Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset

 

Kaikki seinäkellot ja rannekellot siirretään tunnilla eteenpäin... Saksan aikaan.

Brittiläisen Lorna Cookin teos Ystävät, rakastavaiset, viholliset kertoi kaksi tarinaa, jotka sijoittuivat sota-aikaan ja vuoteen 2016 Guernseyn saarella. Kaksi siskosta Dido ja Persephone asuivat kaksitornisessa talossa, Deux Tourellesissa, kun Saksa miehitti Kanaalisaaret vuonna 1940. Miehitystä kesti viisi vuotta. Sotilaita sijoitettiin saarelaisten koteihin, myös Dido ja Persephone saivat kotiinsa saksalaisen upseerin. Mies vaikutti hyvinkin tutulta.

Mollyn ehdotus, että Lucy asuisi toistaiseksi Deux Tourellesissa, oli itse asiassa melko järkevä, sikäli kuin Dido ei ollut jättänyt taloaan perinnöksi kissaväelle. Ei olisi herkkua nukkua yksin isossa talossa, mutta parempi sekin kuin Claran katon alla.

Lucy oli tullut lapsuutensa kotisaarelle, koska Dido oli kuollut, ja heidän isänsä oli Didon lähin sukulainen. Saarella asui Lucyn Clara-sisko, mutta heidän välinsä olivat aina olleet riitaisat. Siskontyttö Molly oli ihana. 

Lucy ja Clara hoitivat hautajaiset ja muut järjestelyt, myös talo pitäisi järjestää myyntikuntoon. Deux Tourellesin lähellä asui mies, joka auttoi Lucya remppatöissä. Yhdessä oli kiva tutkia myös Didon menneisyyttä vanhoista papereista. Yllätys olikin mahtava, kun he löysivät vanhoista papereista tietoja, että Didolla oli ollut sisko, Persephone.

Monet saarelaiset säilyttivät radioita kätköissään, mutta jos saksalaiset löysivät ne, rangaistus oli ankara - vankeusrangaistus mantereella miehitetyssä Euroopassa.

Millaista on elää miehittäjien kanssa, siitä voit lukea Lorna Cookin teoksesta Ystävät, rakastavaiset, viholliset. Kirjailija on omistanut kirjan kaikille kanaalisaarelaisille, jotka kestivät natsien miehitysajan, juutalaisille, jotka karkotettiin, saarelaisille, jotka tekivät urhoollisesti vastarintaa, ja niille, jotka joutuivat vangituiksi eivätkä koskaan palanneet.

Lorna Cook, Ystävät, rakastavaiset, viholliset

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Bazar 2024

s. 451

The Girl from the Island 2021

Natsien miehitysaika 1940-45

 

 

Anu Vähäaho: Niin kauan kuin voit rakastaa

 

 

Paikka oli selvästi päässyt rapistumaan menneiden vuosikymmenten loistostaan: Koristeellista sisäänkäyntiä kannatteli neljä pylvästä, joiden lohkeillut valkoinen rappaus paljasti altaan punaiset tiilet. Komean ajopihan ääriviivat saattoi juuri ja juuri aavistaa sisäänkäynnin edustalla. Rakennuksen taakse oli kasvanut tiheä koivikko, jonka lehvästön rakosista välkkyi ilta-auringossa kilottava Pohjanlahti.

Anu Vähäahon historiallinen teos Niin kauan kuin voit rakastaa sijoittui jälleen Ouluun ensimmäisen teoksen tapaan. Kirjan sivuilla entinen kotikaupunkini nousi esille merellisenä kaupunkina, joka se onkin. Meri on läsnä vahvasti. Kirjan päähenkilönä toimi puukauppias Robert Stenmark, joka osti ränsistyneen kartanon meren rannalta Oulun läheisyydestä. Hänen äitinsä oli aikoinaan ollut kartanossa kotiopettajattarena, ja ajettu häväistynä pois.

Nainen sujahti ovista yhtä äänettömästi kuin oli ilmestynyt pimeästä. Robert hengitti hentoa kukkaista tuoksua, jonka tämä jätti jälkeensä. Se väreili ilmassa kuin henkiolento, jonka läsnäolon saattoi vain aistia.

