Anders De La Motte: Keräilijä

 

Nätti nuori nainen, niin yksityiskohtaisesti tehty, että kuolemanpelon saattoi nähdä. Ja sitten joku sen naisen perässä. Joku hädin tuskin ihminen. Hirviö.

Ruotsalaisen ex-poliisin Anders De La Motten dekkari Keräilijä aloitti uuden kirjasarjan, jonka päähenkilö oli rikostarkastaja Leonore Asker Malmön poliisista. Eräs nuori tyttö oli kadonnut yhdessä poikaystävänsä kanssa. Tutkimuksella ei tavallisesti olisi ollut kiirettä, mutta  tyttö kuului erittäin varakkaaseen sukuun, jolla oli paljon vaikutusvaltaa. Poliisi epäili, että nuori nainen oli siepattu, ja odotti vain lunnasvaatimuksia. Leonorella eli Leolla oli omat tutkimuksensa kadonneista, mutta niistä ei oltu kiinnostuneita.

Itse hän seisoi kuin kiinni jäätyneenä eikä kyennyt hengittämään tai liikahtamaan. Hän tunsi tämän paikan. Kalterit, ketjun, kiviportin. Raunioiden, kosteuden ja rapistumisen hajun. Oli kuin joku olisi avannut hänen kallonsa ja kömpinyt suoraan hänen syviin, kuumehoureisiin uniinsa.

Keräilijä oli vaurioitunut jo lapsena. Hän kiinnostui jo hyvin nuorena suljetuista ja hylätyistä paikoista. Kiinnostavinta oli, että niistä oli kiinnostuneet muutkin ihmiset. Syrjäytyneet, päihteitä käyttävät, rikolliset, kotoa karanneet nuoret, valokuvaajat, vanhoista rakennuksista kiinnostuneet. Keräilijä napsi vain hänen vuorelleen eksyneet tai houkutellut ansoihinsa. Mitä hän teki heidän kanssaan, sen voit lukea tästä erittäin koukuttavasta tarinasta. Luin kirjan kannesta kanteen samana päivänä, ja niin voi käydä sinullekin.

Lähimmäksi selitystä yltää tunne siitä, että tuo pieni kasvoton figuuri on paljon tärkeämpi kuin miltä se näyttää. Sen oleminen tuolla pimeässä kellarissa merkitsee jotain. Jotain, mitä hän ei aivan ymmärrä. Jotain, mikä huolestuttaa häntä.

Keräilijän seurassa tutustuttiin mm. pienoisrautatieharrastuksen kiehtovaan maailmaan, jota etupäässä miehet harrastivat. Erään pienoisrautatieseuran tiloihin oli vuosien mittaan ilmestynyt figuureja, jotka eivät sinne kuuluneet. Harrastajat olivat ottaneet yhteyttä erääseen poliisiin, joka oli melkein selvittänyt jutun. Leo Asker peri tutkimuksen ja lopulta selvitti sen, mutta kiitokset ja kunnia menivät aivan väärälle henkilölle.

Anders De La Motten Keräilijä vei lukittujen ovien taakse, jossa odotti pahuus.

 

Anders De La Motte, Keräilijä *****

Suom. Aki Räsänen *****

Into 2022

s. 451

Bortbytaren 2022 

Dekkari

 

Cara Hunter: Tilinteko

 

Rinteen huipulla keski-ikäinen nainen istuu kaatuneella puunrungolla ja yrittää hillitä innokasta labradorinnoutajaa. Nainen näyttää vihertävältä, eikä kirkas aniliininpunainen t-paita mitenkään auta asiaa. Loput aukeasta näyttää tv-lavasteilta. Sinivalkoista teippiä, puoli tusinaa poliisia suorittamassa millintarkkaa etsintää. Illansuussa juttu olisi jo uutisissa.

Englantilaisen Cara Hunterin dekkari Tilinteko on seitsemäs osa koukuttavassa komisario Adam Fawley-sarjassa. Yllä oleva lainaus kertoi sen, että innokas labradorinnoutaja oli löytänyt maastosta ruumiinosan ja haudan. Hauta sijaitsi vanhan noitapuun vieressä.

"Hän sanoi, että hänen nimensä oli Melanie."

