torstai 17. toukokuuta 2018

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään


Myönnettäköön kyllä, että saattaa tuntua ikuisuudelta, kun oma ulkonäkö vanhenee vain vuosikymmenen siinä missä muu maailma siirtyy Napoleonin kuolemasta aina ensimmäiseen kuukävelyyn.

Brittiläisen Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään teoksen päähenkilö Tom Hazard on 439 vuotta vanha, mutta näyttää nelikymppiseltä. Miten se on mahdollista selviää kirjan hämmästyttävästä tarinasta, joka sisältää sekä historiaan hyppääviä päähenkilön muistoja että hänen nykyaikaan sisältyvää elämää Lontoossa.

Tom Hazard on siis syntynyt keskiajalla Ranskassa, ja syy miksi hän äitinsä kanssa muutti Englantiin oli se, että Tom ei vanhentunut, eikä hänen ulkonäkönsä muuttunut, kuten muilla ihmisillä. Aika oli taikuuden ja mytologian aikaa, mutta noidat olivat kaiken pahan alku ja juuri. Tomin äiti oli selvästi noitunut poikansa, vaikka ei ollutkaan. Kirjan tarinasta löytyi muitakin satoja vuosia vanhoja ihmisiä. Yhteistä näille ihmisille oli se, että heidän piti vaihtaa asuinseutuansa muutaman vuoden välein, etteivät asukkaat huomaisi, että kyseiset ihmiset eivät vanhene ulkonäkönsä puolesta.

Tom oli viettänyt mielenkiintoista elämää. Koska hän oli hyvä soittamaan eri instrumentteja, hän pystyi elättämään itsensä vuosisadoilta toisille muusikkona tai kiertävänä soittajana. Laivoillekin hän pääsi töihin, koska soitti hyvin. Tarinan historiallisessa hengessä tavataan useita kuuluisuuksia mm. Shakespearen, joka tietysti halusi Tomin soittamaan näytelmäänsä.

Tom oli yhden naisen mies, mutta rakas eli vain viisikymmentä vuotta. Avioliitostaan hänellä oli tyttö, joka oli perinyt isänsä taakan eli pitkän iän. Isä ja tytär etsivät toinen toisiaan muuttuvassa maailmassa. Kirjan sivuilta voit lukea tarkemmin heidän vaiheistaan. Nykyisyydessä Tomilla oli pientä ihastusta ilmassa työkaverinsa kanssa. Jo oli aikakin, kun oli monta sataa vuotta ikävöinyt Rosea.

Ihastuin sangen suuresti tähän Matt Haigin erikoiseen kirjaan. Päähenkilö on kuin aikamatkailija, mutta sillä erotuksella, että hän ei hyppele vuosien ylitse, vaan elää ne kaikki. Keho toimii erityisesti. Maailmassa on sellaisia lapsia, jotka sairastavat geneettistä tautia, joka vanhennuttaa heidät ennen aikojaan. Kirjassa on aika jännä ajatus se, että ihminen voisi elää satoja vuosia vanhentumatta kovin paljon, kuten Tom Hazard eli. Tietysti draaman kaareen kuului myös ikävät ihmiset, jotka halusivat pahaa erityisille ihmisille. Heitä on ollut aina ja tulee jatkossakin valitettavasti olemaan. Matt Haig on kirjoittanut aikamoisen historiallisen kertomuksen, joka kietoi minut heti ensi sivulta pauloihinsa.

Oli vain yksi ainoa ajan sirpale ja siinä tämä rakkauden nuppu, jonka olimme istuttaneet.

Matt Haig, Kuinka aika pysäytetään *****
Suom.Sarianna Silvonen
Aula & Co 2018
s. 361
How to Stop Time 2017

10 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on Katarooma mielenkiintoinen teos, joka kannattaa lukea. Niin paljon jäi sanomatta tästä teoksesta, mutta haluan sille mahdollisimman paljon lukijoita.
      Kansikuva hieman pisti hanttiin sekavuudellaan, mutta tarina vie mennessään <3

      Poista

  2. Kuin myös ihastuin minäkin: Matt Haig vei mennessään, eikä tehnyt mieli vikistä:) Laatuteos, jossa oli jotain vanhan ajan kunnon tarinaniskennän makua. Sallamari Silvoselta herkullinen ja laadukas suomennos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli laatuteos, joka vain paranee vanhetessaan. Kieli on mainio, kuten lainauksista voi päätellä, joten suomentajalle täydet pisteet. Uskomatonta kohdata aina uusia kirjailijoita, jotka vievät ajantajun kokonaan mennessään :)

      Aurinkoista viikonloppua :)

      Poista
  3. Pistää mielikuvituksen liikkeelle. Ihana historiasta tykkääville muun muassa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjoittajalla on uskomaton mielikuvitus. Tarina on ihana. Kirja on todellakin historiasta pitäville todellinen namupala ♥

      Poista
  4. Onpa jännä juoni, pitänee varata!

    Luin syksyllä esp. kirjailijan Enrique Morielin Ajattoman kaupungin varjot. Siinäkin oli iätön / ajaton, joka joutui vaihtamaan asuinpaikkaa, etteivät ihmiset ihmettelisi. Oikeastaan hän oli paholaisen poika, seikkaili Barcelonassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on todella jännä juoni. Oletpa sinäkin lukenut vastaavan jännän kirjan paholaisen pojasta :)

      Poista
  5. Minulla oli tämä lainassa kirjastosta, mutten ehtinyt vielä lukea. Kiinnostaa kyllä kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisit aloittanut kirjan, niin olisit lukenut sen saman tien, sillä kirja on ihana :)

      Poista