Nimeni on Martin Benner, ja olen ammatiltani asianajaja. Vielä muutama viikko sitten minulla oli kaikki mahdollinen - naisia, menestyksekäs ura, pahuksen mielenkiintoinen elämä ja mahtava tytär. Nyt moni asia on kuitenkin muuttunut. Elämäni on aivan toisenlainen. Olen itsekin muuttunut ja tunnen oloni avuttomaksi.
Ruotsalaisen Kristina Ohlssonin Mion Blues on päätösosa Lotus Bluesille. Ja voin sanoa suoraan, että Mion Blues on huomattavasti parempi dekkari kuin Lotus Blues. Lotus Blues oli aloitusosa, jota Mion Blues täydentää todella hyvin. Kirjojen vaihtuessa päähenkilöstä Martin Benneristä on tippunut suurin osa ylimielisyydestä ja itsevarmuudesta pois. Tässä dekkarissa Martin Bennerin elämälleen luoma turvaverkko muuttui aina vain kiristyvämmäksi häkiksi ja umpikujaksi. Hän muuttui rikollisten asianajajasta lievästi sanottuna mustamaalatuksi, karkeasti sanottuna rikolliseksi sekä poliisien takaa-ajamaksi. Martin Benner ei suinkaan antanut periksi, vaan uppoutui tutkimustyössään syvälle menneisyyden tapahtumiin.
Havahduin hereille vasta kun pääni oli hautautunut kokonaan mullan alle.
Nykyiset tapahtumat aiheuttivat päähenkilölle painajaisia, aina sama uni, aina sama paikka. Martin pelkäsi menettävänsä Bellen, jonka huoltaja ja ainoa vanhempi hän oli ollut Bellen vauvaiästä asti. Toinen henkilö, jonka hän pelkäsi menettävänsä oli Lucy, asianajotoimiston toinen osakas. Lucy ei tiennyt kaikkea Martinin menneisyydestä ja Martin halusi asian pysyvän salassa. Lucy auttoi nykyisissä vaikeuksissa ja oli paljon Bellen seurana, kun Martin tutki rikoksia, joiden tapahtumista häntä syytettiin. Kristina Ohlsson on tehnyt kirjaparista todella huikean pakkauksen. Rikoksia tapahtuu ja ruumiita tulee runsaasti, joten Martinin vihollinen ei tyydy vähään. Mion Blues on tapahtumarikas ja yhtä juonivetoinen kuin Lotus Blues, mutta todellakin päähenkilön muuttumisen vuoksi lukunautinto oli huomattavasti parempi.
Samassa ammuttiin laukaus. Ja toinen. Ja sitten vielä monta lisää, enemmän kuin saatoin laskea. Kuulin kiihtyneitä ääniä ja huutoja, tunsin miten paikalla olevat ihmiset lähtivät nopeasti liikkeelle. Kaukaisuudesta kantautui sireenien ujellusta ja jostakin etäältä kuului lähestyvän helikopterin ääniä. Kun se laskeutui, olin jo menettänyt tajuntani.
Olen ihastunut Kristina Ohlssonin dekkareihin. Hänellä on vahva ammatillinen tausta rikoksiin ja niiden tutkimiseen. Mion Blues dekkarissa etsittiin pientä poikaa nimeltään Mio. Jätän lukijoille jännitettävää miten kävi Martinille ja löytyikö Mio.
Kristina Ohlsson, Mion Blues ****
suom. Pekka Marjamäki
WSOY 2016
s. 363
Ohlsson Kristina: Lotus Blues
Ohlsson Kristina: Nukketalo
Ohlsson Kristina: Tuhatkaunot
Ohlsson Kristina: Varjelijat
Ohlsson Kristina: Paratiisiuhrit
Ohlsson Kristina: Daavidintähdet
Pidän Kristina Ohlssonin dekkareista, viisi ensimmäistä olivat upeita. Lotus jäi väliin ja varmaan Mionkin.
VastaaPoistaMinulla on ikävä Fredrikaa. Daavidintähdet oli todella loistava dekkari. Enpä tiennyt, että sarja jäi siihen. Lotus Blues oli pettymys, joten et menettänyt mitään, mutta Mion Blues toi takaisin Ohlssonin kynänjäljet.
