keskiviikko 22. elokuuta 2018

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla


Katokin että oli tasan viimeinen kerta? Luuletko sinä, että minä räjäytän sinun postilaatikkosi uudestaan? Sitä ei ole enää, tampio! Kuka sinä kuvittelet olevasi sanelemaan mitä minä teen tai en tee? Katsokin, että oli viimeinen kerta tai mitä? Kerrot äidille?

Odotus palkittiin, sillä Veera Niemisen toinen teos Ei muisteta pahalla on yhtä hauska kuin ensimmäinen Avioliittosimulaattori. Kirjoitin blogitekstissä Avioliittosimulaattorista, että siitä saisi hauskoja kesänäytelmiä ja tiedän, että se on jo pyörinyt kesäteattereissa. Veera Niemisen kirjat ovat tunteellisia ja niiden seurassa itkettää ja naurattaa ihan oikeasti. Tällä kertaa kirjassa mellastaa todella kiukkuinen ja pahansisuinen Piiamari eli Piipe. Piipe on vihainen, koska hänen poikaystävänsä Juri on jättänyt hänet. Noin vain, eikä se ollut ensimmäinen kerta.

No Piipe oli aikonut räjäyttää Jurin postilaatikon, jos Juri jättää. Juri oli siis saanut varoituksen etukäteen,  ja sinne se postilaatikko lensi iloisesti taivaan tuuliin. Postilaatikon räjäytys aloitti oikein ilkitöiden sarjan, sellaisten ilkitöiden, joita mustasukkainen ja vihainen sekä ärsytetty nais-ihminen voi suutuspäissään sortua tekemään ilman järkevää ajatusta siitä, että niistä voi olla jotain seurauksia.

Olenpa minä vihainen. Juuri nyt minä olen niin vihainen, että se on tunteena lähes riemukas. Minä tunnen tunteen niin kirkkaana ja viiltävänä, että sitä täytyy tietyllä tavalla melkein ihailla ja ylistää.

Veera Nieminen on pureutunut parisuhteen karikkoihin syvällä intensiivisyydellä. Ero on aina vaikea paikka ja harvemmin se tapahtuu kaikella ystävyydellä ja yhteistyöllä, ei ainakaan Jurin ja Piipen ero päättynyt ystävyyteen. Kyllä se aiheutti sotatilanteen, jonka kohteena oli Juri. Minua alkoi jo alkutarinan nauramisen jälkeen vähän säälittämään miesparka ja aina seuraavan tapahtuman alkaessa olin, että voi ei. Täytyy sanoa, että Veera Niemisellä on hyvä mielikuvitus. Suosittelen jokaista, jota ero kiukuttaa ja suorastaan vihastuttaa, niin kirjoittamaan tunteensa auki tai kertomaan niistä jollekin. Tosin kyllähän Piipekin kertoi niistä ystävilleen, tosin he olivat erittäin yllytyshulluja ja aina valmiina Piipen ilkitöissä. Että sellaista on tällä kertaa luvassa: tulta ja tappuraa.

Lupaan, että et voi hymyilemättä lukea tätä kirjaa. Nauruterapiaa olkaa hyvä.

Veera Nieminen, Ei muisteta pahalla ***
Tammi 2018
s. 202

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

12 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että tämä on hyvä! Tykkäsin kovasti Avioliittosimulaattorista, mutta multa on mennyt ihan täysin ohi, että Niemiseltä on tullut uusi kirja. Näyttää löytyvän myös äänikirjana, joten voisi olla seuraava kuunneltava. Nämä kevyemmät toimivat usein hyvin myös kuunneltuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, tykkäsin Avioliittosimulaattorista. Kun itse olen muuttanut tänne Varsinais-Suomeen asumaan ja mies on täältäpäin kotoisin, niin koin Avioliittosimulaattorin hyvin läheiseksi kirjaksi. Et sää mittään kahvia juo? Juonpas!!!
      Sitä samaa rempseyttä ja huumoria pkus komiikkaa löytyy tästä uusimmastakin kirjasta Ei millään pahalla :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä Mai, nauru tekee aina hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen Riitta. Hyvät naurut piristää kummasti :)

      Poista
  3. Lainasin tämän tänään, oli niin sopivasti tyrkyllä pikalainahyllyssä. Luen juuri Tikliä ja kun siinä on sivuja noin 900, niin kummasti tekee mieli lukea välillä jotain vähän kevyempää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Tiklin jälkeen tämä kirja piristää kummasti. Veera Niemisen edellisestä kirjasta on aikaa jo viisi vuotta, joten jo oli aikakin ilmestyä hauska kirja :)
      Luen seuraavankin kirjan. Näissä kirjoissa on paljon Anni Polvaa, Anna-Leena Härköstä ja ihan kirjailijan omaa itseään.

      Poista
  4. Kiitos tästä lukuvinkistä. Avioliittosimulaattoria olen joskus käsissäni käännellyt, mutta lukematta on vielä. Nämä voi ilmeisesti lukea missä järjestyksessä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nämä ovat kaksi erillistä kirjaa, joten voi lukea ihan miten päin vaan. Ihan eri pariskunnat löytyy näistä kirjoista. Parisuhteen vaikeuksista voi kirjoittaa ihan hauskojakin opuksia. Tykkään Veeraa Niemisen huumorista. Ei millään pahalla pistää jätetyn naisen kostotoimet ihan omiin sfääreihin.

      Poista
  5. Minullakin on tämä lainattuna. Pitää katsoa sopiva aika lukemiseen, kun on niin paljon muutakin pinossa - huoh, varmaan meidän kaikkien lukevien positiivinen ongelma.

    Tuo tuli ja tappura kuulostaa hauskalta.

    Niemisellä on itselläkin ero takana, joten lienee saanut jotain siitä prosessista sytykkeeksi kirjaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä niin hauska kirja, että haluaisinpa nähdä tämänkin kesäteatterissa. Kirjassa on sen verran paljon koukkukohtauksia, että teatteriväki nauraisi itsensä kipeäksi. Elävässä elämässä Piipe olisi aivan kamala tapaus, mutta kirjan sivuilla hänen kohtauksensa vain naurattavat.

      Poista
  6. Luen muun muassa tätä parhaillaan. Vähän erilaista näkökulmaa vakavaan aiheeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe on kyllä sellainen persoona, että oksat pois. Suupielet nousivat ylöspäin kirjaa lukiessa :)

      Poista