maanantai 9. marraskuuta 2020

Nicci French: Tiistai taakse jäänyt

 

Hetken häntä hämmensi sohvalla istuva mies. Hänen tietoisuutensa oli hidastunut ja vääristynyt, kuin hän olisi syvällä veden alla tai näkisi unta. Hän mietti mielettömästi, oliko miehellä jonkinlainen sukelluspuku, sininen, täplikäs, hieman revennyt sukelluspuku, ja hän mietti, miksi miehen silmät olivat keltaiset ja sameat.

 

Nicci Frenchin dekkarisarjan kakkososa Tiistai taakse jäänyt alkoi todella hyytävästi. Sosiaalityöntekijä löysi kotikäynnillä kuolleen miehen. Koska ruumis löytyi mielenterveyspotilaan kodista, poliisit päätyivät pitämään lopulta kyseistä henkilöä tappajana. Ensimmäisestä osasta tutuksi tullut rikoskonstaapeli Karlsson oli kuitenkin ehtinyt pyytää psykoterapeutti Frieda Kleinilta apua syytetyn puhuttelussa. Frieda halusi jatkaa tutkimuksen parissa, vaikka tutkimus hyllytettiin, sillä hänen mielestään väärä ihminen oli syytettynä.

 

Hän painoi kasvonsa ikkunaan ja katsoi harmaata taivasta, joka oli tummumassa yötä kohti. Päivät olivat lyhyitä ja yöt olivat pitkiä, ja oli kylmä ja hän halusi miehen tulevan.

 

Nicci French on kahden lontoolaisen journalistin, avioparin Nicci Gerrard ja Sean French, kirjailijanimi. He ovat kirjoittaneet yhdessä 20 jännityskirjaa. Murheellinen maanantai aloitti psykoterapeutti Frieda Kleinista kertovan psykologisen Viikonpäivä-dekkarisarjan. Murheellinen maanantai trilleristä tuli tutuksi mm. Friedan veljentyttö Chloe ja hänen äitinsä Olivia, ukrainalainen Josef, mentori Reuben ja Jack, jota Frieda ohjasi. Myös pari poliisia tuli tutuksi, Karlsson ja Long. Tällä henkilökaartilla jatkettiin myös kakkososassa Tiistai taakse jäänyt.

 

Me emme ole nähneet tytärtämme vuoteen ja kuukauteen. Eikä hän ole ottanut meihin yhteyttä emmekä ole kuulleet mitään hänestä. Emme tiedä onko hän elossa vai kuollut, onnellinen kun on päässyt meistä eroon, vai murheen murtama.

 

Tiistai taakse jäänyt dekkarin juonikuviot olivat sen verran mutkikkaat, että siihen tarvittiin mielen kuvioita hyvin hallitsevan Friedan apua. Kaiken takaa löytyi henkilöitä, jotka halusivat hyötyä jollakin tavalla ihmisistä. Ihmiset voivat tulla huijatuksi monella eri tavalla ja kaikenlaiset huijarit käyttävät sen vuoksi ihmisiä hyväksi, kun huijatut uskovat ihmisten vilpittömyyteen. Pahuutta on monenlaista.

 

Psykoterapeutti Frieda Klein on mielenkiintoinen henkilöhahmo. Hänenkin takaa löytyy useita kiinnostavia salaisuuksia. Tässä tarinassa hän joutui lehdistön takaa-ajamaksi ja mustamaalaamaksi. Sosiaalisella medialla on mahti ylistää ihmisiä tai painaa heidät maanrakoon, vaikka valheellisesti. Hyviä teemoja tälläkin kertaa. Tiistai taakse jäänyt jatkoi Viikonpäivät-dekkarisarjaa erittäin mielenkiintoisella ja jännittävällä tavalla.

 

Nicci French, Tiistai taakse jäänyt

suom. Raimo Salokangas

Blue Moon 2020

s. 399

Tuesday´s Gone 2012

 

Nicci French: Murheellinen maanantai

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut muutamia Nicci Frenchin kirjoja, mutta kävi perinteiset eli unohdin koko kirjailijan. Minulla on muistaakseni jokin hänen kirjansakin lukemattomana edelleen hyllyssäni. Voisikin etsiä ja katsoa, mikä se on :D Tämä vaikuttaa kiintoisalta sarjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi kiintoisa sarja. Fridasta Klein on itsekin erikoinen tyyppi ja hänen omat salaisuutensa avautuvat pikkuhiljaa kirja kirjalta. Tykkään.

      Lukuiloa marraskuuhun :)

      Poista
  2. Mukavan yksinkertainen tuo viikonpäiväidea. Juoni vaikuttaakin monimutkaiselta, ja huijaukset. Dekkaristitkin huijaavat meitä lukijoita, hyvät kirjoittajat huijaavat oikein perusteellisesti. 😎 Ja siitähän me tykkäämme.😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään viikonpäiväideasta. Huijareita riittää maailman tappioin saakka. Itsekin olen tullut huijatuksi useamman kerran. Ei ole kiva. Kirjoissa ei haittaa, kunhan huijaukset ovat fiktiota.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ole hyvä Leena. Tämä kirjailijapariskunta on tosi taitava kutomaan jännitysjuonia ja kaikenlaisia hämmentäviä ihmiskohtaloita. Näissä ei kuitenkaan tarvitse itse osallistua väkivaltatekoihin eikä päähenkilöiden päihdekokeiluihin.
      Lukuiloa <3

      Poista
    2. Mai, varauksessa jo molemmat♥

      Poista
    3. Kiva kuulla Leena :)
      Uskon, että viihdyt Fridan mukana ratkomassa rikoksia. Kirjailijapariskunta Nicci French on tehnyt mahtavan dekkarisarjan.

      Poista