Anna-Mari Kaskinen: Kauneimmat haukkuni

 

 

Kauneimmat haukkuni

kaukaa jo kuulen.

Kiirehdit luokseni

vauhdissa tuulen.

Vaikka vain hetkeksi

pihalta lähden,

taas otat vastaan kuin

maailmantähden.

 

Kirjailija-runoilija Anna-Mari Kaskisen runokirja Kauneimmat haukkuni sisältää runoja koirille ja koirien ystäville. Jo kirjan kansikuva hellyttää kaikki koirien ystävät. Kirja sisältää kaiken kaikkiaan 47 runoa koiran elämästä. 

Kaskinen on ahkera kirjailija, ja kristillisyys on lähellä hänen tuotantoaan. Myös Kauneimmat haukkuni kirjasta löytyy runoja, joista näkyy kristillisyys. Laitoin kuitenkin esille runot, jotka koskettivat itseäni eniten. Runoista löytyy herkkyyttä kohdata koirat hyväksyen lempeydellä ja rakkaudella.

 

Elämäni koirat,

unohtaako voin,

kaiken mitä kerran

seurassanne koin?

Hännänheilutuksen,

katseen lempeän,

lohdutuksen eleet

aikaan ikävän.

Elämäni koirat,

teistä kiitän niin,

teistä jäljet jäivät

oviin, parkettiin.

 

Unissani tapaan

teidät, ihanat.

Korvissani kuulen

haukut kauneimmat.

 

Anna-Mari Kaskinen, Kauneimmat haukkuni

Kirjapaja 2020

s. 69

Runokirja

Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä

 

 

Oskarin koko naama muuttui punaiseksi. Hän alkoi hakata kädessään olleella isolla keittiöveitsellä raivopäisesti leikkuulautaan ja karjui jotain mistä ei saanut selvää. Yritin rauhoitella Oskaria, mutta en saanut häneen mitään kontaktia. Oskarin silmissä oli pelottava hullunkiilto ja sellainen pysähtynyt katse. Naaman väri oli muuttunut punaisesta valkoiseksi. Siirryin taka-alalle. Hirvitti. Pelotti.

Ylläoleva oli se hetki, kun Venla Kuoppamäki ymmärsi kirjassaan Sun poika kävi täällä, että hänen poikansa tarvitsi apua. Äiti ei enää kyennyt antamaan sitä. Hänen 17-vuotiaan poikansa elämä oli muuttunut todella holtittomaksi ja rajuksi ja hän käytti päihteitä, joten koti oli muuttunut turvattomaksi muulle perheelle. Kirja kertoi Oskarin viimeisistä vuosista. Kirja on äidin kertoma vimmainen tarina aikuistuvasta pojastaan.

Lopetettuani puhelun aloin itkeä. Soitin omalle äidilleni edelleen vähän itkuisena ja kerroin mitä oli tapahtunut. Äiti yritti rauhoitella ja hoki, että tein ihan oikein ja sen mikä oli välttämätöntä ja Oskarin parhaaksi. Niin kai. Se vain tuntui niin saatanan pahalta. Ihan kuin olisin pettänyt oman lapseni.

Lastensuojelu sijoitti pojan kiireisesti heti, kun hänet saatiin kiinni. Oskari oli aikuistumassa muutaman kuukauden päästä, joten sijoitus ei ollut pitkäaikainen. Tuonakin aikana hän ehti ottaa hatkoja, eli poistua sijoituksesta. Pojan pää oli hajoamassa ja hän tarvitsi rauhoittavaa. Äiti ajatteli kyseessä olevan vieroitusoireet. Pahempaa oli kuitenkin tulossa.

Oskari oli todella vahvasti lääkityn kuuloinen. Puhe oli puuroista, kuin hidastetusta elokuvasta. Silti siitä kuului ahdistus ja pelko selvästi läpi.

Venla Kuoppamäen esikoiskirja Sun poika kävi täällä kertoi hänen pojastaan, joka sairastui vakavasti mieleltään. Kirjasta nousi vahvasti esille äidin hätä ja ahdistus pojan sairastumisesta sekä yrityksestä saada hoitovastaiselle lapselleen tukea sairaudessa ja elämänhallintataidoissa. Enempää ei äiti voi tehdä lapsensa hyväksi kuin Venla Kuoppamäki teki.