Adam Fawley sai ratkottavakseen sarjan ensimmäisessä Jäljettömiin dekkarissa, 8-vuotiaan Daisyn katoamistapauksen. Poliisit ja  syyttäjät olivat samaa mieltä aihetodisteiden kanssa, että äiti oli tappanut tyttärensä. Lukijat taas tiesivät, miten ja kenen kanssa Daisy katosi. Tilinteko toi esille sen, että Daisy oli kahdeksan vuoden jälkeen edelleen elossa. Adam Fawley kutsuttiin jatkamaan tutkimuksia. Daisy ja hänen "sieppaajansa" oli löydettävä, sekä ratkaistava haudasta löytyneen henkilön tapaus.

Ehkä se veti heidät yhteen, kaikki nuo vuodet sitten - ei rakkaus eikä menetys, vaan jokin pimeä ja kaunainen. 

Daisyn tutkintatapauksessa oli tehty aiemmin runsaasti virheitä, jonka vuoksi hänen äitinsä oli saanut elinkautisen murhasta. Nyt äiti pääsi vapaaksi. Toivoin kovasti, että 8v. Daisyn tapaus tulisi esille uudestaan, ja nyt vihdoinkin sain lukea jatkoa hänen tarinalleen, kun hän oli 16v. Dekkarin nimi Tilinteko ei vielä avannut tilintekoa tapaukselle, sillä Daisy pääsi jälleen karkuteille. Häntä epäiltiin tällä kertaa kuolintapauksesta. Jännäksi kävi, joten toivon tietysti, että Daisyn elämästä tulee jatkokirja jossakin vaiheessa.

Cara Hunterin tyyli kirjoittaa poikkeaa muista dekkareista, sillä hän kirjoittaa esille puheluita,  tekstiviestejä, sähköposteja, media-artikkeleita ja ihmisten kommentteja niihin. Lisänä voi olla oikeudenpöytäkirjakatkelmia, kuulusteluja jne. Tällä kertaa sain seurata mm. Daisyn täyttämää Varjo-päiväkirjaa. Pidän tavattoman paljon Hunterin sisällöntuottotyylistä. Lisäksi tarinoista voi bongata toisinaan myös tosielämän rikoksia.

Cara Hunterin dekkari Tilinteko oli tarina kuolleeksi luullun lapsen löytymisestä. Tämä dekkarisarja on mielestäni todella huippuhyvä. Huippuhyväksi sen tekee kerroksellisuus ja monipuolisuus, mutta myös se, että lukijana saan tilaa omille mietteilleni. Ja jännäksi sen tekee se, että aina tulee esille jokin uusi juonenkäänne ja uusi tapaus. Loppuhuipennoksena sekä Adam Fawley että lukija yllättyy/pelästyy joka kerta.

 

Cara Hunter, Tilinteko *****

Suom. Johanna Laitila *****

Otava 2025

s. 410

Making a Killing 2025

Dekkari

Alan Fawley-sarjan 7.osa

Oxford

 

Hunter Cara: Jäljettömiin

 

Hunter Cara: Pimeyteen 

 

Hunter Cara: Ei ulospääsyä 

 

Hunter Cara: Vimma 

Hunter Cara: Koko totuus  

Hunter Cara: Kaivattu kuolema

 

 

Mikko Kamula: Pohjolan neito

 

Mitätön oot mitoiltasi

Vaivainen niin varreltasi

Väkeä vanhaa silti aistin

Kaltaista Kalevan poikain.

 

Mikko Kamulan upea fantasiateos Pohjolan neito on viides osa huikean hienossa Metsän kansa-kirjasarjassa. Kirjasarja kertoo 1400-luvun loppupuolella Savossa asuvasta Juko Rautaparran perheestä. 

Jukon lapsilla on kaikilla jotain hienoja ominaisuuksia ja taitoja. Vanhin poika Heiska on Pyhän Olavin linnassa nihtinä, joten hän on hyvä sotilastaidoissa. Hänelle ja Kullalle syntyi kirjan alussa vauva. Varpu on parantaja, joka meni töihin Hämeen linnaan. Varpu tuntee yrtit ja muut parantavat aineet ja osaa puhua maahisten kanssa. Perheen 16-vuotias Tenho on tietäjän opissa. Hänellä on voimia, joista hän ei ole itsekään aina tietoinen, mutta on kirjasarjan kirjoissa näyttänyt kykynsä ja taitonsa moneen kertaan. Tenhon ja samalla koko Kalevalan pahin vihollinen on Pohjolan emäntä eli Loviattar.