Robert Stenmark oli vannoutunut poikamies, joka ei kaivannut vaimoa tai perhettä elämäänsä. Siitä huolimatta hänelle alkoi sadella kutsuja katsastamaan morsianehdokkaita. Sellainen löytyi myös uuden kartanon naapurista, Mirjalasta, kapteeninleski Salome Jaakson. Robert oli kohtelias herrasmies, komea katsella ja miellyttävä käytökseltään. Omaisuuttakin oli kertynyt runsaasti, joten upeaan kartanoon oli rouvaskanditaatteja tulollaan. Robertia vaan ei oikein kiinnostanut, sillä hän viihtyi yksin ja työnsä parissa. 

Salome sai suunnitella sisustuksen remontoituun kartanoon, ja Robert viihtyi Salomen ja hänen pienen tyttärensä seurassa. Salomen sydän sykki kiihkeästi ja odotukset olivat suuret. Pian Robert varmasti kosii häntä.

Naisen huulet mutruilivat tämän taistellessa naurua vastaan, eikä Robert löytänyt itsestään voimaa olla tälle äkäinen. Hän tarttui kirjaan. Sen kannessa luki koristeellisin kirjaimin Stenbacken Surullinen rouva - wanhan linnan kokemukset ja tarinat.

Turun työmatkallaan Robert tapasi hurmaavan nuoren kirjailijattaren, Ida Andbergin. Niinhän siinä kävi, että kun Salome odotti Robertin kosivan häntä, niin tulikin kutsu kihlajaisillalliselle kartanoon. Robertin ja Idan kihlajaiset olivat kuin punainen vaate Mirjalan naisille. Sellainen punainen vaate sitten ilmestyikin kartanon pihapiirin vanhaan mäntyyn. Oliko kyseessä pila vai oliko kyseessä kummitus? Ida halusi selvittää asian ja kenties kirjoittaa aiheesta kirjan.

Anu Vähäahon Niin kauan kuin voit rakastaa  nosti esille menneisyyden aaveiden lisäksi kolmiodraaman kiihkeitä tunnelmia merellisissä kartanomaisemissa. Kummituksia ja rakkautta 1870-luvun Oulussa. Suosittelen.

 

Anu Vähäaho, Niin kauan kuin voit rakastaa *****

S & S 2024

s. 574

Historiallinen rakkausromaani

1870-luku

Oulujoen helmet-sarjan 2. osa 

 

Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa poies 

Meri Savonen: Amandan kolme kesää

 

Alaluomissa on pussit, jotka ylettyvät poskipäille. Yläluomet ovat paksut ja turpeat, oikeastaan kauniimmat kuin tavallisesti. Silmät ovat viirut jossain siellä välissä. Tältä näytän, kun olen itkenyt aamuun asti.

Meri Savosen Amandan kolme kesää valikoitui kepeäksi kesälomakirjaksi, mutta yllätys oli melkoinen, kun se ei sitä ollutkaan. Totta on, että kirjassa käsitellään tunteita, ja se minusta oli valtavan hienoa. Kirja alkoi siitä, kun kirjan päähenkilö ja hänen miesystävänsä erosivat toisistaan lopullisesti. Ensimmäinen kesä meni siis surussa ja murheessa sekä totutellessa uudelleen sinkkuelämään.  

Ei saakelin saakeli, puuskahdan ja peitän käsillä kasvoni. En voi näyttäytyä rappukäytävässä enää koskaan.

Amanda on tunteellinen tyyppi. Aika hauskakin loppujen lopuksi. Välistä sai kyllä tuntea myötähäpeää hänen tempauksilleen. Varsinkin silloin, kun kaikki kerrostalon ihmiset etsivät hänen... Enpäs kerrokaan mitä, vaan voit lukea sen tästä kirjasta. 

Amanda täytti 38 vuotta, ja hänen biologinen kellonsa oli tikittänyt jo pitemmän aikaa. Asiaan ei tuonut helpotusta edes se, että hänen siskonsa sai lapsen, sillä heille tuli erimielisyyksiä, eikä sisko halunnut olla tekemisissä Amandan kanssa. Niinpä hän ei nähnyt siskontyttönsä kasvuvaiheita.