Otan osaa suruunne. ❤

Venla Kuoppamäki, Sun poika kävi täällä

Teos 2022

s. 300

Muistelmat

Esikoiskirja

 

Kati Tervo: Rapsuta minua ja muita kirjoituksia

 

Mieheni kanssa hyrisemme päät yhdessä. Hyrinä resonoi pehmeästi kallossa. Se tapa alkoi silloin, kun odotimme poikaa. Uskoimme, että lapsi kuulee hyrinän ja tuntee itsensä tervetulleeksi maailmaan. Kun hellimme, hyrisemme. Tämän lempeämpiä emme osaa olla.

Kati Tervon teoksen Rapsuta minua kirjoitukset ovat ilmestyneet eri lehdissä vuosien 2012-2017 aikana. Lisäksi kirjassa on Yleisradion tilaama puhe nimeltään Perjantait ovat lyhentyneet, joka ilmestyi vuonna 2017. Kirjoituksia on kaiken kaikkiaan 91 kappaletta. Niistä huokuu huumori ja järkevän ihmisen jalat maassa asenne. 

Nukuin pikkutyttönä kolhiutuneessa valkoisessa rautasängyssä. Jeesus katseli minua imelänvärisestä taulusta. Kun kasvoin pituutta, sänky vaihdettiin ruskeaan hetekaan. Jeesuksen tilalle teippasin elämäni ensimmäisen Suosikin julisteen. Siinä hymyili pellavahiuksinen Danny. Isä kävi kurkkaamassa huoneeseeni ja kysyi: "Mikäs jannu se tämä on?"

Ylläoleva lainaus on Nalle kainalossa kirjoituksesta. Kati Tervo kirjoittaa sujuvaa ja nautittavaa tekstiä. Kirjoitukset ovat etupäässä lyhyitä noin parin kolmen sivun pituisia. Teksti koukkaa hauskasti lapsuudesta nuoruuteen sekä keski-ikään. Kun ikää on jo kertynyt, niin miksipä sitä piilottelemaa kirjoituksissakaan. Ikä saa näkyä ja kokemukset ovat rikkautta, oli ne hyviä tai pahoja tai siltä väliltä.

Poika on abi ja hänen viimeinen kouluvuotensa alkaa. Olen nieleskellyt itkunpoikasia. Vastahan me saattelimme häntä ala-asteelle. Pellavapäisestä lapsesta on varttunut matalaääninen aikamies. 

Ylläoleva lainaus on kirjoituksessa Aamuhali. Kati Tervo on naimisissa Jari Tervon kanssa ja heillä on poika nimeltään Kalle. Kirjassa solahdetaan myös Tervon kirjailijaperheen  arkipäiviin iloineen ja suruineen. Surua tuotti pojan aikuistuminen, niin kuin kaikkia muitakin vanhempia. Tuo aika, kun lapset tarvitsevat aikuisten tukea on loppujen lopuksi todella lyhyt. Lapset itsenäistyvät varhain ja lentävät aikuistuttuaan muualle.

Kerran veljeni kysyi minulta painoani. Se loukkasi. Olin aika tanttara niihin aikoihin. En vastannut, koska en tiennyt. Liikaa joka tapauksessa. Veli sohaisi arkaan asiaan.

Ylläoleva lainaus on Twiggy kirjoituksesta, jossa Kati Tervo pohdiskelee itsensä ulkoista hyväksymistä. Niinpä niin, kukapa nainen on aina ollut tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Toisinaan on jokin kohta vinksallaan. Vaatteet eivät istu hyvin tai jotain muuta ylimääräistä ongelmaa on ilmestynyt kehoon. Itsensä hyväksyminen alkaa itsestä. Kuten Kati Tervo kirjoittaa napakasti: Meidän kuuluu olla erikokoisia ja - näköisiä. Siinä mainio ajatelma ulkonäöstä.

Kati Tervon Rapsuta minua ja muita kirjoituksia teosta oli  todella mukava lukea.

 

Kati Tervo, Rapsuta minua ja muita kirjoituksia

Otava 2018

s. 272

Kirjoituksia, jotka ovat ilmestyneet eri lehdissä ja Ylellä vuosina 2012-2017.

Paula Havaste: Laahus

 

 

- Laitetaan likka Turkuun piikomaan, isä sanoi äidille.