Tiedon tämän tarvitsemme

Suunnan suoran saadaksemme

Missä Torho Rautiainen

Takoja tuo taitavainen?

 

Seuraava pelastusoperaatio kautta seikkailu alkoi, kun Tenho ja Yörnin äijä, jonka tietäjäopissa Tenho oli, etsivät seppä Torho Rautiaista. Sepän talo oli hajoitettu ja riihenhaltija oli hädissään, kun tuli ei enää palanut ahjossa. Torho oli siepattu! Tenho ja Yörnin äijä matkasivat kauas Pohjolaan, Loviattaren valtakuntaan, etsimään Torhoa, sillä Torho oli paras seppä takomaan uuden sammon, joka toisi Pohjolan emännälle suunnattomat rikkaudet ja langettaisi Kalevalaan kylmyyttä ja nälkää.

 

Läksit neittä rinnallesi

Puolisoa Pohjolasta

Mikä lienet miehiäsi

Urho kaukaa Kalevalasta?

  

Tenho oli kosinut Pohjolan emännän tytärtä, Ilmatarta, yllätyksenä itselleenkin. Siitä oli seurauksena se, että Pohjolan emäntä lennätti Tenhon sisarukset, Heiskan ja Varpun, Pohjolaan näyttämään sukunsa taidot, sillä hän ei antaisi tytärtään kenelle tahansa kosijalle. Varpun piti kyntää kyinen pelto, Heiskan piti tuoda Tuonelasta vanhin hauki ja Tenhoa odotti Hiiden hirvi. Lue kirjasta miten taidokkaasti tehtävät onnistuivat, ja oliko Pohjolan emäntä tyytyväinen suorituksiin.

 

Lapsi kansan kasvavaisen

Vähäisen väen vajavaisen

Korvo kohtalosi täyttyy

Tarinasi tänään päättyy. 

Pohjolan emännällä oli suuret puheet, ja suuri jättiläinen hän oli kooltaansakin. Pakomatkallehan siitä lopulta jouduttiin. Sisarukset saivat apua Yörnin äijän mahtavista voimista, mutta oli heillä ylimääräinenkin haltija mukana, joka vastusti Pohjolan emäntää kaikin tavoin. Uskomaton seikkailu ja mikä mahtavin pakoreissu. 

Mikko Kamula on mahtava tarinoimaan muinaisista ajoista. Pohjolan neito kuvasi 1400-luvun loppupuolen tapahtumia, joihin oli yhdistetty suomalaisia myyttejä ja luonnosta kumpuavia voimia. 

Mikko Kamula, Pohjolan neito *****

Gummerus 2025

s. 649 + karttakuva 1400-luvulta

Metsän kansa-sarjan 5. osa

1400-luvun loppu

Fantasia

 

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

Mikko Kamula: Iso härkä

Mikko Kamula: Tuonela

Mikko Kamula: Kalevan pojat

 

ONNEA VALMISTUNEILLE!

 

Ruusu korvan takana

 

Onni, kerro minulle,

jos tulet, mistä minä sinut tunnen?

Onko sinulla ruusu korvan takana?

Silmissä kolme valtamerta, huulilla

kuuden kevään linnut ja naurulle

tuoksuvat tuulet?

 

Onni, jos minä nukun, herätä minut,

ravistele tyhjäksi minun surujeni

pähkinäpuu.

 

Onni, kun se saapuu, se kantaa

suurta säkkiä sylissään.

Siihen mahtuu minun murheeni,

kätkee kaikki, virran vietäväksi heittää.

 

Tommy Tabermann, Tähtiä kämmenellä 1974

 

Iloa, eloa ja onnea kaikille valmistuneille tänä onnenpäivänä  💝

Elly Griffiths: Savuverho

 

Brighton, 1951

Kun Edgar Stephens heräsi, satoi lunta. Merta kohti alas rinnettä hoippuivat Yrjöjen aikaiset talorivit, jotka Edgar näki ikkunastaan, näyttivät huurteisina kuin lumotuilta. Näky ei silti tuottanut hänelle vähäisintäkään mielihyvää. Hän vihasi lunta.

Englantilaisen Elly Griffithsin Savuverho on Brightonin mysteerit-dekkarisarjan toinen osa. Kirjan päähenkilö, kolmikymppinen rikoskomisario Edgar Stephens, heräsi joulukuiseen aamuun, ja joutui etsimään alaisineen kadonneita lapsia. Lapset löytyivät muutaman päivän päästä. Savuverho syventyi näytelmien maailmaan. Kadonneet lapset harrastivat näytelmien tekemistä. Kenties näytelmistä löytyisi syy kirjan tapahtumille.

