sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Fiona Barton: Epäilty



Olen ollut maassa vasta viisi tuntia, Alex ajatteli. Ja tämäkö muka on paratiisi? Hän kohotti katseensa hostellin mainoskilpeen, joka nökötti keskellä paksujen sähkökaapelien rykelmää. Pikemmin kuin Batesin motelli.

Nuori Alex lensi kaverinsa kanssa reppureissulle Thaimaahan. Alexin kylmäävät ajatukset hostellista olivat kuin enne tuleville päiville. Sitten kävi niin, että tytöt katosivat, eivätkä vanhemmat saaneet heihin yhteyttä. Toimittaja Kate Waters, tuttu kahdesta edellisestä sarjan trilleristä Leski ja Lapsi, kiinnostui tyttöjen katoamisesta, ja päätti tehdä alkuun yleisemmän artikkelin lomilla kadonneista nuorista.

Hei Mags,

Rosie vähän huolettaa minua. Hän on ruvennut kimppaan kahden makuusalin pojan kanssa, hollantilaisia, nyt kun Shaun on lähtenyt. Ja tänä iltana Rosie on ihan seis. Hänestä ei saa irti yhtään järkevää sanaa. Hän vain istuu paikallaan ja läähättää, ja silmät seisoo päässä pelottavan näköisesti. Luoja ties mitä hän on ottanut.

Kate oli kiinnostunut tyttöjen katoamisesta, sillä hänen oma poikansa oli ollut jo kaksi vuotta Thaimaassa, eikä pitänyt säännöllistä yhteyttä. Kyseisten tyttöjen katoamisen tutkiminen johti lopulta Thaimaan matkalle. Perillä Kate sai selville poikansa peittelemät salaisuudet, jotka kenties olivat vaikuttaneet siihen, että pojan lomamatka oli jatkunut niin pitkään. Myös tyttöjen matkasalaisuudet avautuivat kohtalokkaalla tavalla. Oli tapahtunut jotain ikävää, ja siihen liittyi myös tulipalo.

Alex makasi mahdollisimman liikkumatta, jotta yökkäily ei alkaisi taas. Hän työnsi käden tyynyn alle ottaakseen puhelimensa, mutta se ei ollut siellä. Etsin sen myöhemmin, hän ajatteli.

Fiona Bartonin psykologisessa trillerissä Epäilty on useampi kertoja. Äänensä sai Alex, Kate, Alexin äiti ja aiemmista dekkareista tuttu rikospoliisi Bob Sparkes, jonka kanssa Kate tutustui jo sarjan ensimmäisessä osassa. Bobin ajatukset vei hänen vaimonsa, joka sairastaa syöpää. Sairaus oli pahentunut, ja Bob halusi olla koko ajan vaimonsa luona. Mutta edessä oli Thaimaan matka, sillä siellä oli tapahtunut ikäviä juttuja.

Fiona Bartonin kirjasarja on saanut vahvistusta kolmannesta psykologisesta trilleristä Epäilty. Thaimaassa tapahtuneissa rikoksissa ei alkuun ollut epäiltyä, mutta pian sellainen löytyi. Epäilty pakeni, joten pian hänen perässään oli toimittajien ja poliisien joukot. Lopussa tapahtui juonenkäännös, joka käänsi tutkinnan suunnan. Mitä tapahtui tyttöjen lomamatkalla? Kuka oli syyllinen? Tässä trillerissä tapahtui toteen jokaisen vanhemman pahin painajainen.

Fiona Barton, Epäilty
suom. Pirkko Biström
Bazar 2020
s. 460

Barton Fiona: Leski 
Barton Fiona: Lapsi

11 kommenttia:

  1. Ehdit taas ennen minua lukemaan hyvän kirjan🤗 Vielä on muutama sivu käännettävä ennen kuin tiedän, miten tässä käy. Hyvä tarina, vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä trilleri piti lukea melkein yhdellä lukukerralla, sillä juoni koukutti heti. Hyvä tarina, mutta jos se tapahtuisi omalle lapselle, niin olisipa todella kamalaa. Oma lapsi nimittäin kävi reppureissumatkalla serkkunsa kanssa Thaimaassa. Ilmeisesti nuorten suosima maa. Olen kiinnostunut Thaimaan kulttuurista ja luonnosta, mutta en kykene matkustamaan sinne, koska siellä on räikeää ihmiskauppaa ja pedofiliaa.

      Poista
  2. Minäkin pidän näistä Bartonin kirjoista.
    Ne ovat yleensä vähän erilaisia, kuin perusdekkarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Barton löytää aiheensa hyvin. Leski oli kiikun kaakun, mutta Lapsi nousi heti suosikiksi. Samoin tämä Epäilty.

      Poista
  3. Saa olla tarkkana kun on useampi kertoja. Jotkut kirjailijat osaavat tuon, ja auttaa jos luvun otsikosta käy ilmi kuka on vuorossa. Yhtä kirjaa lukiessani kadotin punaisen langan kun en lopulta tiennyt kuka puhui. Tarina oli kuitenkin niin kiinnostava että en siitä närkästynyt.

    "Mitä jos se oli olisi joku jonka tunnet?" Kansikuvan kysymys lisää karmivuuden astetta. Taitaa olla tosi jännittävä trilleri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barton ei mässäile väkivallalle, hän antaa tilaa lukijan omille pelottaville ajatuksille. Mutta Barton osaa koukuttaa lukijan. Hän myös merkitsee kappaleen alkuun, kuka on kyseessä. Se helpottaa lukijaa. En minäkään tykkää arvailla, että kuka henkilö mahtaa olla äänessä.

      Poista
  4. Jaa, Bartonilta on ilmestynyt kolmas. Leski oli minusta hurjan hyvä, Lapsesta en niin innostunut. Ehkä pitää varata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne kirjat ilmestyvät ja sarjat pitenevät. Toimittaja Kate on sarjan päähenkilö. Barton itse on toimittaja, joten häneltä löytyy hyvä ammatillinen näkökulma toimittajan työhön. Kirjoissa näkyy toimittajan työn muuttuminen, kipupisteet ja ongelmat. Tykkään Kate Watersista.

      Poista
  5. En ole lukenut Bartonilta vielä mitään, mutta on kyllä kiinnostavan tuntuinen kirja. Thaimaa ja lomamatka luovat kiinnostavat puitteet tarinalle. Itse en ole koskaan käynyt Thaimaassa tai muuallakaan Aasiassa, mutta nojatuolimatkailu on mukava harrastus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan Thaimaan kuvaukset eivät houkuttele lomamatkalle. Turismista on nostettu esille lähinnä bailaaminen, viina ja huumeet. Nuoret asuivat räkälää muistuttavassa hostellissa. Katukuvaukset olivat aika kurjaa luettavaa. Kirjassa vieraillaan mm. thaimaalaisella poliisiasemalla ja vankilassa. Onhan siellä aika isot erot köyhän väestön ja rikkaampien turistien välillä. Ja suuret huumemarkkinat. Korruptio ja rikollisuus kukoistavat.
      Tarina on fiktiota, mutta uskon Bartonin ottaneen selvän esim. thaimaalaisista vankilakuvauksista ja oikeuskäytännöistä jne.

      Poista