Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Mitä jos kokeiltas parinvaihtoa?

Anna-Leena Härkönen kirjoittaa viihdyttäviä kirjoja, jotka tekee mieli lukea yhdellä lukukerralla. Näin kävi myös uusimman Kenraaliharjoitus teoksen kanssa. Kirjan pääkertojana toimiva Jane mykistyy melkein kokonaan, kuultuaan mitä hänen miehellään Mikillä on sydämellään. Mikki olettaa, että parinvaihdolla avioliittoon saataisiin uutta kipinää.

Tämmöisestä asetelmasta lähdetään liikkeelle Kenraaliharjoituksessa, mutta matkan varrella mukaan tulee uusia kuvioita.

Että pitikin ottaa itseään nuorempi mies. Vain viisi vuotta nuorempi, mutta silti. Hän jaksaa, minä en. Missä vaiheessa tämä tällaiseksi muuttui? Missä vaiheessa seksistä tuli yksi kotityö muitten joukossa?

Tässä lukuvaiheessa alkoi yskittämään, sillä Janen mies oli 35v. ja hänellä oli aikuinen poika edellisestä suhteesta. Aika nuori aikuisen pojan isä minun mielestäni. Kirjoissa olisi parempi, kun ei laitettaisi ikää ihan tarkkaan, niin ei tämmöiset asiat hyppisi silmille.

Jane on aika kompleksinen tyyppi. Hänessä on aika paljon introverttiä, mutta sitten hän on asiakaspalvelutöissä ja käy laulamassa karaokea. Hän ei halua olla juurikaan tekemisissä muiden kuin äitinsä kanssa, joka on myös hänen paras kaverinsa. Äidilleen Jane kertoo mitä Mikki ehdotti.

Hän ei moralisoi Mikkiä. En minä sitä odottanutkaan. Äiti ei moralisoi koskaan ketään. Mutta pienen pieni paheksunta olisi voinut olla paikallaan.

Tämä parinvaihtoteema olisi ollut sangen kiinnostava teema, mutta tilalle tulee jotakin muuta ja senkin tilalle tulee jotakin muuta, joten sanoisinpa tällä kertaa, että hyvä alku ei vetänyt loppuun asti. Odotin siis monta erilaista kohtaamista kiinnostavien parien kanssa. Ehkäpä hauskaa pariterapiaakin tai osallistumista pariterapialeirille. Jane oli kuitenkin alunperinkin onnellinen parisuhteeseensa. Joku muu oli aina hiertänyt mieltä.

Anna-Leena Härkönen, Kenraaliharjoitus

Otava 2019

s. 212

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Anna-Leena Härkönen: Onnentunti
Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia 
Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani

Romanialaissyntyisen Herta Müllerin  Ihminen on iso fasaani on hänen kolmas kirjansa. Ahkera kirjailija, joka on kirjoittanut paljon, mutta häneltä on julkaistu vähän suomennoksia, vaikka hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009. Rakastuin Müllerin raakaan Hengityskeinuun, jonka jälkeen olen lukenut Tänään en halunnut tavata itseäni teoksen. Müller kirjoittaa saksaksi ja asuu Saksassa, hän on kuitenkin kotoisin Romaniasta, romaniansaksalainen alkujaan. 

 

Herta Müllerille on tyypillistä kirjoittaa Romaniasta ja romanialaisista. Hän kirjoittaa ihmisistä, jotka joutuvat kärsimään mm. sorrosta ja diktatuurista. Ihminen on iso fasaani kertoi myllärin perheen yrityksestä päästä muuttamaan maasta pois, kun eläminen Romaniassa oli tehty yhteiskunnan puolelta liian vaikeaksi.

Sankaripatsaan ympärillä kasvaa ruusuja. Yhtenä pöheikkönä. Niin tiheässä että ne tukahduttavat ruohon. Niiden kukat ovat kuin pieniä valkoisia paperikääröjä. Ne rapisevat. Sarastaa. Kohta on päivä.

