksiä ja ripustetaan taulut seinille Uusi ripustus novellissa. Videomaani novellissa katsotaan elokuvia.

Jansson kirjoittaa hauskoja mustaa huumoria sisältäviä novelleja parin Amerikan matkalta novelleissa Killing George, Matka Konican kanssa, B-western, Suuressa Phoenixin kaupungissa.
Tove Jansson ei korostanut itseään suurena taiteilijana, vaan eli yksinkertaisesti ja matkusti yksinkertaisesti. Hän löysi matkoiltaan mukavia ihmisiä, jotka sopivat hyvin novellien henkilöhahmoiksi.

Muumit tulevat esille novellissa Wladyslaw. Wladyslaw oli nukketaiteilija, joka halusi itselleen taiteilijan suunnittelemat nuket. Hän tuli novellissa käymään taiteilijan luona. Suuri persoona ja taisi siinä olla ihastustakin puolin ja toisin. Toisaalla parin toisella osapuolella oli nuori ihastus, josta kertoo novelli Jonnan oppilas. Mustasukkaisuutta oli selvästi ilmassa. Rakkaus ja ihastumiset kuuluvat jokaiseen ikään.

Reilua peliä novellikirjassa on 17 novellia. Novellit kertovat parin arkipäivän asioista, jopa riidoista ja ahdistuksista, luulotteluista. Novelleista nousee mieleen Alice Munron tuotanto, sillä Munro kirjoittaa myös arkisista tapahtumista ihmisen elämässä, myös rakkaudesta arkielämässä, joka ei aina ole kaunista katseltavaa. Vanhenevan, pitkään yhdessä eläneen parin kiintymys ja rakkaus nousee esille Reilua peliä kirjan rivien välistä toisen kunnioittamisena ja haluna viettää aikaa yhdessä.

Tove Jansson, Reilua peliä
Suom. Kyllikki Härkäpää
Wsoy 1990 toinen painos
s. 139
Rent spel 1989
Novellikirja

Tove Jansson, Nukkekaappi
Tove Jansson, Kesäkirja
Tove Jansson, Viesti
Tove Jansson, Kuvanveistäjän tytär
Tove Jansson, Taikurin hattu
Tove Jansson, Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Tove Jansson, Kuinkas sitten kävikään?  
Tove Jansson, Näkymätön lapsi 
Tove Jansson, Suuri Muumikirja
Tove Jansson, Taikatalvi

torstai 5. syyskuuta 2019

Katri Kirkkopelto: Lintu Sininen


Olipa kerran…

Katri Kirkkopellon kauniisti ja mielikuvituksellisesti kuvittama ja kertoma satu Lintu Sininen on löydetty 1600-luvun satukokoelmasta Ranskasta. Myös Zacharias Topelius on kirjoittanut sadusta oman versionsa, joten hänen nimensä löytyy tämän upean satukirjan kannesta. Kuvitus on värikylläinen ja todella kaunis. Lintu Sininen sadusta on tehty myös musiikkiteos, joka löytyy takakannesta. Enempää en uskalla musiikista kertoa, sillä sen kaikki oikeudet on pidätetty.

Sadusta löytyy kuningas ja hänen tyttärensä. Kuningas on naimisissa yllätys yllätys ilkeän äitipuolen kanssa, joka haluaa omalle tytölleen prinssin, joka tuli kosimaan kuninkaan tytärtä. Prinssi ei kuitenkaan ollut niin vain huijattavissa, mutta yllätyksiä tapahtuu ja äitipuoli on juonikas tapaus.

Satumaailmoihin kuuluu yleensä hyvän ja pahan taistelut, niin tässäkin sadussa. Satu herättää varmasti paljon keskustelua lasten parissa, sillä tästä sadusta voi poimia yllättäviä kiusaamisjuttuja ja sitten niitä kuinkas sitten kävikään juttuja. Saiko paha palkkansa vai miten sadussa oikein kävi? Ja kuka tai ketkä olivat pahoja/hyviä? Sadut ovat parhaimmillaan, jos ne herättävät keskustelua.

