perjantai 3. maaliskuuta 2023

Minna Maijala: Pirkko Lahti - Kuuntelija

 


Mistä Pirkko Lahti ammentaa voimansa? Kuinka hän jaksaa katsoa silmiin kärsimystä, epätoivoa ja pahuutta? "Haluan auttaa, jos vain suinkin pystyn", hän sanoo. "Sitä paitsi ihminen on tavattoman kiinnostava. Kuuntelemalla opin jatkuvasti uutta."

Minna Maijalan teos Pirkko Lahti - Kuuntelija kertoo psykologista, joka on tehnyt mittavan uran psykoterapeuttina ja Suomen Mielenterveysseuran puheenjohtajana. Pirkko Lahti on TV:stä ja lehdistä tullut tutuksi kaikille suomalaisille, sillä hänen rauhallinen ja tavallinen olemuksensa henkii lähestyttävyyttä meille kaikille ihmisille. Kukapa ei kaipaisi neuvoja oman elämänsä ongelmiin.  Pirkko Lahdella on ollut taito pysähtyä kuuntelemaan ihmisten ongelmia omassa työssään.

"On tärkeää, että kriisin kohdannutta ihmistä ei jätetä yksin."

Työssään Mielenterveysseurassa Pirkko Lahti on ollut vastaanottamassa esim. Estoniasta ja tsunamista pelastuneita näiden palatessa Suomeen. Kriisien kohtaaminen kuorruttaa myös auttajia, ja kirjassa Pirkko Lahti kertoi, miten he työyhteisön kanssa purkivat tunteita ja tilanteita ja itkivät. Toisia tukemalla he jatkoivat auttamista. Auttajatkin ovat ihmisiä ja voivat kuormittua, jos työ käy liian raskaaksi.

"Ihmisellä on ennen kaikkea tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Riidan pohjalla on usein vuorovaikutuksen ja kommunikaation ongelmia, ohipuhumista ja väärinkäsityksiä."

Tuo yllä oleva lainaus on hienosti sanottu. Voi miten paljon Pirkko Lahti onkaan joutunut kuuntelemaan erilaisista ongelmista, riidoista ja pahoista tilanteista työpaikoilla ja muissa yhteisöissä, missä on ihmisiä yhdessä. Riitoja syntyy ja jotain ennakoivaa tekemistä kannattaisi tehdä yhdessä muiden kanssa, jotta työyhteisössä jaksetaan olla yhdessä. 

Pirkko Lahti on kuuntelemisen lisäksi innokas oppimaan uutta ja hän tekee mielellään käsillään kaikenlaista, kuten puutarhatöitä ja nikkarointia. Kirjaan olisi voitu liittää valokuvia Pirkko Lahden elämän varrelta. Minna Maijalan teos Pirkko Lahti - Kuuntelija avasi valtakunnan ykköskuuntelijan elämänpolkuja lapsuudesta eläkeläiseksi.


Minna Maijala, Pirkko Lahti - Kuuntelija

Otava 2022

s. 184 + Kirjoittajan kiitokset + Kirjallisuutta

Elämäkerta

 


10 kommenttia:

  1. Hän oli muistaakseni syksyllä Ylen Perjantai-ohjelmassa mukana, kun käsiteltiin mielenterveyden ongelmia. Vaikuttava ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi. Tuo Perjantai-ohjelma on jäänyt katsomatta. Minustakin Lahti on vaikuttava ihminen, mutta samalla hyvin lähestyttävä ja inhimillinen sekä ymmärtäväinen.

      Poista
    2. Ei hätää Mai, tässä on linkki: https://areena.yle.fi/1-50950476?utm_medium=social&utm_campaign=areena-web-share&utm_source=copy-link-share
      :)

      Poista
  2. Pirkko Lahti on positiivinen julkisuuden henkilö. Elämäkerta kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko Lahdesta olisi voinut saada varmasti laajemmankin elämäkerran aikaiseksi, mutta ehkä niitä tulee lisää jossakin vaiheessa. Jäin kaipaamaan kuvia. Lukuiloa kirjan seurassa.

      Poista
  3. Kunnioitettavan pitkän ja haastavan uran tehnyt henkilö! Viimeisin sitaattisi "Ihmiselle on tarve..." on todella upea ja sen jos kaikki muistaisimme, olisi maailma parempi paikka elää:) Onneksi on Pirkko Lahden kaltaisia ammattilaisia ja Ihmisiä isolla I:llä olemassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla ihmisillä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Väärinkäsitykset pystytään puhumaan auki, jos ja kun on siihen halua.
      Ihailen terapeutteja ja mielenterveyden muitakin ammattilaisia. Työ on raskasta ja uuvuttavaa. Vahvalla ammattitaidolla, koulutuksella ja työtovereiden tuella, alasta voi selviytyä, kuten Pirkko Lahti... ja huom. tarvitaan myös vapaa-ajan puuhastelua ja rentoutusta.

      Poista
  4. Ihailtava elämäntyö. Erinomainen "ammatti" = kuuntelija ☘️
    Sitä me kaikki tarvitsemme, myötämielistä kuuntelijaa.
    Ongelmat alkavat ratketa kun saamme puhua 🙂

    Rentouttavaa viikonvaihdetta sinulle 🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita 🌷
      Pirkko Lahti on kyllä tehnyt hienon uran kuuntelijana.
      Rentoa sunnuntaita ja auringonpaistetta 🙂

      Poista