Max oli aina vannonut, ettei ikipäivinä esiintyisi perinteisessä satufarssissa, jollaisia kaikki Britannian teatterit esittivät joulun aikaan. Se olisi viimeinen niitti, päätepysäkki, unelmien hautausmaa.

Myös kuuluisa taikuri Max Mephisto oli saapunut Brightoniin ja osallistui erään joulunäytelmän tekemiseen. Max ja Edgar olivat ystäviä keskenään. Ystävyys oli syntynyt sodan aikana. Maxilla oli parikymppinen tytär, Ruby, joka halusi isänsä tavoin taikuriksi, mutta joutui vielä esiintymään tanssityttönä. Edgar Stephens oli rakastunut Rubyyn, ja toivoi vastarakkautta. Kirjan sivuilta voit lukea mitä rakkausrintamalla tapahtui.

Nainen toivoi lasta, punaista kuin veri ja valkoista kuin lumi.

Ikivanhat sadut ovat loppujen lopuksi aika kauheita. Niissä on paljon kuolemaa, ja joku suunnittelee tappavansa jonkun. Ilkeä noita sieppasi Hannun ja Kertun, ja aikoi syödä heidät. Susi söi isoäidin Punahilkassa. Paha äitipuoli syötti Lumikille myrkkyomenan. Prinsessa Ruusunen taiottiin satavuotiseen uneen. Tunnetut sadut oli tarkoitettu alunperin aikuisille, ja niitä on muokattu vuosien varrella, jotta lapsetkin voisivat niitä lukea. Saduista on tehty myös runsaasti elokuvia ja näytelmiä. Savuverhon lapset rakastivat satunäytelmiä.

Elly Griffithsin Savuverho dekkarissa näyteltiin ja ratkottiin murhia.

 

Elly Griffiths, Savuverho

Suom. Pauli Tapio

Tammi 2025

s. 302

Smoke and Mirrors 2015

Dekkari

Brightonin mysteerit-sarjan 2. osa

1951

  

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat

Carin Hjulström: Pikku murha vain

 

Siri hipelöi huivin solmua ja katsoi itseään silmiin ikkunaruudussa. Pian kuusikymppinen. Miten tässä näin kävi? Siri Ehrensvärd, ikinuori ja lupaava, niin kaunis ja ainutlaatuinen. Mutta se oli silloin. Nyt kaikki on ohi, hän ajatteli. Kertalaakista.

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin dekkari Pikku murha vain aloitti uuden Taimitarhamurhat-kirjasarjan. Heti alkuunsa on kehuttava hienoa kansikuvaa ja kirjan nimeä, joka sopii hyvin dekkarille. Tykkään kun nimi jo kertoo, mihin genreen kirja kuuluu.

Taimitarhamurhat-sarjan päähenkilö on siis kuusikymppinen Siri, joka pakeni Tukholmasta, ei mitään sen pahempaa kuin petollista miestä, jonka kanssa Siri oli elänyt kaksoiselämää 35 vuotta. Mies oli ollut naimisissa. Nyt mies petti Siriä puolet nuoremman näyttelijän kanssa ja Siri sai lähteä teatterista, sillä mies oli johtajana samaisessa teatterissa.

Sirin veljenpoika steppasi levottomana autorivin vieressä kuraisella parkkipaikalla. Vähän liian myöhään nuorukainen tajusi, että olisi pitänyt kävellä laiturille vastaan ja vapauttaa iäkäs täti matkalaukun taakasta. He kohtasivat puolivälissä.

"Anton, kiitä onneasi, ettei kukaan ollut kuulemassa. Lakkaa sanomasta minua tädiksi. En ole satavuotias."

Siri ei halunnut jäädä Tukholmaan suremaan, joten hän matkasi junalla siskonpoikansa luokse. Antonilla oli siellä oma taimitarha, ja sinne tarvittiin apua. Antonilla ei ollut hajuakaan siitä, miten taimitarhaa hoidettaisiin. No ei kyllä ollut hienolla näyttelijälläkään, mutta osasi hän siivota ja laittaa ruokaa. Siinä sivussa oli kiinnostavaa tutkia erästä kuolemantapausta ja muita kylän kummallisuuksia.