Miten tuttua kauraa tuokin, että läheisillä sukulaisilla on huonot välit. Kyselee mistä perheestä vain, niin sisarukset ovat riidoissa keskenään tai vanhempien ja lasten välillä on riitoja. Tunteiden sanoittaminen on vaikeaa ja anteeksipyytäminen se vasta vaikeaa onkin.

Kuinka paljon kaikki, jotka minut tuntevat, nauraisivatkaan, jos he näkisivät minut täällä. Minähän inhoan jo matkalaukkujen kantamista.

Amanda oli opettaja ja hänellä oli pitkät kesälomat. Saadakseen rahaa unelmalomaansa varten, hän meni kesälomalla töihin muuttofirmaan. Muuttofirmajutuista voit lukea lisää kirjan sivuilta. Sen voin kertoa, että hauskaa oli ja ihan erilaista kuin opettajan työt. Illalla Amandan ei tarvinnut odotella, että nukahtaa, hän nukkui jo kuin tukki, kun pää koski tyynyyn. Sitä se ruumiillinen työ teettää.

- Pakko sanoo, että sä oot kyllä välillä aika outo.

Meri Savosen teos Amandan kolme kesää nosti esille suhteiden ja sinkkuelämän ihanuudet ja ongelmat. 

 

Meri Savonen, Amandan kolme kesää

Bazar 2023

s. 320

 

 

Ninni Schulman: Viimeiset leikit

 

Ingrid Wolt heilautti kassin olalleen ja astui vapauteen. Vaikka kello oli vasta puoli yhdeksän aamulla, laitoksen pysäköintipaikalla oli niin kuuma, että ilma tuntui väreilevän. Korkea ristikkoportti sulkeutui naristen hänen takanaan.

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin dekkarit ovat parasta lukemista mitä tiedän. Schulmanin uusin sarja alkaa dekkarilla nimeltään Viimeiset leikit. Uuden sarjan päähenkilö on Ingrid Wolt, poliisi, joka joutui vankilaan. Nyt hän pääsi vapauteen, mutta työpaikan etsiminen tuotti hankaluuksia, sillä hänellä oli kokemusta vain poliisin työstä ja vankina olosta.

Hän vajosi sammalikkoon ja itki, kunnes kyyneleitä ei enää tullut. Sitten hän nuoli veren käsistään ja kääntyi taas kerran lähteäkseen kotia kohti. Muuta tietä ei ollut.

Ingrid Wolt päätyi asumaan pieneen kylään mahdollisimman kauas Tukholmasta. Hän ei halunnut kohdata entisiä kollegoitaan, eikä varsinkaan entistä miestään, joka myös oli poliisi. Hän pelkäsi ex-miestä ihan hirvittävästi.

Hän ei ollut enää sellissään, vaan nukkui yksin kaksoisvuoteessa Taalainmaalla, laventelilta tuoksuvissa lakanoissa. Hän oli vapaa.

Kävi kuitenkin niin, että eräs entinen kollega oli muuttanut takaisin kotiseudulleen. Ingrid ja kyseinen kollega olivat jo ennestään ystäviä, eikä ystävyys ollut kadonnut mihinkään. Ingrid sai ystävältään runsaasti apua, kun hän perustamansa yksityisetsivätoimiston puitteissa tutki erästä katoamistapausta. Vuosi aiemmin oli eräs 12v. poika kadonnut. Äiti palkkasi Ingridin tutkimaan tapausta. Oli aika saada selvyys sille, mitä oli tapahtunut.

"Sitä alkaa valehdella, jotta pystyisi jatkamaan elämäänsä, ja lopulta melkein uskoo valheensa itsekin."