Paula Havasteen Laahus aloitti uuden Nuijasota-kirjasarjan. Historiasta pitäville Laahus on todellinen helmi, sillä en ainakaan itse muista lukeneeni yhtään kirjaa Nuijasodasta, jossa naiset olisivat olleet mukana. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 1500-luvun loppupuolelle. Kirjan alussa Reetan perhe koki nälkää ja pienen tytön vieminen Turkuun pikkupiiaksi vähensi ruoka- ja muut menot ainakin yhden ihmisen osalta. Eipä isä tiennytkään, minkälaisten iljetysten huomaan jätti tyttärensä.

Sen päivän aamuna, kun kaikki muuttui pahaksi, Reeta heräsi variksen raakkunaan. Se kuului navetan luota, aivan Reetan makuupaikan yltä ja hänen sydämensä kohdalta, ja se säikäytti. Huono enne, kauhistuttava. Jotakin pahaa oli tulossa, Reeta ajatteli, mutta alkuun näytti siltä, että varis oli ollut väärässä.

Muutaman vuoden ehti Reeta piikomaan, kunnes joutui palaamaan kotiinsa vatsa pystyssä. Hänet oli pilattu. Vanhemmat eivät ottaneet tytärtään kovin mielellään takaisin kotiin, vaikka isä vei tytön saamat rahat heti ja käytti ne omiin menoihinsa. Rahat oli tarkoitettu tulevan lapsen menoihin. Kaikesta huolimatta lapsi oli Reetalle hyvin rakas.

Eipä Reeta paljoa saanut mukaansa. Yllä oli vanha pieneksi käynyt hame ja sen päällä kauppiaan antama uudempi, oli kaksi paitaa, röijy paitojen päällä, rikkinäinen huivi ja isän vanha viitta. Jaloissa oli siannahkaisten kääreiden alla rievuista revityt lämmittämässä, siinä kaikki. Koko omaisuus oli Reetan päällä.

Reetan seuraava asuinpaikka löytyi Raumalta isovanhempien luota. Isoäiti oli loukannut jalkansa ja Reetasta oli iso apu kotitöissä. Kaikki olisi ollut hyvin, ellei ihmisille ensimmäisenä olisi mainittu, että hän oli pilattu.

- Väittivät sinua pilatuksi, mutta en minä näe edessäni muuta kuin vahvan nuoren naisen. Onneksi olkoon, jos vielä härjillekin pärjäät!

Isoäidin parannuttua, Reeta sai työpaikan läheisestä kievarista. Hän oli oppinut olemaan huomaamaton ja poissa miesten läheisyydestä. Isoisä otti Reetan palkkarahat mielellään vastaan. Tuohon aikaan naiset eivät saaneet pitää rahojaan, vaan ne kuuluivat lähimmälle sukulaismiehelle. 

Onneksi kievarin isäntä ei ollut kiinnostunut piioistaan. Reeta viihtyi työpaikallaan, kunnes sinne saapui eräs sotapäällikkö. Ja niinhän siinä kävi, että lopulta Reetan matka vei hyvänä häränkuljettajana Nuijasotaan.

Paula Havasteen Laahus kertoi Reetan kasvutarinan pienestä tytöstä nuoreksi vahvaluonteiseksi naiseksi, jonka rohkeutta ja nokkeluutta tarvittiin Nuijasodassa ja varsinkin pakomatkalla.

 

Paula Havaste, Laahus

Gummerus 2022

s. 429

Nuijasota-kirjasarja 1

Historia 1500-luku

 

Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291

 

Eräänä aamuna herään ja huomaan että olen kuollut.

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin Tyttölapsi nro 291 kertoi hänen omasta elämästään. Yllä oleva lainaus on kirjan ensimmäinen lause. Ninni Schulman koki avioeron tunteella, mikä voi tulla, kun rakas ihminen hylkää. Hän alkoi yhdessä terapeutin kanssa etsimään syitä, miksi hänen tunteensa olivat niin voimakkaat, että tunsi olevansa jopa kuollut. Terapeutti etsi syitä hänen lapsuuden kokemuksistaan.

Olen neljä ja puoli vuotta vanha ja joudun olemaan sairaalassa kevääseen saakka. Ensin minut leikataan, ja sitten minun on parannuttava.

