torstai 13. helmikuuta 2020

Linda Olsson: Autio ranta



Huomenna matkustan. En ole ihan varma, mihin lopulta päädyn. Tai tulenko koskaan takaisin. Ja juuri niin sen pitää ollakin. Vain silloin jollekin uudelle tarjoutuu mahdollisuus.

Ruotsalaisen Linda Olssonin Autio ranta kertoo kirjemuotoon kirjoitetun tarinan Helgasta, jolla on suruaika. Helga kirjoittaa kirjettä miehelleen, jonka kanssa hän asui Uudessa-Seelannissa. Elämä oli hetken onnellista, mutta eräänä päivänä onni katosi taivaan tuuliin ja jäljelle jäi vain pakahduttava ikävä ja suru.

Linda Olsson kirjoittaa kirjassaan suruprosessin auki. Ihmisillä on erilaisia käytäntöjä selvitä omasta menetyksestä. Helgalla prosessin käyminen vaati aikaa, ja se aika on parasta lääkettä. Pitkän ajan päästä asiat saavat erilaisia näkökulmia ja surusta pystyy luopumaan.

Ehkä jokin on jo päättynyt ennen kuin ehti oikeastaan edes alkaa. Nyt tarkoitan tietenkin Helgaa. Hän tuli elämäämme vain lyhyeksi ajaksi, ja nyt hän on lähtenyt luotamme. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka pitkäksi aikaa.

Kirjan toinen päähenkilö on Joseph. Helga ja Joseph tapasivat rannalla ja tutustuivat. Helgan lähtiessä Joseph päätti pitää jonkinlaista päiväkirjaa, kunnes Helga palaisi takaisin, sillä hän halusi tallentaa jollakin tavalla ajan, jonka Helga oli poissa. Kului kuukausi, kaksi, kului useampi kuukausi, eikä Helga tullut takaisin.

Onneksi Josephin elämään kuului May ja Wills. Helgan takaisin tulo kun näytti jäävän vain haikailuksi. Josephilla oli takana omat surunsa, mutta hän oli päässyt niistä ohi. Suru muuttaa muotoaan, onneksi. Jotkut ovat vahvempia kuin toiset. Osa surijoista ei jaksa elää surun kanssa, vaan he masentuvat. Surun kanssa on toisinaan vaikea elää. Josephin elämä hymyili kilpaa pojantyttärensä Mayn hymyn kanssa, mutta hän kaipasi Helgan seuraa. Hän kaipasi sitä, mitä heistä olisi voinut kehittyä.

Linda Olsson on vaikeiden tunteiden tulkki. Rakastuin Sonaatti Miriamille teoksen maailmaan. Autio ranta jatkaa vastaavilla suruteemoilla. Autio ranta vei minut Uuden-Seelannin Aucklandiin ja siellä autiolle hiekkarannalle Hamilton Beachille, jossa meri oli ääretön. Näkymää, missä meri kohtaa taivaanrannan, on uskomattoman lohduttavaa katsella.

Linda Olsson, Autio ranta
suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2020
s. 281

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa 
Linda Olsson: Sonaatti Miriamille

8 kommenttia:

  1. Mai, viimeiset sivut on käännettävänä tästä kirjasta. Tykkäsin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sen, että pidit kirjasta huolimatta suru-aiheesta. Ohlssonilla on taito kirjoittaa tunteista ilman, että se menee liioitteluksi.

      Poista
  2. Olen lukenut Olssonilta Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, ja juuri äsken luin Sisar talossani. Niiden ja tämän sinun postauksesi perusteella näyttäisi siltä, että Olssonin teoksissa sivutaan aina kuolemaa ja surua tavalla tai toisella. Tämä Autio rantakin kuulostaa kiinnostavalta. Itse löysin muutama viikko sitten kirpputorilta tuon Sonaatti Miriamille, joten siitä on hyvä jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen rakastunut näihin Ohlssonin kirjoihin. Löysin itseni kirjan sivuilla yksinäiseltä rannalta istumassa ja katselemassa taivaanrantaa ja äärettömyyttä.
      Vaikka nämä kirjat kertovat surusta, ne lohduttavat samalla ja Ohlssonin luomaan maailmaan on helppo uppoutua.

      Poista
  3. Rakkautta ja kuolemaa vähän turhan paljon. Ärsyttävä suomennos. Ilmeisesti månne on käännetty sanalla näinköhän (toistakymmentä kertaa!), mikä särähti kielikorvaan. Muita: Willsiä ei tiedotettu, oli pyytänyt häntä kurkistamaan minua joskus... naisille tarkoitettu nyyhkytarina, joka ei vakuuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.

      Olssonin kirjat koskettavat minua. Omakohtaisen surun käsittely avautui tämän kirjan luettuani. Surulle on annettava aikaa.

      Poista