maanantai 27. marraskuuta 2017

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi


Kädestä pitäminen oli minun tapani sanoa hyvästi. En tiedä, mitä hän silloin ajatteli, mutta kaikki sanat, jotka halusin sanoa hänelle, olivat kasautuneet sisälleni kuin helmet. En pystynyt sanomaan ”hei sitten” tai ”nähdään”. Minusta tuntui, että jos avaisin suuni, kaikki päivämäärältään umpeutuneet sanat ryöppyäisivät maahan kuin niitä pidätellyt lanka olisi katkennut.

Korealaisen Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä oli herkkä teos kadonneesta äidistä ja samalla syväsukellus eteläkorealaiseen kulttuuriin, jota luin sana sanalta herkistyneenä kirjan sanomalle ja muistisairaan äidin huolimattomalle kohtelulle. Äiti olisi tarvinnut hoitoa ja huolenpitoa, mutta kaikki perheenjäsenet ummistivat silmänsä äidin tarpeilta.

Uusimmassa teoksessa Jään luoksesi keskeinen teema on rakastamisen ja yhdessä olemisen vaikeus. Kirjan tarina sijoittuu 80-luvun kuohuvaan Souliin, Etelä-Korean pääkaupunkiin, jolloin varsinkin nuoret halusivat ajaa sotilasdiktatuurin pois. Nuoret mellakoivat ja marssivat päiväkausia mielenosoituksissa ja heitä katosi mystisesti. Kaupat pitivät ovensa kiinni ja ilmassa haisi jatkuva kyynelkaasun haju. Vesitykit kastelivat marssivat nuoret, mutta he eivät antaneet periksi. Etelä-Koreaan saatiin lopulta vuonna 1987 vapaiden vaalien ansiosta siviilihallinto.

Kirjan päähenkilöt ovat yliopistonuoria. Jeung Yun on palannut takaisin yliopistoon vuoden tauon jälkeen. Hänen äitinsä kuoli, joten hän suri äitiään kovasti. Tässä yhtymäkohta Pidä huolta äidistä kirjan kanssa. Molemmissa kuollut äiti on yksi teema. Jään luoksesi kirjan muut teemat ovat nuorten ihastumiset ja  ihmissuhdevaikeudet. Lisäksi kirjasta nousee vahvasti mielenterveyteen liittyvien ongelmien taustat, yksinäisyys ja elämän tarkoituksen puuttuminen esille. Kirja sisältää runsaasti filosofista pohdintaa elämän kipukohdista, ongelmista ja kriiseistä, joiden keskellä nuoret ystävystyvät, ihastuvat ja viettävät aikaa yhdessä. Kirjan tunnelman ja mielenterveysteemojen ja nuorten päähenkilöiden vuoksi koin kirjassa samankaltaisuuksia kuin Haruki Murakamin Norwegian Wood teoksessa. Kirjassa on lumoavan kauniita kohtauksia lumisessa vuoristossa, opiskelijaelämää, ihastumisia ja mielenterveysongelmia, kuten Murakamin kirjassa.

Jeung Yun kasvoi yhdessä Danin kanssa, mutta Dan liittyi armeijaan. Periaatteessa hän meni vihollisen puolelle eli liittyi sotilasdiktatuurin puolelle. Danin kirjeet Jeung Yunille olivat julmia kuvauksia sotilaselämästä. Yliopistossa Jeung Yun tutustui Miruun ja Myeong-seoon, jotka myös olivat kasvaneet yhdessä. Dan ja Miru kummittelivat Jeung Yunin ja Myeong-seoonin välissä. Jotakin tapahtui ja heidän välinen yhteys katkesi. Kunnes Jeung Yun sai puhelun kahdeksan vuoden päästä.

Ihastuin kovasti Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä teokseen, joka on saanut Man Asian Literary-palkinnon ensimmäisenä naiskirjailijan teoksena. Jään luoksesi teos sisältää nuorten aikuisten elämää, opiskelijaelämää, mutta sitten myös kuohuvan vallankumouksen, joka ei voi olla vaikuttamatta kirjan lukukokemukseen. Uskoisin, että kirja on rohkea yhteiskunnallinen kannanotto noihin muutoksen vuosiin.

Ehkä olimme liioitelleet sattumanvaraisen tapaamisemme merkitystä karkottaaksemme voimattomuuden. Vedin käteni pois hänen kaulaltaan ja koetin hänen poskeaan. Sitten kosketin yksitellen hänen otsaansa, nenäänsä, nenänalustaan, huuliaan, leukaansa ja korviansa.

Kyung-sook Shin, Jään luoksesi *****
Suom. Taru Salminen
Into 2017
s. 299
Eodiseonga na-reul chat-neun jeonhwabel-i ulli-go 2010

Kyung-sook Shin:  Pidä huolta äidistä

6 kommenttia:

  1. Tämä kirja oli todella vaikuttava lukukokemus! Itsekin muuten pidin tuosta kohdasta, jota lainasit alussa. Kyung-sook Shin osaa pukea hienosti sanoiksi henkilöidensä tunteita, iloja, kipuja ja ihmissuhteita. Nautin myös kirjan eteläkorealaisuudesta: sen ajan poliittinen tilanne, vuoret ja monet ruuat... esimerkiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin tarkkaan juuri ruokalajeista. He käyttivät enemmän luonnonantimia ruoassaan. Tosin sitten lisukkeena riisiä tai nuudeleita. Kaikki käärittiin jonkin lehden sisään ja syötiin sellaisena. Kirjailija on hyvä havainnoitsija ja tällaiset pikkutarkasti kerrotut hetket ovat mielenkiintoista luettavaa.

      Poista
  2. Mai: oli ilo lukea avauksesi tästä monitasoisesta teoksesta! Yhteiskunnallista taustaa vasten runsaasti herkkyyttä ja ajatuksia herättävää. En postannut, mutta tykästyin tähän massasta edukseen poikkeavaan teokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olisin halunnut lukea postauksesi :)
      Kirja poikkeaa todellakin massasta. Nuoruus on sellaista aika mustavalkoista aikaa loppujen lopuksi, kuten kirjasta voi lukea, samalla herkkää ja päättäväistä. Oman tien hakemista.

      Poista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Täytyi ihan laittaa kirjastolle varaus vetämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et ole lukenut Pidä huolta äidistä teosta, niin suosittelen myös sitä.
      Kirja on mielenkiintoinen. Minä kiinnostuin etsimään tietoja Etelä-Koreasta, kun sain kirjan luettua. Aika vähän tiesin ennestään.

      Poista