Kirjan kannessa on Ninni Schulmanin lapsuudenkuvia. Syntymänsä jälkeen lääkärit epäilivät hänellä olevan kaikenlaisia kehitykseen liittyviä ongelmia. Niiden vuoksi hän joutui olemaan ensimmäiset kuukaudet sairaalassa. Sairaalat, lääkärit ja hoitajat tulivat lapsuudessa tutuiksi.

Potilaalle asennetaan kipsikorsetti jossa on kaula- ja niskatuki. Röntgenkontrollin mukaan skolioosi on suoristunut n. 55 prosentista n. 25 prosenttiin.

Skolioosin hoito jätti rumat arvet Ninni Schulmanin vartalolle, ja hän koki olevansa erilainen kuin muut. Varsinkin muiden oppilaiden kuiskuttelut satuttivat. Hän pyrki kuitenkin roikkumaan joukon mukana, nauroi isosti ja oli aina hyvällä tuulella. 

"Hyi saatana miten ruma sinä olet"

Yllä olevan lauseen sanoi eräs saman koulun oppilas. Tuommoinen lause on ilkeää kiusaamista. Se kosketti julmalla tavalla kehittyvän nuoren itsetuntoa. Tuo lause kulkee aina mukana. Kaikki ilkeät lauseet kulkevat mukana, ja jos mieli on maassa, niin ilkeät muistot painavat mielen entistä mustemmaksi.

Yritän kirjoittaa kirjaa omasta tuhoisasta kehonkuvastani, häpeästäni ja (toivottavasti) parantumisestani.

Toisinaan parantumiseen auttaa aika. Toisinaan siihen tarvitaan uusia ajatuksia ja tapahtumia, kenties rakkautta ja hellyyttä tai arkista tukea. Ninni Schulmanin teos Tyttölapsi nro 291 kosketti herkkyydellä ja vahvuudella. Voi mitä kauheuksia Ninni onkaan joutunut  kokemaan lapsuudessaan!

 

Ninni Schulman, Tyttölapsi nro 291 *****

suom. Kristiina Huttunen

Tammi 2022

s. 196

Flickebarn nr 291 2020

Muistelmat

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut

 

Hän siirsi ketun turkin väriset palmikkonsa pois rinnalta ja siirtyi seuraavan potilaan luokse. Vanha mies valitteli kipeitä kinttujaan. Pihlaja kääri pellavapaitansa hihat ja alkoi määrätietoisin liikkein hieroa pahoja pois. Sormet tunnustelivat jalan lihoja ja etsivät kipeät kohdat niin kuin Akka oli opettanut. Harmaaparta ei valittanut, vaikka kyynel kohosikin silmiin.

Katri Kauppisen nuortenkirja Laakson linnut, Aavan laulut sijoittuu historiassa kauas menneisyyteen, satojen vuosien taakse Muinaissuomeen. Kirjassa oli kaksi kylää, Aava ja Laakso, jotka olisivat kumpikin halunneet omistaa sammon, ja olivat aiemmin käyneet siitä verisiä taisteluja. Sammon nykyinen paikka oli Laaksossa, joka oli vaurastunut ja hyvinvoiva, kun taas Aavan asukkaat potivat nälkää. Siitä he syyttivät yksinomaan laaksolaisia.

Lemek oli jo luullut olevansa lähellä kylää, kun maasta oli äkkiä noussut paksu, valkoinen usva. Se oli kietoutunut Lemekin ympärille hiljaisina hahtuvina, sekoittanut suuntavaiston ja laittanut levottomaksi. Lemek oli hetken ollut täysin eksyksissä, harhaillut ja harhaillut...

Pihlaja oli nuori parantajatyttö, jota Laakson johtava parantaja Akka koulutti johtamaan kylää hänen rinnallaan. Pihlaja otti vastaan Aavalta tulleen tummahiuksisen Lemekin, joka tuli neuvottelemaan rauhanomaisesti sammosta. Muut aavalaiset olisivat halunneet hakea sammon vaikka väkivalloin.

Kanna korppi huoliani, harakka mun kaihoani.

