maanantai 11. syyskuuta 2017

Anna - Leena Härkönen: Valomerkki


On huhtikuun ensimmäinen. Jos syntyy aprillipäivänä, elämä kusettaa heti kättelyssä. Eikä se ole lopettanut.

Anna-Leena Härkönen on uusimmassa kirjassa jälleen tiukasti kiinni nykyajassa ja sen kuumimmassa keskustelussa, eutanasiassa. Miksi kirjassa puhutaan eutanasiasta ja mihin sävyyn ja kuka sitä eutanasiaa haluaa, niin kaikki löytyy kirjasta Valomerkki. Härkösen ura lähti nousukiitoon todella nuorena julkaistun Häräntappoaseen myötä. Olen lukenut sen ja melkein kaikki muutkin hänen teokset. Kirjojen vahvuus on dialogi, joka on nasevaa ja osuvaa, toisinaan koomista, toisinaan itketään ja nauretaan, mutta kirjat koskettavat ja löytävät lukijansa. Härkösen kirjoista on tehty näytelmiä ja elokuvia, joista muutaman olen nähnyt itsekin. Pidän silti enemmän hänen kirjoistaan. Ymmärrän hänen tekstiään hyvin, sillä olemme lähtöisin samoilta seuduilta.

Viime kesänä yhden mun naapurin mies katos yhtäkkiä jonnekin, Taina kertoo. – Kukaan ei kehdannut ensin kysyä, missä se on, mut sit mä en pystyny hillitsemään itteeni. Mä kysyin sitte kerran pihalla että missä sun miehes on. ´Se täytti viiskymmentä, osti tupeen ja meni päivätansseihin eikä sitä oo sen jälkeen näkyny´, se vastas.

Kirjan päähenkilö on viisikymppinen Anita, joka on kirjailija, ja uuden kirjan aloitus takkuaa jälleen kerran. Uuden kirjan aloitusseremoniat ovat aina samanlaiset, joten mies ei ole kauhean huolestunut, sopivasti vaan, hyvin suomalaisen miehen tapaan. Päähenkilöstä mieleeni tuli kirjan kirjoittaja itse, ja näin hänet näyttelemässä kirjan neuroottista päähenkilöä, kun luin kirjaa. Kirjassa on sopiva sekoitus ystävä-, kaveri- ja vihollispiiriä, joten kirjassa ei rönsyillä liikaa. Härkösellä on taito kirjoittaa hyvin elävää tekstiä. Teksti on kuin filminauhaa, jotka päättyvät tietynlaisiin otoksiin, jonka voi hyvin kuvitella. Kirjaan liittyviä kirjoittamisongelmia ynnä muita ongelmia, pieniä hippusia onnea ja räsymaton harmaata raitaa, siihen keskustelua eutanasiasta. Valomerkki.

Kun Sakke tulee töistä, häntä odottaa yllätys. Imuroin kotiamme alasti punaiset korkokengät jalassa.


Anna-Leena Härkönen, Valomerkki ***
Otava 2017
s. 252

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Anna-Leena Härkönen: Onnentunti
Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

4 kommenttia:

  1. Tämähän kuulostaa hyvältä kirjalta. En olekaan lukenut Anna-Leena Härköstä sitten yläasteen. Voisi olla siis hyvä aika tarttua tuotantoon uudestaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :) Anna-Leena Härkösellä on taito löytää tragikomiikkaa asiasta kuin asiasta ja kirjassa on kohtia, joille uskon löytyvän lukijoita, jotka ärsyyntyvät, mutta kieltämättä ne naurattivat minua. Hyvä kirjailija on rohkea ja pureutuu asioihin, jotka puhuttelevat lukijoita. Hyvä niin :)

      Poista
  2. Tämän haluan ehdottomasti lukea! Hamuilin sitä jo kesällä Suomessa, mutta siitä oli sen verran varauksia kirjastossa, etten viitsinyt edes asettua jonoon. Ensi kerralla sitten. Häräntappoase oli minulle(kin) ensikosketus Härköseen: muistaakseni näin siitä tehdyn tv-sarjan ensin ja myöhemmin luin kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin siinä Härkösen huumorissa on, että repesin jälleen muutaman kerran kirjaa lukiessa ja mieskin sai kuunnella muutaman tekstinpätkän.
      Huomasin Ylen Areenassa, että Häräntappoase oli siellä katsottavana, vieläpä suosittujen listalla. Pitäiskö katsoa ja muistella menneitä :)
      Häräntappoaseen voisi jo lukea klassikkohaasteeseen, se julkaistiin 1984 ja se sai J.H.Erkon palkinnon. Härkönen oli silloin 17v. Kirja löytyy kirjahyllystä :)

      Poista