sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Marja-Liisa Heino: Astuit väärään autoon




Löysin kirjastosta uutuusdekkarin, Marja-Liisa Heinon Astuit väärään autoon (2013). Ajattelin lukea kepeän kesäisen naisdekkaristin kirjan, mutta kirjasta löytyi hieman synkempiäkin varjoja, joten kirja ei ollut todellakaan kepeä. Heino sai Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2008 kirjasta Suomen suuntaan, ja Astuit väärään autoon on Heinon neljäs dekkari. Astuit väärään autoon teoksen henkilöhahmot olivat niin hyviä, että yllätyin siitä, että kirja oli Heinon ensimmäinen dekkari näiden henkilöiden kanssa. Rikosylikonstaapeli Karli Eerola oli romanitaustainen, vähän yli kolmikymppinen rikostutkija, jonka sukutausta oli todella mielenkiintoinen ja toivoisin, että kirjailija jatkaisi sarjaa eteenpäin ja kertoisi Eerolan taustaa ja lapsuutta vielä enemmän, sillä nyt se jäi todella kutkuttamaan mieltäni.

Kirjassa tapahtui miehen yliajo, joka todettiin murhaksi. Ilmeisesti yliajossa oli tapettu väärä mies, mutta kesti hetken aikaa ennen kuin totuus selvisi rikostutkijoille. Hiukan aikaisemmin oli vankilasta vapautunut väkivaltainen raiskaaja, joka oli istunut useamman naisen raiskauksesta neljä vuotta vankilassa. Päälleajetun miehen taskusta löytyi raiskaustuomion saaneen miehen lompakko ja mies oli ajanut raiskaajan polkupyörällä. Sekä rikostutkijat että raiskaaja olivat varmoja, että kyseinen yliajaja oli kyseisen seksuaalirikollisen perässä. Raiskaaja sai koko ajan vihapostia ihmisiltä. Vaikka tuomio oli lain mukaan kärsitty, ihmiset eivät unohtaneet tekoja eivätkä jättäneet häntä rauhaan. Pienen kylän ihmiset hyljeksivät häntä, lähes ainoa ihminen joka auttoi entistä linnakundia, oli hänen lapsuudenystävänsä.

Kirjassa käsitellään tietysti rikoksia, mutta kirjailija on nostanut yhdeksi todella tärkeäksi teemaksi vankilasta vapautuneen väkivaltaisen seksuaalirikollisen tapauksen. Kirja käsitteli kyseisen rikollisen lapsuutta ja tapahtumia, jotka olivat voineet johdattaa hänet kyseiselle rikollisen polulle. Mielestäni kirjaa voisi pitää jopa psykologisena jännityskirjana, jossa sekä Eerola että raiskaustuomion kärsinyt pohtivat seksuaalirikollisuutta ja siihen liittyviä tekijöitä. Eerola kävi jopa aiheeseen liittyvässä työpaikkakoulutuksessa. Tietysti tärkeän osan kirjan sanomasta saivat raiskaajan uhrit ja heidän elämänsä raiskauksen jälkeen.

Tämä oli toinen lukemani kirja tälle vuodelle, jossa päähenkilö oli puoleksi romani. Kummassakin kirjassa käsiteltiin myös romaniheimon tapoja ja kulttuuria. Tämän toisen kirjan nimi on Näkymättömät ja sen on kirjoittanut Stef Penney. Arvostelun löydät klikkaamalla kirjan nimeä. Jos haluat tietää miten raiskaustuomion kärsineelle miehelle kävi, kannattaa lukea Heinon Astuit väärään autoon – dekkari. Kirja saa minulta erikoisplussaa rikostutkijasta, joka oli romani.

Marja-Liisa Heino, Astuit väärään autoon ***
WSOY 2013
s. 252

7 kommenttia:

  1. mulla on dekkarilukuviikko meneillään, hirvee kasa rikoskirjallisuutta. Tämä vois päätä syksyn dekkarilukemisiin mukaan =)

    En yleensä pidä dekkareista mitenkään erityisemmin, mutta nyt päätin tutustua ja Poznanski on kyllä vienyt mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, sillä kirja oli tavallista dekkaria syvällisempi ja hyvin kirjoitettu.Minä luen dekkareita, koska jännitys tyhjentää ajatusmaailman, siis nollaa pään :)

      Dekkareita on niin monenlaisia ja näyttää siltä, että ruotsalaiset jyräävät sillä kirjallisuusalalla.

      Poznanskia en usko lukeneeni, toivottavasti plokkaat siitä.

      Poista
  2. No jopas, taas ennestään ihan tuntematon nimi minulle! Otan kyllä nimen heti talteen, sillä tällainen dekkari varmasti kiinnostaa minuakin. Plussaa saa minultakin romanikulttuurista. Olen lukenut varsin vähän romaneihin liittyvää kirjallisuutta. Minulle tunnetuin nimi lienee Veijo Baltzar.

    VastaaPoista
  3. Hei, kommentoin tätä postaustasi jo eilen, mutta Bloggeri on alkanut jostain syystä heitellä monien kommentteja suoraan roskapostilaatikkoon. Suosittelen siis tsekkaamaan spämmilaatikon - ellei tämäkin nyt sitten mene sinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei löytynyt roskapostista mitään, harmitus. Minulla oli sama juttu, kun yritin postata sinulle vähän aikaa sitten viestiä, niin ei tapahtunut mitään. Sähkövirtaukset selvästi sekaisin jossakin sfääreissä. Onneksi tuo postaus oli ihan kiltisti tullut perille :)

      Poista
    2. No voi harmi, tylsää kun ei voi nähtävästi olla varma päätyvätkö kommentit lopulta minnekään.

      Jotenkin siihen tyyliin kommentoin, että tämä kirja alkoi kiinnostaa minua nimenomaan tuon romanitaustaisen päähenkilön takia. Romanikulttuuri kiinnostaa, mutten ole pahemmin aiheesta kirjallisuutta lukenut. Tunnetuin romanikirjoittaja minulle on Veijo Baltzar, jolta lukisin mieluusti enemmänkin kirjoja (olen lukenut vain yhden).

      Poista
    3. Tässä kirjassa tuli romanikulttuuri hyvin esille mm. romanitaustaiset sukulaiset, pukeutuminen, käyttäytyminen, tavat, arvomaailma jne. Kuitenkin päähenkilö oli vain puoliksi romani, joten oikeat romanit ja ei-romanit karsastivat molemmat. Kirjassa oli tosi hyviä näkökulmia ja se laittoi ajattelemaan.

      Poista