Viimeiset leikit dekkarissa oli kesä 1983. Ajankuva näyttäytyi sopivasti kirjan tarinassa. Lapset keksivät itse leikkinsä, olivat paljon ulkona ja uimassa, harrastivat urheilulajeja, eikä digilaitteita ja  somettamista ollut häiritsemässä luonnollisia juttuja. Tarinassa kadonnut poika, nimeltään Mattias, oli innokas ihmisten haastattelija. Joskus hieman liiankin innokas. Niinpä hän tiesi yhtä ja toista salaisuutta kylän asukkaista. Hänelle oli kertynyt suuri määrä kasetteja, joiden sisällössä oli tutkittavaa. Poliisit olivat jättäneet vuosi aiemmin kaiken tutkimatta. Ingrid ei aikonut tehdä samaa virhettä.

Ninni Sculmanin dekkarissa Viimeiset leikit kohtasivat kesäinen idylli ja salaisuuksien verho. Loistava uusi dekkari, jonka loppukoukku nosti kaikki ihokarvat pystyyn. Suosittelen.

 

Ninni Schulman, Viimeiset leikit *****

Suom. Sirpa Hietanen

Tammi 2024

s. 421

Som vi lekte 2024

Dekkari

Cosy crime

Ingrid Wolt-sarjan 1. osa

Runohaaste

 

PYHÄT ON PIHLAJAT PIHALLA

 

Pyhät on pihlajat pihalla,

pyhä on kukka pihlajassa,

marjaset sitäi pyhemmät.

Pyhä on kuusikon käkönen,

pyhä on suvinen ilta,

pyhempi juhannusjuhla.

Pyhät on immen huulten marjat,

pyhät on ruusut neien posken,

pyhin puhtaus sydämen.

Puukko lyötiin pihlapuuhun

suvi-iltaman sulossa,

kevätlinnun kukkuessa.

Poika julma neion nuoren

miellytti metisin kielin

alla pihlajan pyhäisen

äiti vanhan nukkuessa.

Eino Leino

Kiitos Ankille Runohaasteen vetämisestä. 💛

Mélissa Da Costa: Kaikki taivaan sini

 

Olen 26-vuotias varhaisiän Alzheimeriin sairastunut nuori mies ja lähdössä viimeistä kertaa reissuun. Etsin seikkailuhenkistä seuraa viimeiselle matkalleni. Matkasuunnitelma suunnitellaan yhdessä Alpeille tai Pyreneille ehkä?

Ranskalaisen Mélissa Da Costan ihana kirja Kaikki taivaan sini on kertomus Émilen ja Joannen yhteisestä matkasta, sekä ystävyydestä ikävän sairauden pahentuessa matkalla koko ajan. Émilen vanhemmat olivat suunnitelleet, että heidän poikansa olisi tutkimussairaalassa viimeiset elinaikansa, mutta Émile halusi toteuttaa viimeiset unelmansa ennen kuolemaa. Hän halusi matkustella matkailuautolla, nähdä upeita maisemia, vaeltaa ja elää mahdollisimman vapaana ilman lääkkeitä ja hoitoja. 

Tällaista tyttöä Émile ei ole koskaan ennen tavannut: kanniskelee vesitankkeja tuosta vain ja nousee matkailuautoon tuntemattoman kanssa, mutta pelkää ukkosta. Émileä hymyilyttää. "Hyvää yötä, Joanne." 

Joannella oli omat traumansa matkalla mukana, mutta niistä voit lukea lähemmin kirjasta. Kirja koukutti matkaansa leppoisella feelgood-tyylillään. Kirjassa oli melkein koko ajan kesä. Ensimmäisten viikkojen aikana Émile oli vielä suhteellisen hyväkuntoinen, mutta sairaus paheni koko ajan. Kun hän joutui sairaalaan potilaaksi, hänet sidottiin sänkyyn kiinni, ettei hän pakenisi. No, Joannen avulla pakokin onnistui, ja matka jatkui. 

Myrtillen hääpuku on vanhanaikainen, väljä, nilkkoihin asti ulottuva mekko. Pitsinen yläosa peittää miehustan, olkapäät ja käsivarret ranteita myöten. 