Romaniassa valtaa piti diktaattorin ottein Ceausescu. Müller kirjoitti viiltävin sanankääntein pieniä lauseita siitä, mitä oikeasti tapahtui. Kirjailijan ensimmäinen teos Matala maa sensuroitiin Romaniassa, mutta julkaistiin kokonaisena Saksassa. Kirjailija joutui kotimaassaan vaikeuksiin, kun arvosteli hallitusta julkisesti, ja joutui muuttamaan maasta pois. Ceausescun valta päättyi vuonna 1989 kansannousun johdosta, ja hänet teloitettiin pikaisesti.

Mylläri oli jauhanut kaksi vuotta jauhoja miliisille saadakseen passit perheelle. Se ei riittänyt, tarvittiin vielä muutakin. Päivät siirtyivät eteenpäin, mutta lisää jauhoja tarvittiin. Maa oli korruptoitunut ja valtaapitävät tekivät mitä tahtoivat. Jos he tahtoivat sänkyynsä jonkun naisen, he saivat sänkyynsä kyseisen naisen, ja niin monta kertaa kuin halusivat ja niin moni mies kuin halusi. Todella ikävää vallan väärinkäyttöä. Herta Müller on antanut äänen romanialaisille, jotka elivät diktatuurivallan alla. Ihmiset halusivat pois hinnalla millä hyvänsä.

Amalie kipittää valkoisilla koroillaan kiveyksen poikki. Hän pitää nelikulmaiseksi taitettua anomusta kädessään kuin valkoista lompakkoa. Hänen punainen pukunsa keinahtelee pohkeiden ympärillä. Irlannin kevät lehahtaa pihalle. Omenapuun alla Amalien puku on tummempi kuin auringossa.

Herta Müller, Ihminen on iso fasaani

Suom. Raija Jänicke

Tammen Keltainen Kirjasto 2009  2. Painos

s. 110

Mensch is ein grosser Fasan auf der Welt 1986

Ensimmäinen suomennos 1990

Romania 

Müller Herta: Hengityskeinu
Müller Herta: Tänään en halunnut tavata itseäni

Tytti Parras: Pieni hyvinkasvatettu tyttö

Kaikki tuijottavat, vain veli avaa suunsa:

- Jaaha, se sanoo niin kuin kymmeniä kertoja todellisuudessa, juututtuani ojarumpuun kun olen halunnut näyttää että uskallan ryömiä niinkin ahtaassa, tai kiivettyäni puihin joista en pääse enää alas, munattuani aikuisena, hankkiuduttuani rakkauksiin joista ei kunnialla selviä. – Jaaha, ipanalla on vaikeuksia taas.

Tytti Parraksen (1943-2018) Pieni hyvinkasvatettu tyttö kuvaa Anun kasvua lapsesta aikuiseksi vähän paremmissa piireissä, sillä onhan isä lääkäri ja pitää praktiikkaansa kotona, äiti suomenruotsalaista sukujuurta, isoveli valmistui tuomariksi jne. Mikä Anusta tuli, se teidän pitää lukea kirjasta, mutta villi ja vallaton hän ainakin on. Tosin koko perhe on täynnä sattumuksia ja draamoja. Erittäin hauska kirja, jonka kaivoin yllätys yllätys omasta kirjahyllystä.

Se miestyyppi, siitä minä en pääse eroon ikinä. Minä olen kasvanut laihojen leveäsuisten kanssa, saanut niiltä turpiini tai peltohiiren lasipurkissa. Minä olen valehdellut niille, tapellut niiden puolesta. Kun nykyisin tapaan sellaisen miehen, se tuntuu heti tutulta ja minä haluan sänkyyn sen kanssa. Aikailematta ja ilman selityksiä.

Aikuinen Anu haluaa muistella lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja käy sen vuoksi jututtamassa lapsuuteensa kuuluneita henkilöitä. Tietysti veljiään, serkkuaan ja tätiään. Anu haluaa saada selville minkälainen lapsi hän oli ja olivatko tapahtumat sellaisia kuin hän ne muistaa. Anun lapsuudessa 50-luvulla lasten piti totella aikuisia, eivätkä vanhemmat vastanneet Anun kysymyksiin. Lapset vaikuttivat olevan lähinnä häiriötekijöitä, ja saivat itse keksiä tekemisensä, kunhan pysyttelivät pois vanhempien silmistä. Ruoka-aikana tietysti kaikki söivät rauhallisesti ja kauniisti. Tosin Anu oli pienestä asti kova kyselemään ja kertomaan juttuja ja niinpä hän joutui jo pienestä asiantuntijan tarkkailtavaksi. Kummallisten juttujen keksiminen eikä todenpuhuminen ollut hyvä asia.

Ei äiti kun minä perhanavieköön en voisi nyt millään häipyä täältä. Rosi soittaa Teuvo Auralle tai presidentille tai Ruotsin kuninkaalle tai mistä minä tiedän kenelle äitikiltti.

Anun äiti vaikuttaa olleen todella hankala ihminen, joka sekaantui kaikkeen. Äidillä oli periaatteita ja aatteita ja arvoja ja sääntöjä, joita piti noudattaa. Perheenjäsenten sotkut piti hoitaa salaisesti, eikä niistä puhuttu sen kummemmin. Isonveljen tyttökaverit olivat kuin punainen vaate äidille, joten kirjassa on isonveljen aika tragikoomisia naisseikkailuja, joista ei äidille saisi kertoa sanaakaan. Tosin muista tyttökavereista poiketen Ange ei ole sellainen nuori nainen, joka pysyy hiljaa ja piilossa.

Tytti Parraksen Pieni hyvinkasvatettu tyttö on ihana kirja freesillä ja nuorekkaalla tavalla. Päähenkilö on hyvin sympaattinen ja hänellä on kommellustaipumus, kaikkea huvittavaa on siis luvassa kirjan parissa.

Tytti Parras, Pieni hyvinkasvatettu tyttö *****

Femi 1979

s. 222

Ensimmäinen painos julkaistu Otavan kustantamana 1978

Karin Slaughter: Menneisyyden jäljet

Miten hän oli saattanut rakastaa ihmistä, joka oli yrittänyt tuhota hänet?

Rikoskirjailija Karin Slaughter on vauhdissa psykologisessa trillerissään Menneisyyden jäljet, sillä tässäkin hyytävässä tarinassa tapahtuu väkivaltatekoja, jotka johtavat kuolemaan. Slaughter irrottelee trillereissään todella kylmäävästi, sillä hän haluaa tuoda esille sen, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu: rikoksia, väkivaltaa, tappoja ja murhia. Naiset ja miehet, nuoret ja lapset, kaikki joutuvat osallisiksi. Slaughter avaa selkeästi yhteiskunnallisia epäkohtia. Menneisyyden jälkien taustalta löytyy ryhmä, kultti tai lahko, jonka tekemät seuraukset näkyvät vuosikymmenien päähän.

Hän oli aina uskonut – kiihkeästi, täysin vakuuttuneena – että maailman saattoi muuttaa ainoastaan tuhoamalla sen.

Andrea oli äitinsä Lauran kanssa kahvilassa syntymäpäiväaterialla, kun kahvilaan tuli mustiin pukeutunut nuorukainen, joka aloitti ampumisen. Sitten Laura teki jotain mikä pysäytti ammuskelun. Tietysti joku ihmisistä videoi tapahtumat, ja video levisi kulovalkeana uutis- ja taivaskanavilla. Andrea oli aivan kauhuissaan tapahtumista. Miksi äiti käyttäytyi sillä tavoin? Hän ei tuntenut enää äitiään, lisäksi äiti pakotti hänet pakenemaan ja antoi tarkat ohjeet pakoreitille. Andrea huomasi pian, että häntä jäljitettiin, mutta miksi?

”En minä halua satuttaa lastamme, mutta olen valmis tekemään sen.”

Menneisyyden jäljistä löytyy kaksi Lauraa. Trillerin tapahtumat kerrotaan kahdessa aikatasossa, 80-luvulla ja nykyajassa. Myös rikolliset rakastavat, perustavat perheitä ja saavat lapsia, niin tässäkin tarinassa. Raha ja kuuluisuus ovat pitkälle tämän kirjan motiiveista, jotka motivoivat kirjan pääpahista. Karin Slaughter nostaa esille nuorten ehdottomuuden ja halun muuttaa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Teot vaativat heidän mielestään uhreja.

Menneisyyden jäljet kietoo menneisyyden pahat teot rikostarinaksi, joka muuttuu koko ajan aggressiivisemmaksi nykyajassa. Karin Slaughter luo kylmäävän väkivallan vastapainoksi rakkautta, mikä keventää kirjan tapahtumia. Lisäksi päähenkilö Andrea on kuvattu aika uusavuttomana tyyppinä, jota äiti ja isä ovat paaponeet yli kolmekymppiseksi, ja sitten hänen pitäisi selviytyä yhä jännittävimmiksi käyvistä juonenkäänteistä. Taitaa olla nykyaikaa tuo nuorten aikuisten paapominen, ainakin kun kuuntelen kavereita tai mietin omia kasvatustapojani. Jotkut kavereistani sanovat, että ei heitäkään ole paapottu, joten aikuiset lapset saavat selvitä itse ongelmistaan, rahahuolistaan, siivouksistaan, pyykeistään sekä lastenhoidosta. Sanon suoraan, että haluan itse olla lapsilleni apuna ja tukena, mutta yritän antaa heidän myös selvitä itse. Joskus kyllä innostun tekemään suursiivouksia. En usko, että se on paha juttu, vai onko?

Jokaisen menneisyydessä on tapahtumia, joiden haluaisi pysyäkin siellä kaukana piilossa. Karin Slaughterin Menneisyyden jäljet nostaa esille synkkiä ja pelottavia salaisuuksia.

Karin Slaughter, Menneisyyden jäljet

Suom. Virpi Kuusela

HarperCrime pokkari 2019

s. 535

ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 2018

Camilla Grebe: Horros

Kunpa olisin ehtinyt paikalle edes sekuntia aikaisemmin. Kunpa olisin ehtinyt edes metrin pidemmälle silloin, kun aika tuntui pysähtyvän ja hiljaisuuden pauhu kaikui korvissani.

Ruotsalainen Camilla Grebe kirjoittaa uskomattoman koukuttavia dekkareita. Uusin dekkari, jonka profiloijana toimii taitava Hanne Lagerlind-Schön, on nimeltään Horros. Dekkarin päähenkilö rikostutkija Manfred Olsson  ei todellakaan vaivu horrokseen trillerimäisessä rikostutkinnassa, jossa virtaava vesi tuo mukanaan merenpohjalle upotettuja ruumiita. Kirjan kaksi muuta kertojaa ovat nuori kotoa karannut poika Samuel ja Pernilla, joka on Samuelin äiti. Horros on selkeästi sarjamurhaajadekkari, ja Manfred yrittää koota tutkinnan palaset yhteen ja selvittää kuka murhaaja on.

Saattaa johtua avainnipun kilinästä, etten heti kuule askelia, jotka lähestyvät ylemmästä kerroksesta. Tai sitten ajatukseni ovat Samuelissa. Yhtäkkiä alkaa tapahtua. Joku tarraa kiinni käsivarrestani. Lujasti. Ehdin nähdä vilaukselta rotevan miehen, jonka pää on ajettu kaljuksi, ja kiljaisen tahtomattani.

Samuel on joutunut typeryyttään rikollisjoukkoon, mutta töpeksii ja pakenee henkensä edestä vaikeaa tilannetta. Hän pestautuu hoitamaan vammaista nuorta poikaa, sillä hän ei usko, että rikollisjoukko löytää hänet syrjäisestä merenrannalla sijaitsevasta talosta. Samuelin tehtävä on pysytellä pojan seurana. Muutaman päivän päästä hänen mittansa on täysi. Samuel pyytää äitinsä apua päästäkseen talosta pois. Talo on muutenkin kuin outo linnoitus, jota Samuel on avuliaasti korjannut.