Satuihin kuuluvat myöskin noidat ja tässä kirjassa niitä on peräti kaksi kappaletta. Miksiköhän varten? Se liittyy jälleen hyvä-paha-teemoihin, joista on mielenkiintoista keskustella lasten kanssa.

Koska kirjassa eletään fantasiamaailmassa noitien keskellä, sadussa tapahtuu ihmeellisiä taikuuksia. Taikuudet voidaan myös purkaa, onneksi, vastataikuuksilla. Olen muuten nähnyt, kun taikurit taikovat ja nostavat hatuistaan kyyhkysiä tai kaneja. Onkohan joku lapsista nähnyt taikurin taikovan jotakin? Lintu Sininen herättää varmasti runsaasti oivaltavia kysymyksiä ja vastauksia. Minusta Katri Kirkkopellon kuvittama kansi on vuoden kauneimpia. Lintu Sininen on lumoava satukirja.

Katri Kirkkopelto, Lintu Sininen *****
Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy 2019
s. 38 + CD
Lastenkirja

tiistai 3. syyskuuta 2019

Stina Jackson: Hopeatie




Ajomatkat pitkin Hopeatietä alkoivat sinä kesänä. Hän kohotti joka roskakorin kantta, penkoi paljain käsin jäteastioita, tutki hyllyviä soita ja lakkautettuja kaivoksia.

Ruotsalaisen Stina Jacksonin esikoisdekkari Hopeatie kertoo jokaisen vanhemman painajaisen, oma lapsi katoaa. Nuori Lina oli matkalla kesätöihin, kun hän katosi bussipysäkiltä, eikä noussut bussiin. Alkoi armoton etsintä, johon osallistui koko kylän väki, ja kauempaakin tuli etsijöitä mukaan, mutta sitten etsintä laantui ja jäljelle jäi vain yksi etsijä, joka ei antanut periksi, hän halusi löytää Linan. Katoamisesta oli kolme vuotta.

Hän istui kotona tietokoneen ääressä ja luki netin keskustelupalstojen pitkiä ketjuja, joissa uppo-oudot latelivat teorioitaan Linasta, kammottavia ehdotusten kudelmia: Lina oli karannut, murhattu, siepattu, pakotettu prostituutioon ja ties mitä painajaismaisia skenaarioita, joita hän ei kyennyt ajattelemaankaan mutta pakottautui kuitenkin lukemaan.

Samaan aikaan paikkakunnalle muutti uusi tyttö sekavan taiteilijaäitinsä kanssa. Pikkuhiljaa hän sosiaalistui ympäristöön, löysi poikaystävän ja tutustui hänen perheeseen. Lukiossa hän löysi keskustelukaverin opettajasta. Pienelle paikkakunnalle mahtui yllättävän paljon outoja tyyppejä, mutta eniten tyttö pelkäsi ympäröiviä metsiä, hän halusi palata kiihkeästi takaisin Tukholmaan.

Hän soitti miltei päivittäin poliisille ja komenteli heitä tekemään työnsä. Hän ei syönyt eikä nukkunut. Hän tuli kotiin pitkien etsintöjen jälkeen kädet likaisina ja kasvot ruhjeilla, muttei muistanut missä oli ne telonut.

Hopeatie on psykologinen jännityskirja kadonneen Linan etsinnöistä ja oudoista tyypeistä, joihin etsinnöissä törmätään. Synkät metsät piilottavat sisälleen rapistuneita rakennuksia, joihin on hyvä piilottaa kaikenlaista. Niissä asuvat tyypit eivät välttämättä halua, että heidän piilopaikkoja tullaan penkomaan. Linan kohtalosta tietävät kuitenkin kaikki. Sitten katoaa toinen nuori tyttö ja etsinnät aloitetaan uudelleen. Missä tytöt ovat? Piinaavaa jännitystä tiedossa lukijoille. Suosittelen.

