perjantai 27. marraskuuta 2020

Marko Kilpi: Kuolemanenkeli (Undertaker)

 

Nurminen päästää irti takin kauluksen takana piilossa olevasta mikrofonista ja sen painikkeesta. Vasta sitten hän ymmärtää itsekin, mitä on tapahtunut. Se vihlaisee terävästi alavatsasta oikealta puolelta. Se tuntuu läpi hänen kehonsa ja leviää polttavana selkäpuolelle. Aivan kuin lävitse työnnettäisiin paksua, polttavan kuumaa teräksistä tankoa.

 

Olin ostavinani Marko Kilven Undertaker (hautausurakoitsija)-sarjan ensimmäisen dekkarin, mutta Kuolemanenkeli olikin jo sarjan toinen osa. Kirjojen nimet ovat hyviä, mutta muistuttavat liikaa toisiaan. Undertaker-sarjan päähenkilö on Kivi, joka on hautausurakoitsija. Kuolemanenkelissä Kivi palkkasi apulaisekseen nuoren ja kokemattoman Tuomaksen. Tuomas joutui aikamoiseen pyöritykseen Kiven hommissa. Kivi pyörittää siis muutakin bisnestä kuin hautausurakointia. Lisäksi hän tekee yhteistyötä poliisien kanssa hakemalla pois ruumiit esim. rikospaikoilta. Hakumatkoilla Kivi kuulee asioita, joista poliisit puhelevat varomattomasti keskenään. Tällä kertaa Kivi oli kiinnostunut vankilasta paenneesta rikollisesta.

 

Vainaja nousee irti vuoteesta. Sen piirteet näkyvät selvästi valkoisen kankaan läpi. Poliisit väistävät ovensuulta. Kivi nyökkää kiitokseksi, sillä tältä keikalta tarttui mukaan jotain muutakin kuin pelkkä ruumis.

 

Poliisit alkoivat olla varmoja, että he ovat päässeet kansainvälisen rikollisjengin perään. He halusivat päästä kiinni johtajaan, mutta vetivät vesiperän toisensa jälkeen. Selvästi joku harhautti heitä ja yritti johdattaa väärille jäljille. Porukkaa katosi ja löytyi kuolleena. Huomasin pian dekkarin sivuilla, että nyt oltiin selvästi äijämäisen dekkarigenren matkassa. Kuolemanenkeli ei siis runsaan väkivallan vuoksi sovi herkimmille lukijoille ollenkaan.

 

Tapahtumat vyöryivät nopeasti eteenpäin, mutta poliisit eivät ratkaisseet päärikollista ja hänen rikoksiaan kirjan lopussa, vaan rikollinen saa jatkaa touhujaan lisää. Sarjassa on ilmestynyt jo neljä kirjaa: Kuolemantuomio, Kuolemanenkeli, Kuolemanlaakso ja Kuoleman kosketus. Kuolemanenkeli jäi sen verran koukuttavaan kohtaan, että varasin seuraavan dekkarin saman tien kirjastosta. Ekan osan voin lukea joskus tai sitten se vain jää lukematta. Samoin kävi Kilven edellisen dekkarisarjan kanssa, sillä Jäätynyt ruusu jäi lukematta, mutta luin muut sarjan osat.

 

Kyllähän Kuolemanenkeli vei minua siivet viuhuen kirjan sivuilla. Räväkkää räiskintää ja tyylikästä hienostelua kuoleman matkassa.

 

Marko Kilpi, Kuolemanenkeli

CrimeTime 2018

s. 393

Dekkari

Undertaker 2

4 kommenttia:

  1. Undertaker on mainio sarja ja Kilven kerronta puree! Arvostan Kilven tapaa saumatta ympätä teoksiinsa myös sosiaalisia ja yhteiskunnallisia teemoja, jotka joko ovat koskettaneet tai saattavat koskettaa ketä tahansa meistä.

    Hyvä ja paha, oikea ja väärä kulkevat vahvoja kysymyksiä,jotka saivat miettimään, kuinka helposti/vaikeasti ihminen on manipuloitavissa ja mitkä ovat ne tekijät ja olosuhteet, joissa suistutaan reunan yli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa kuljettiin vahvasti rikollisen matkassa. Rikollinen vei ja vauhdilla. Harmi, että ykkösosa jäi lukematta.

      Poista
  2. Minä "löysin" tämän sarjan Helsingin Kirjamessujen dekkariohjelmasta, jossa Marko Kilpi oli mukana. Hän jutteli mm. tästä Undertaker-sarjasta ja olen nyt kuunnellut sarjaa äänikirjana. On ollut hyvä, oikein positiivinen yllätys! En voi käsittää, miten tätä on ilmestynyt jo neljä osaa ja havahduin sarjaan vasta nyt. :) Osissa on jonkin verran toistuvia juttuja, joihin kiinnittää huomiota kun osia tulee ahmittua peräjälkeen... mutta on siitä huolimatta koukuttavaa luettavaa. Eikä ekan osa väliin jääminen varmastikaan haittaa yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minua vähän harmittaa, että ykkönen jäi lukematta. Olin alussa hiukan ulapalla sen suhteen, että mikä mies se Kivi oikein on. Oikeastaan vasta Virossa aukeni minulle se ahaa-juttu tästä sarjasta. Kivi on se, joka pyörittää kaikkia ja kaikkea.
      Kilpi on kyllä hurmaava kirjailija, jonka juttelua jaksan kuunnella pitempäänkin. Kiva, että sinäkin innostuit tästä sarjasta. Eka sarjakin on todella hyvä.

      Poista