Katson puhelintani, joka kiiltää yöpöydällä hopeisena ja liikkumattomana kuin kuollut kala. On sairaan hankalaa, että en voi käyttää sitä. Makaaminen täällä sängyssä täysin eristyksissä kaikesta muusta tuntuu melkein siltä kuin olisin lakannut olemasta. Metallikuoren sisään kätkeytyy koko maailma. Sinne kätkeytyy elämäni.

Camilla Greben Horros otti minusta tiukan niskalenkin heti ensimmäisessä kappaleessa, joka kuului Manfredille. Jotain niin kauheaa tapahtui kappaleessa, että näin sen sieluni silmin tapahtuvan, aivan kuin olisin ollut vieressä katsomassa. Horros sisältää runsaasti vastaavia juonenkoukkuja ja käänteitä, mutta ensimmäinen on pahin, sen voin luvata lukijoille. Camilla Greben Horros on mestarillisen tiukka trilleri luettavaksi.

Camilla Grebe, Horros *****

Suom. Sari Kumpulainen

Gummerus 2019

s. 587

Dekkari

Grebe Camilla: Kun jää pettää alta 

Grebe Camilla: Lemmikki

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Hän ei puhunut enää koskaan.

Kyproksella syntyneen Alex Michaelidesin esikoiskirja Hiljainen potilas kertoo hyytävän trillerin nuoresta naisesta, joka oli tuomittu miehensä murhasta oikeuspsykiatriseen laitokseen. Psykoterapeutti Theo Faber oli kiinnostunut kyseisestä murhamysteeristä, ja kun Grovessa tuli kriminaalipsykoterapeutin paikka auki, hän haki ja pääsi laitokseen töihin. Theo halusi auttaa Aliciaa. Theo oli varma, että hän saisi Alician puhumaan.

Vain kuukautta myöhemmin valmistauduin ensimmäiseen työpäivääni Groven hoitolaitoksessa.

Alicia oli suljettu Groven suljetulle osastolle loppuiäkseen. Mikä suisti nuoren rakastuneen naisen tappamaan miehensä? Ainakin hänet oli löydetty kotoaan veitsi kädessä kuolleen miehensä vierestä. Kirjassa keritään auki Alician aikaa taiteilijana. Theo on kiinnostunut raottamaan salaisuuksien varjoa ja kyselee Alician tuttavapiiriltä tapahtumiin liittyvistä asioista. Pian Theo käyttäytyy kuin salapoliisi tapauksen kimpussa.

Sisintäni kouraisi selittämätön pelontunne.

En huomannut takaani lähestyviä askeleita ennen kuin oli jo myöhäistä. Ehdin kuulla raskaan kolahduksen, minkä jälkeen takaraivooni levisi terävä kipu.

Sitten kaikki pimeni.

Theon kotielämä on kinkkisessä tilanteessa toisin sanoen avioliitto on vaakalaudalla. Theo siis epäilee vaimonsa salaavan suhdettaan toiseen mieheen. Kirjassa Theo yrittää auttaa Aliciaa parantumaan terapian avulla, mutta oma avioliitto natisee liitoksissaan. Näistä aineksista on koottu trilleri, joka paranee loppua kohden. Jos alkuvaiheessa epäilyttää, että mitä tässä oikein tapahtuu ja kuka on murhaaja, niin tulet yllättymään aivan varmasti. Murhaaja on aika varma teostaan ja yrittää tekoaan peitelläkseen tehdä lisää rikoksia. Yllättäviä tapahtumia on siis tiedossa lukijalle, varsinkin kirjan lopussa.

En halunnut ilmoittaa käyntini syytä heti ovella, mutta niinhän se on, että päiväkirjan löytyminen asettaa tapauksen tosiseikat hieman uudenlaiseen järjestykseen.

Alex Michaelides, Hiljainen potilas

Suom. Antti Autio

Gummerus 2019

s. 450

Psykologinen trilleri

Pajtim Statovci: Bolla

On huhtikuun alku, ja minä haluan toista miestä niin erehtymättömästi ja kirkkaasti, että koko loppupäivän hän on mukana rukouksissani, joissa häpeämättä pyydän häntä jumalalta itselleni.