Stina Jackson, Hopeatie
Suom. Jaana Nikula
Otava 2019
s. 285
Dekkari 

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Johanna Valkama: Jäävuonon Ruusu



- He pitävät sinua hulluna, tyttäreni, tiedäthän sinä sen.
Freydis jäykistyi. Padotut tunteet pääsivät pintaan. Hän otti tukea kokasta ja tunsi, kuinka tuulessa kuohuvat kutrit kiemurtelivat hänen kasvoilleen kuin nälkäiset liekit. Hän kääntyi hitaasti, katsoi äitiään yhtä vaarallisesti ja huusi kuohujen yli:
- Pitäkööt vain! He pelkäävät minua sitä enemmän.

Johanna Valkaman uusin historiallinen viikinkiaikaan sijoittuva teos Jäävuonon Ruusu kietoo auki ikivanhat islantilaiset saagat. Saagoissa kerrotaan historiallisista henkilöistä, joista on tullut kirjan henkilöhahmoja, Erik Punainen ja hänen poikansa sekä vahva tyttärensä Freydis. Vahvatahtoinen ja kunnianhimoinen Freydis oli Erik Punaisen äpärätytär. Freydisin äiti oli Näkijätär Thorborg ”Litilvölva”.

Viikingit olivat merenkulkijoita ja uusien maiden valloittajia. Viikingit tekivät aikoinaan valloitusretkiä pitkälle Amerikan rannikolle asti. Niin myös Freydis seilasi viikinkilaivalla isänsä ja veljiensä esimerkin voimasta hakemaan rikkauksia kaukaisilta retkiltä. Valitettavasti hänen piti raahata miestään mukanaan ja naapurilaivassa matkusti mies, joka petti hänet raskaasti. Kirjan kansilehdiltä löytyy hieno karttakuva reitistä, jota Viheriämaan viikingit seurasivat matkallaan Viinimaahan, jonka Freydisin velipuoli Leif oli löytänyt.

Valkoinen nainen joi tulijuomaa ja muutti muotoaan riitissä. Toisinaan hän oli vihainen petolintu, toisinaan kaukaa katseleva tiira. Mutta kumpi tahansa hän olikaan, henget puhuivat hänelle ja kertoivat tuliko heimon hyökätä vai paeta. Se teki hänestä arvaamattoman jopa omalle pojalleen: kun tietäjä kutsui yläilmoissa asuvia henkiä, hänen silmistään katsoi joku muu.

Viinimaassa oli jo asukkaita, skraelingarit. Heidän tietäjänsä oli Valkoinen nainen, joka oli tullut vuosia aiemmin samanlaisella viikinkilaivalla kuin Freydis matkasi miestensä kanssa. Valkoinen  nainen oli sukua sarjan aiempien kirjojen päähenkilöille, mutta kirjasta voi lukea hieman enemmän, tosin jäin uteliaaksi asian suhteen. Jospa jossain vaiheessa sarjaa Valkoisen naisen tarina tulee eteen, toivon niin. Valkoisella naisella oli poika, Mattus, joka oli kirjan toinen päähenkilö.

Jäävuonon Ruusu on upea viikinkiaikaan sijoittuva tarina voimakastahtoisesta viikinkipäällikkö Erik Punaisen tyttärestä Freydisistä, joka etsi maallisia rikkauksia kaukaisesta maasta, mutta löysi jotakin maallisia rikkauksia arvokkaampaa. Vanhat saagat kertovat, että Freydis teki ainakin kaksi matkaa Viinimaahan, ja kirjailija on ollut uskollinen saagoille. Vanhat saagat ovat heränneet henkiin kirjailijan taiturimaisella otteella. Metsän ja meren suku jatkui upeasti viikinkien kuningattaren seurassa.

Samassa valkoinen peto yritti tavoittaa Freyjan takajalkaa. Valtava pitkäkyntinen käpälä hipaisi hevosta ja Freydisin kauhuksi ratsu kompuroi.

Johanna Valkama, Jäävuonon Ruusu *****
Otava 2019
s. 389 + Lukijalle + Historialliset henkilöt + Sanasto
Historiallinen teos viikinkiajalta

Johanna Valkama: Itämeren Auri
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli
Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino