perjantai 10. maaliskuuta 2023

Hannu Paloniemi: Lumiluolapoika

 


- Ootteko te uskovaisia, hän kysyi.

- Ei varmasti olla, minä sanoin. - Miten niin?

- Perhanako löytäis rahhaa, hän sanoi. - Mie ostaisin nuuskaa.

Siitä lähtien aloimme viettää aikaa yhdessä. Kiertelimme kerrostalotyömailla ja juoksimme omaa taloa ympäri, ja mikä tärkeintä, me kulkisimme kouluun kahdestaan. 

Hannu Paloniemen esikoisteoksen Lumiluolapoika päähenkilö oli Lauri, jonka perhe muutti asumaan Tornioon 1980-luvun alussa, kun isä sai sieltä vakituisen opettajan paikan. Lauri meni kuudennelle luokalle kouluun kirjan alussa, ja onnekseen oli saanut hyvän kaverin Tommista, joka asui samassa kerrostalossa. Uuden koulun aloittaminen oli kaverin kanssa paljon helpompaa.

Pompin portaat alakertaan ja syöksyin ovesta ulos luokkamme poikien luokse. He puhuivat The Clashista. Samasta bändistä jonka kangasmerkkejä olin nähnyt pankin edustalla notkuvien nuorten takinhihoissa. Isä inhosi sellaisia.

Laurin nuoren pojan elämään kuuluvista asioista oli hauska lukea. Ensi ihastus Sannaan, pianon soittaminen alkuun muilta salaa, nuorisomusiikki ja ylipäätään nuorten elämä. Lauri tarkkaili tiiviisti muiden elämää. Vanhemmat ja isosisko yrittivät pitää Laurin tietämättömänä perhettä lähestyvästä suuresta ongelmasta, siitä ei puhuttu, eikä sitä saanut levitellä muille. Piti elää kuin kaikki olisi normaalia, mutta se ei ollut. Äiti sairastui syöpään.

Äiti lupasi, että kun hän siitä pikkuisen virkistyy, hän lähtee kyllä minun kanssani ulkoilemaan. Että hänen olonsa paranee kun hoidoissa tulee uusi vaihe, parempi.

Kirjan väliin hyvinkin vallaton teksti nauratti minua. Oli kuin olisin mennyt kotiin pohjoiseen kirjaa lukiessa, sillä murre kuulosti niin tutulta. Lumiluolapoika kertoi kirjailijan omakohtaisesta nuoruudesta Torniossa. Nuoren pojan elämään kuuluivat tiiviisti perheenjäsenet, kaverit ja harrastukset, mutta mitä tapahtui sitten, kun äiti kuoli? 

Hannu Paloniemen Lumiluolapoika koskettaa jokaista lukijaansa. Upea esikoiskirja.

 

Hannu Paloniemi, Lumiluolapoika *****

Like 2023

s. 284

Esikoiskirja

2 kommenttia:

  1. Juuri luin tästä vinkin Helmet-haasteryhmässä Facebookissa. Sopii kohtaan kertoo pikkukaupungista. Voisin harkita tätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihana kirja. Laitoin Helmet-haasteessa kohtaan, Paikka, jossa olen käynyt, sillä Torniossa olen käynyt monet kerrat.

      Poista