Katri Kauppinen on kirjoittanut historiallisen kirjan Laakson linnut, Aavan laulut, joka kuvailee kiehtovasti muinaisuomalaisia ihmisiä, kulttuureja, elintapoja ja ajatusmalleja, ja joissa on vahvasti mukana mytologia ja erilaiset uskomukset. Kirjassa on kaksi kylää, Aava ja Laakso, joiden ihmiset kohtasivat lopulta toisensa, mutta mitä sitten tapahtui, voit lukea kirjasta. 

Katri Kauppinen, Laakson linnut, Aavan laulut

Otava 2022

s. 295

Historiallinen nuortenkirja

Muinaissuomi

 

Elizabeth Strout: Voi William!

 

 

Joskus ajattelin että kuolisin avioeron tuottamaan tuskaan, tuskaan jota se tuotti tyttärilleni, mutta en minä kuollut, täällä minä olen edelleen ja niin on Williamkin.

Ihastuin valtavasti Elizabeth Stroutin teokseen Nimeni on Lucy Barton. Voi William! teos jatkaa Lucyn elämäntarinaa. Lucy on kirjailija ja tällä kertaa hän kertoi ensimmäisestä miehestään. Heidän välinsä olivat pysyneet hyvinä erosta huolimatta. He soittelivat toisilleen ja kävivät välillä yhdessä kahvilla. Molemmat olivat avioituneet uudelleen eron jälkeen. Nyt Lucy oli jäänyt leskeksi vähän aikaa sitten. 

Mutta öisin William näki monesti painajaisia.

Williamilla ja Lucylla oli parinkymmenen vuoden yhteinen liitto ja kaksi aikuista lasta. William oli tottunut puhumaan ongelmistaan Lucylle. Nyt hän oli saanut selville erään asian, jonka hänen äitinsä oli  salannut. Tämä tarina vei kauas Williamin äidin menneisyyteen. Lucyn entinen anoppi oli salannut menneisyytensä lukkojen taakse ja esiintynyt henkilönä, jota Lucy oli aina arastellut. Ero Williamista oli helpottanut suhdetta entiseen anoppiin ja helpottanut myös muuta elämää.

Tulppaanin varsi sisälläni napsahti poikki. Siltä minusta tuntui. Ja katkaistuna se pysyi, ei se ikinä lähtenyt uuteen kasvuun. Sen jälkeen aloin kirjoittaa tosissani.

Lucy Barton oli kotoisin pienestä kylästä, ja todella köyhästä perheestä, jota hän kuvaa myös tässä teoksessa. Hän viittaa lapsuuden pahimpiiin kokemuksiin, mutta ei avaa niitä, ne koskettavat liikaa. Teoksessa Nimeni on Lucy Barton hän oli joutunut sairaalaan masennuksensa vuoksi. Hänen äitinsä tuli istumaan vuoteen vierelle. Lucy kävi teoksessa läpi lapsuutensa ikäviä kokemuksia ja myös sitä, miten ikävää oli ollut kasvaa ankaran äidin kasvattamana. 

Voi miten kaipasinkaan Davidia! Kaipasin häntä hirveästi. Kaipasin aivan uskomattomasti. Ajatella, että hän tiesi minun rakastavan tulppaaneja ja toi aina tulppaaneja kotiin. Silloinkin kun tulppaanien sesonki oli ohi, hän kävi lähellä olevassa kukkakaupassa ja toi minulle tulppaaneja.

Elizabeth Stroutin henkilöhahmot rakastavat tulppaaneja. Jokaisesta kirjasta löytyy jostakin kohtaa kuvaus tulppaaneista. Voi William! teoksen kansikuvassakin on tulppaaneita. Tulppaanit kuuluvat kevääseen ja niiden aika alkaa olla tällä hetkellä ohi kukkamyymälöissä, mutta pianhan niitä saa ihailla ulkona kukkapenkeissä, kun ilmat lämpenevät. 

Elizabeth Stroutin Voi William! jatkoi ihanan Lucy Bartonin tarinaa. Stroutin teoksista nousee esille elämänkaaren monet vivahteet. Nuo vivahteet vaihtelevat värisävyiltään, mutta kudelma on kaunista. Stroutin teokset ovat aina suoranaisia lukuiloja.

 

Elizabeth Strout, Voi William! *****

suom. Kristiina Rikman *****

Tammen Keltainen Kirjasto 2022

s. 226

Oh William! 2021

 

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Olive, taas