Hätä ei lue lakia. Émile ja Joanne menivät naimisiin. Kirjan sivuilta voit lukea, miksi he menivät naimisiin, ja miten kaikki oikein tapahtuikaan. Kirjassa oli siis kivojakin tapahtumia sen lisäksi, että siinä oli koko ajan surku siitä, mitä Émilelle tulee tapahtumaan. Matka jatkui kuitenkin, ja lopulta kesä vaihtui syksyksi ja talveksi.

Mélissa Da Costa on julkaissut kirjan aluksi omakustanteena, mutta kirja on sen jälkeen julkaistu myös kustantamossa. Huikea löytö, josta haluaisin nähdä myös elokuvaversion. Tarinassa oli upeita maisemia, luontoa, tunnelmallisia pikkukyliä, mielenkiintoisia henkilöitä, iloa ja surua ja kyyneleiltäkään en voinut välttyä. Suorastaan rakastuin tämän kirjan tunteisiin ja tapahtumiin, joissa kiehtova luonto oli läsnä. 

Mélissa  Da Costan Kaikki taivaan sini oli kiehtovan koskettava lukuelämys.

 

Mélissa Da Costa, Kaikki taivaan sini *****

Suom. Saana Rusi *****

Tammi 2024

s. 646

Tout le bleu du ciel 2019

Feelgood

Pyrenneet ja Etelä-Ranska

Sirpa Saarikoski: Kesä kasiysi

 

Asettaudun kuskinpenkille ja säädän taustapeilit sopiviksi. Kurkistan peiliin ja olen juuri lisäämässä Studio Linea hiuksiini, kun Mika hyppää ensimmäiseltä askelmalta yhdellä loikalla autoon ja laskee pari kirjaa varausten laatikkoon. Mika on hyvä työkaveri, luotan häneen kuin kirjaan.

Sirpa Saarikosken kirjassa Kesä kasiysi kuljettiin kirjastoauton matkassa, sillä päähenkilö Kati oli kirjastoauton kuski. Reipas sinkkunainen, joka tykkäsi rokista. Työkaveri Mika oli sen sijaan rauhallisempi tapaus, jolle Kati päätti hommata kesän kunniaksi tyttökaverin. Kirjastoala on kirjoittajalle tuttu työn puolesta, joten kaikki hauskuus yhdistettynä kirjastoautoon oli positiivista luettavaa. Mieluummin näin kuin tiukan asiallisesti.

Täällä tulee paljon kesämökkiläisiä lainaamaan. Alkukesällä Mika teki erikoiskattauksen dekkareita tarjolle etuhyllyyn, ne ovat tehneet hyvin kauppansa: Pakkanen, Arhippa, Joensuun Harjunpäät ja uudempi, mitä en ole ehtinyt itsekään lukea, Reijo Mäki.

Olisihan se aika ihmeellistä, jos kirjaston työntekijät eivät lukisi itse kirjoja. Niistähän kysellään ja puhutaan koko ajan. Meidänkin kirjastoon oli laitettu kesäkattaus kirjoja, ja olen siitä poiminut useamman kirjan luettavaksi, myös tämän Kesä kasiysi teoksen. Kiitokset vain Kaarinan kirjaston henkilökunnalle hyvästä palvelusta.

On sankariolo. Aion kertoa Mikalle tästä, se ei ikinä usko että olen käynyt marjassa. Onkohan Eeva jo lukenut Mikan kirjeen? Onko soittanut Mikalle? Muistin viime tingassa lisätä kirjeeseen puhelinnumeron ja tekstin "saa soittaa".

Apua, että tuon Katin kanssa oli lystiä. Suupielet olivat melkein koko ajan korvissa kiinni. Kaikenlaista jännää satui ja tapahtui. Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista oli, kun Kati pisti hiuksensa käpyjen ympärille, että saisi illaksi hurmaavat kiharat. Siitäkin voit lukea kirjasta. Lupaan, että hauskaa on. Tätä kirjaa ei tarvinut ottaa turhan vakavasti.

Sirpa Saarikosken Kesä kasiysi kirjassa soi musa ja kirjastoauton matkassa oli fiilinkiä.

 

Sirpa Saarikoski, Kesä kasiysi

Karisto 2017

s. 176

Feelgood