tiistai 25. helmikuuta 2020

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade




Meidän olohuoneesta mentiin takapihalle helmiverhon läpi. Verhossa roikkui punaisia, keltaisia, vihreitä ja violetteja muovihelmiä, ja niiden välissä kilisi puisia lankarullia. Ne olivat tummuneet ajan myötä, kostuneet ja kuivuneet ja muuttuneet mustiksi, kun lapsina näpersimme niitä pienillä sormillamme.

Laura Lähteenmäen uusin kirja, Sitten alkoi sade, pureutui ystävyyteen. Miten ystävyys syntyy, miten se jatkuu, miten se voi loppua ja voiko vanhan ystävyyden solmia uudelleen? Tarinan jo hiukan iäkkäämmille ystävyksille oli tullut jokin ylitsepääsemätön riita, jonka johdosta heidän ystävyytensä loppui. Tämän trauman kanssa he molemmat olivat yrittäneet elää, mutta tärkeä ystävyys eli koko ajan muistoissa. Kirjassa äänensä antavat Paula ja nuori pakolaistyttö Ojó.

Yllä oleva lainaus on Ojón. Hän oli kotoisin Afrikasta ja taustalla oli kammottava kuukausia kestänyt matka kotimaasta Espanjan aurinkorannikolle. Mikään ei mennyt niin kuin hänen äitinsä oli suunnitellut. Ojó eli kaduilla peläten takaa-ajajaansa, kunnes hän tapasi vanhemman punatukkaisen naisen, joka otti hänet siipiensä suojaan. Heistä tuli ystävät.

Me pääsimme matkaan ja istuimme kuusi päivää läpi helvetin. Aavikon kuumuutta ei voi sanoin kuvailla, jos sitä ei ole kokenut. Se on tappavaa, se vie ajantajun. Minäkin sulin muiden pick-upin lavalla istuvien kanssa limaiseksi, huonovointiseksi, haisevaksi ihmishyytelöksi, ja taivaan täyttävä aurinko räkitti meitä kaiken aikaa.

Ojón kotiolot olivat ihan hyvät, mutta naapuri sai peloteltua äidin, joten hän yritti lähettää tyttönsä turvaan. Espanjassa Ojón tilanne oli kurja ja turvaton, sillä hän eli ilman turvaverkkoja, ilman rahaa ja työpaikkaa. Ilman punatukkaisen rouvan apua, kaikki olisi ollut vielä monin verroin kurjempaa. Espanjalaiset kohtelivat häntä kuin saastaa, ja ajoivat pois silmistään.

Laura Lähteenmäki nostaa esille suomalaisen hyvinvoinnin, jonka avulla yksin jäävät ja eläköityvät vanhemmat naiset selviävät. Kirjassa korostuu ihmisen elinkaari, miten lapset kasvavat, aikuistuvat ja lähtevät pois, saavat lapsia, eroavat, löytävät uuden parisuhteen jne. Kirjassa myös korostuu suomalaisten itsenäinen luonne, miten lapset kasvavat itsenäiseksi, eivätkä juurikaan viihdy vanhempiensa seurassa aikuistuttuaan. Paulan suhde tyttäreensä oli ongelmallinen. Lähinnä hän kelpasi lastenhoitajaksi. Sitten jotakin tapahtui, ja Paulalle jäi runsaasti aikaa elää yksin. Mitä hän voisi tehdä? Yllättäen apua löytyi naapurista.

Sitten alkoi sade kertoi ystävyyden lisäksi menneisyyden kipukohdista. Niistä kivuliaista salaisuuksista, jotka vaikuttivat elämään ja sen valintoihin. Sain nauttia Laura Lähteenmäen psykologisesta tarinankerronnasta, ja monen arkielämään kuuluvista aiheista. Kaunista ja koskettavaa.

Laura Lähteenmäki, Sitten alkoi sade *****
Wsoy 2020
s. 317 

Laura Lähteenmäki: Korkea aika
Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön 
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät

6 kommenttia:

  1. Olet lukenut jo paljonkin Lähteenmäkeä. Kyllä tämä hyvä oli, joskaan en innostunut aivan täysillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta kommentista :)
      Olen nyt lukenut kaikki aikuisten kirjat ja yhden nuortenkirjan Lähteenmäeltä. Hänen teoksensa puhuttelevat minua. Myös tässä uusimmassa on paljon tärkeitä aiheita mm. ystävyysteema ja pakolaisteema, jotka ovat hyvin puhuttelevia. Kirjasta nousee esille myös yksinäisyysteema, josta on paljon puhuttu viime aikoina. Nämä tärkeät teemat tietysti koskettavassa tarinassa.

      Poista
  2. Minun ei ole tullut luettua Lähteenmäeltä vielä mitään, mutta tämä kirja vaikuttaa kiinnostavalta, joten ehkä tästä voisi aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjasta on hyvä aloittaa tutustuminen Lähteenmäen tuotantoon. Suosittelen.

      Poista
  3. Olen lukemassa tätä parhaillaan. Miten hieno, hyvin kirjoitettu romaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Katja, kirja on hieno ja hyvin kirjoitettu. Tarinaan on helppo uppoutua ja antaa sen viedä mukanaan.

      Poista