PoistaOlen lukenut vain yhden Ohlssonin, Tuhatkaunot, ja se oli tosi koukuttava. Juonenkehittely oli huippuluokkaa. Olen pitänyt hieman taukoa dekkareista, mutta nyt on taas alkanut dekkarihammasta kolottaa. :) Tämä Blues-sarja kiinnostaa. Ulkoiset seikat eli kannet ja kirjannimet ovat ainakin kunnossa, näyttäviä ovat. :)
VastaaPoistaTämä on sitten kirjapari, joten kannattaa varata kumpikin ja lukea perätysten.
PoistaTämä Bluespari on kansainvälisempi dekkaripari kuin Fredrika-sarja. Kannet ja nimet ovat hienoja.
Mai, nythän tässä kävi kuin lapselle joulun alla: pakko oli rapistella lahjapaketteja eli tehdä poikkeus ja lukea postauksesi ennen kun saan teoksen hyppysiini ensi viikolla. Tuon Bennerin ylimitoitetut siekailut jäivät viimeksi kirputtamaan, joten onneksi ukko on ryhdistäytynyt. Lotuksesta totesin, jottei sen bluesissa ollut tietoakaan alakulosta eikä jollotuksesta ja että Ohlssonin verbaaliblues miellytti, samaa sopinee odottaa Miolta!? Seesteistä sunnuntaipäivää:)
VastaaPoistaKyllä minäkin kurkin lahjapaketteja muiden blogeista, jos en ole varma siitä, että kannattaako tuhlata lukuaikaa johonkin kirjaan. Sehän on kuin heittäisi elämästä. No onhan niitä tietysti tullut vastaan sellaisia joululahjoja, että onpa ollut vaikea sanoa, että tätä olen aina toivonut, kiitos, samoin kirjoja. Kirjasta on vain helppo pistää kannet kiinni ja kiikuttaa takaisin kirjastoon.
PoistaOnhan nämä Bennerin touhut ihan eri luokkaa kuin Fredrikalla. Benner on sitten kansainvälisempi, amerikkalainen versio dekkarista.
En oo vielä Ohlssonin dekkareita lukenu, mutta lukulistalla oottavat mua.
VastaaPoistaSuosittelen aloittamaan Nukketalosta.
PoistaOlen tykännyt myös Ohlssonin dekkareista. En ole lukenut Lotus Bluesia, mutta tämä Mion Blues kiinnostaa. Voiko sen lukea mielestäsi ilman että tarvitsisi lukea aloitusosaa?
VastaaPoistaMielestäni nämä kirjat kuuluvat yhteen,jos et lue Lotus Bluesia, menetät niin paljon tietoa henkilöistä joista puhutaan Mion Bluesissa. Kannatan kummankin lukemista. Lotus Bluesista selviää tarinan aloitus ja loppuosasta hieno koukku Mion Bluesiin.
PoistaEn ole lukenut näitäkään, mutta varasin molemmat. Ruotsissa kasvaa dekkaristeja kuin sieniä sateella!
VastaaPoistaHyvä valinta, katsotaanpas mitä mieltä olet Martin Benneristä ;)
PoistaOn niitä Suomessakin dekkaristeja. Oletko lukenut Milla Ollikaisen trilogiaa tai Kati Hiekkapellon Anna Fekete-sarjaa? Marko Kilven dekkarisarja on tosi hyvä, samoin Jyrki Heinon historiallinen dekkarisarja. Nina Hurman Rouge oli hurmaava, odotan kolmatta kirjaa ;)
Seppo Jokisen Koskiseesta taitaa olla niin paljon sarjan osia, että ikinä ehdi niitä lukea. Reijo Mäen Vareksia luin joskus, mutta huomattavasti parempia ovat hänen Sakari Roivas-sarjan dekkarit. Leena Lehtolainen on jo kansainvälisesti kuuluisa samoin Salla Simukan Lumikki-trilogia.Outi Pakkanen, Timo Sandberg, Eppu Nuotio, Hautala Marko ja Heino Marja-Liisa jne.