torstai 9. syyskuuta 2021

Richard Osman: Torstain murhakerho

 

"Ensinnäkin me olemme ystäviä, totta kai, näillä muilla ei vain ole vielä sytyttänyt. Ja toiseksi, jos meidän kutsussamme ei sitä sanottu, konstaapeli De Freitas, se johtuu minun hajamielisyydestäni. Tämä on Torstain murhakerho."

Brittiläisen Richard Osmanin esikoisdekkari Torstain murhakerho aloitti hulvattomasti uuden dekkarisarjan. Kirjan seurassa tutustuttiin Joycen, Elizabethin, Ronin ja Ibrahimin jo eläkkeellä oleviin henkilöhahmoihin, jotka asuivat seniorikylässä. Kerhon oli aloittanut Penny (ex-poliisi), joka halusi selvittää ratkaisemattomiksi jääneitä tutkimuksia. Niitä oli jäljellä monta laatikollista, joten murhakerholla riitti töitä. Heidän mielestä oli parempi pysytellä eläkkeelläkin aktiivisena, liikkua ja syödä terveellisesti. Kohtuus kuitenkin loppui, kun oli kyse juomapuolesta.

Odotan kovasti teetä ja brownieta, mutta myös hieman rauhallisempaa tunnelmaa. Koko Coopers Chase juoruaa edelleen Tony Curran-parasta. Ympäröihän kuolema meitä toki paljon täällä, mutta silti. Ei kuitenkaan ole ihan jokapäiväistä, että joku hakataan hengiltä lyömäaseella.

Joyce kirjoittaa päiväkirjassaan hurmaavasti Torstain murhakerhosta ja muistakin ajatuksistaan. Olen aiemminkin kirjoittanut, että tykkään, kun kirjoissa syödään ja käydään vaikka kahvilassa herkuttelemassa. Torstain murhakerhossa ehdittiin syödä monet kerrat ja juoda varsinkin teetä. Lisäksi Joyce leipoi herkullisia kakkuja vierailleen. Aidon murhan tutkinnassa Torstain murhakerhon jäsenet olivat aktiivisia ja näyttivät selvittävän rikokset ennen poliisia. He kertoivat tietysti poliisille kaiken minkä saivat selville, no ainakin melkein kaiken.

Richard Osmanin Torstain murhakerhon jäsenet ratkoivat kiinnostavalla tavalla uusia ja vanhoja murhamysteereitä. Huippukiva dekkari suoraan seniorikylästä. Tuskin maltan odottaa seuraavaa kirjaa.

Richard Osman, Torstain murhakerho *****

suom. Arto Schroderus

Otava 2021

s. 397

The Thursday Murder Club 2020

Dekkari 

4 kommenttia:

  1. Veivaan edelleen tämän kirjan kohdalla, että lukisko vai ei. Toinen osa on jo julkaistu enkuksi. Periaatteessa kiinnostaa, mutta itse en oikein innostu runsaista ruoka- ja syömäpuuhista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä huumoripitoisessa dekkarissa syötiin ja juotiin Agatha Christien dekkareiden tyyliin, ei siis minusta runsaasti. Ihastuin kovasti kirjan hauskaan tyyliin ja odotan innokkaasti seuraavaa tarinaa.

      Poista
  2. Tästä on tullut aika kahtalaisia arvioita, osa tykkää kovasti ja osa ei sitten niinkään. Ehkä vielä joskus luen tämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet Agatha Christien dekkareiden fani, ihastut myös tähän sarjaan :)

      Poista