Sokeeraavasta ampumisdraamasta huolimatta Anton oli helpottunut, kun taimitarha sai uuden mahdollisuuden. Jos se olisi tuhoutunut, tulevaisuus olisi jälleen tuntunut epävarmalta ja synkältä.

Kirjan kuvioista löytyi siis taimien kasvatuksen ohessa kesämyrskyjä ja ammuntoja. Naapurihotelli järjesti ulkomaisille vieraille metsästysretkiä, ja poliiseilla oli niihin liittyviä rikostutkimuksia, joita paikallinen poliisi Olle Magnusson oli ratkaisemassa. Ettei vain kotkat olleet aseen piipun tähtäimessä. Pikkukylässä siis tapahtui kaikenlaista. Mutta miten oikein kävi Sirin teatteriuralle? Hänelle oli tarjottu upeaa päähenkilön osaa syksyn näytelmästä. Siitä voi lukea enemmän seuraavassa sarjan kirjassa. 

Carin Hjulströmin dekkarissa Pikku murha vain sai miettiä maalaismaisemaan sijoittuvaa murhamysteeriä.

 

Carin Hjulström, Pikku murha vain

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2024

s. 398

Bara ett litet mord 2020

Dekkari

Taimitarhamurhat-sarjan 1. osa

Cosy crime

Anu Patrakka: Ihailija

 

Ääni kipusi korkeisiin nuotteihin, värisi ja venyi viimeiseen huudahtukseen, vaikeni. Fadista laski kätensä ja haukkoi henkeä. Hiljaisuuden rikkoivat varovaiset läiskähdykset, kun yleisö alkoi taputtaa. Laulaja hipaisi mustia helmojaan ja kumarsi syvään.

Anu Patrakan dekkari Ihailija jatkoi Potugaliin sijoittuvaa Nelson Monteiro-jännärisarjaa. Nelson ja suomalainen naisystävä Emilia olivat viettämässä yhteistä pitkää viikonloppua Lissabonissa, ja olivat kuuntelemassa erästä Nelsonin tuntemaa ikääntynyttä fadistaa Maria Glóriaa. Kirjan tapahtumat pyörivät Maria Glórian ja menneisyyden tapahtumien ympärillä, kun hänen tuttavapiiriinsä kuuluva läheinen kuoli. Nelson haistoi heti murhan, ja sen ratkaisu kesti viikonlopun ajan. Nopeasti ratkaistu.

Maria Glórian sydäntä vihlaisi. Niin kauan hän ei eläisi, että unohtaisi miehen, sata vuottakaan ei riittäisi.

Nyt he olivat kuolleet, molemmat. Isä ja poika.

Nelsonin ratkaistavaksi tuli menneisyyden isän kuolema ja nykyisyyden pojan kuolema. Aikamoista rakkausdraamaa.  Maria Glória ja hänen palvelijansa Rosa olivat kumpikin rakastaneet kyseistä fado-soittajaa, joka oli puolestaan naimisissa. 

Macho-kulttuuria tuotiin esille enemmänkin kirjan kuvioissa, sillä myös poika oli fado-kitaristi, joka yritti rikastua vanhempien naisten kustannuksella. Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin lauletaan suomalaisessa laulussa. Ainakin tämän tarinan perusteella suomalaisen laulun sanat pitävät paikkansa.

Ratkaisu välkkyi Monteiron edessä kirkkaana kuin ikkunaluukut olisi lennätetty levälleen hänen mielensä sopukoissa.

Ihailijoille kävi kalpaten Anu Patrakan dekkarissa. Tykkäsin valtavan paljon Lissabonin kuvauksista ja siitä miten fado-musiikkia tuotiin esille. Nelsonin suhde suomalaisen naisystävänsä Emilian kanssa sai outoja käänteitä. Tällä kertaa puhuttiin ja pussattiin ja muutakin, mutta kaikki pysytteli  sitoutumiskammoiselle Nelsonille sopivissa rajoissa. Machomies ei edelleenkään ihastunut, vaikka tunsi olevansa mustasukkainen. 

Anu Patrakan Ihailija dekkarissa liikuttiin Lissabonissa fado-musiikin soidessa.

 

Anu Patrakka, Ihailija

Otava 2025

s. 268

Dekkari

Nelson Monteiro-sarjan 3. osa

Lissabon

Portugali

 

Patrakka Anu: Arvoton

 

Patrakka Anu:  Kiusaaja