Pajtim Statovcin kolmas teos on nimeltään Bolla, joka voi tarkoittaa esim. ulkopuolista tai käärmeenkaltaista olentoa. Molemmat merkitykset nousevat tästä rosoisesta, mutta hienovaraisesta kahden miehen rakkaustarinasta hyvin esille. On vuosi 1995 ja opiskelijanuorukaiset tapaavat toisensa ensikertaa Pristiinassa, Kosovossa. Pristiinan asukkaista suurin osa oli albaaneja ja vähemmistö serbejä. Toinen heistä oli serbi ja toinen albaani. Toinen oli naimisissa ja toinen ei. Intohimo humahtaa, ja he ovat melkein erottamattomat. Tosin toinen heistä käy välillä kotona, sillä vaimo on viimeisillään raskaana. Mies ei halunnut lasta ja kuullessaan vaimonsa olevan raskaana, hän löi vaimoaan ensimmäisen kerran.

Näin se välillämme menee. Hän haluaa puhua, olla yhdessä, odottaa kanssani pian syntyvää lasta, ja minä osaan ainoastaan sanoa, että minä tiedän, minä tiedän, kaikki aikanaan, sinun ei aina tarvitse olla niin huolissasi, kaikki järjestyy kyllä, vakuuttelen ja avaan oven, ja juuri ennen kuin se sulkeutuu vilkaisen häntä kylmästi. Kunpa hän kuulisi ajatukseni, toiveeni ettei häntä olisi olemassakaan.

Vuosi 1995 oli vaikeaa aikaa Kosovossa, sillä taistelut ja etniset puhdistukset olivat lähellä. Toinen miehistä pakeni ulkomaille ja toinen ryhtyi sotimaan unohtaakseen rakkaansa. Kumpikaan miehistä ei voinut unohtaa yhteistä aikaa. Toinen aika tai toinen maa ja he olisivat voineet elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun saakka. Nyt heidän taakkansa oli moninkertainen. Heidän piti olla varovaisia, ettei heidän rakkautensa tulisi julkiseksi.

Ne päivät ovat puhdasta hulluutta, kaduille kohonnut kadotus. Ihmiset sanovat, että serbit ovat pakottaneet lapset katsomaan kuinka sisarukset ja vanhemmat vuotavat kuiviin, että raskaana olevien naisten vatsat on leikattu auki ja syntymättömien lasten annettu valua ulos äitiensä sisältä kuin räkä.

Pajtim Statovcin uskomattoman upeat teokset Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän ovat saaneet seuraksi kiihkeän kuumottavan Bollan. Bollan kansikuvassa luikertelee käärme. Käärme kulkee jokaisessa kolmessa kirjassa mukana. Minulla on jonkinasteinen käärmefobia, välillä suurempi, välillä lievempi. En ahdistunut tarinan sisällä kulkevasta fantasiakertomuksesta, jossa kyseinen käärme esiintyy, mutta kansikuva ahdistaa. Käärme kuvastaa kiellettyä seksuaalisuutta ja Statovcin kirjat kuvaavat juuri kiellettyä homoseksuaalisuutta, miesten välistä rakkautta, joka tänäkin päivänä on monessa maassa kielletty rangaistusten uhalla. Yhdeksi teemaksi Bollassa nousee pedofilia, jonka Statovci nostaa rohkeasti esille. Hyvin arka aihealue tämän päivän Suomessa, maahanmuuttajat ja pedofilia.

Pajtim Statovci on loistava tarinankertoja ja hän on kirjoittanut rohkean rakkaustarinan, Bollan, Kosovon sodan reunamilta.

Ympärillämme riehuvasta tuhosta tulee salaisuus josta puhuminen merkitsee kasvot ja josta vaikeneminen hotkaisee loppukesän turpaansa kuin kourallisen ilmaa.

Pajtim Statovci, Bolla *****

Otava 2019

s. 237

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia 
Pajtim Statovci: Tiranan sydän 
Pajtim Statovci: Bolla