lauantai 30. syyskuuta 2017

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba

Finlandia-taloon oli tungettu yli kaksituhatta nelosluokkalaista. Mun mekkokaan ei päässyt pyörimään niin kuin sen kuuluisi, sillä lailla korkealle. Mutta muuten pormestarin tanssiaisissa oli älyttömän hauskaa.

Riikka Ala-Harjan lastenkirjan Kahden maan Ebban päähenkilö on nelosluokkalainen Ebba, jonka elämä on siinä mielessä erikoinen, että hän joutuu kulkemaan lomillaan tai vanhempiensa lomilla kahden maan välillä, sillä Ebba asuu äitinsä kanssa Helsingissä ja isä asuu perheensä kanssa Saksassa. Ebba matkustaa yksin kymmenen kertaa vuodessa Saksaan isänsä luokse. Ebba on kaksikielinen ja hän käy saksalaista koulua. Isän ja isän vanhempien kanssa on lämpimät välit, mutta isän uusi perhe hiertää välejä ja aiheuttaa kiukuttelua.

Lopuksi tiukkahousulaulaja toivotti meille turvallista kotimatkaa. Tiukkahousu ei tiedä, että mulla on tänään kaksi kotimatkaa. Muut menee kotiin ja viestittelee toistensa kanssa kaikesta hauskasta, ja koulussa puhutaan koko päivä, mitä Finlandia-talolla tapahtui. Mä en. Mä olen Saksassa.

Kirjan alussa Ebba ei haluaisi lähteä Saksaan. Yksin matkustaminen pelottaa, sillä Saksassa on ollut terroristitekoja vähän aikaa sitten. Ebballe on tullut terrorismipelko. Hän pelkää myös olla yksin lentokoneessa, vieressä voi istua kuka tahansa, eikä välttämättä pääse vessaan. Tällä kertaa matkustaminen ei onneksi ole yhtä pelottavaa. Ja isä on vastassa ja he menevät yhdessä isovanhempien luokse. Seuraavana päivänä Ebban maailma mustenee, kun isä on järjestänyt ikävän yllätyksen. Tästä voikin jatkaa tämän mukavan kirjan parissa.

Kahden maan Ebba kirjassa on runsaasti eri aiheita mistä voi keskustella lasten kanssa. Eroperheet ja kaksi kotia ja toisen vanhemman tapaamiset tai miten asuminen on järjestetty ovat varmasti kiintoisia keskusteluja kirjan lukemisen jälkeen. Kirja sisältää niin mielenkiintoisia teemoja esim. Suomen 100-vuotinen itsenäisyys ja miten se on näkynyt arkielämässä. Samoin terrorismi ja terroristiteot. Todella mielenkiintoinen lastenkirja, jota suosittelen kolmannesta luokasta ylöspäin. Kirjan Ebba on selkeästi jo varhaismurrosikäinen ja tunteet kuohahtelevat. Riikka Ala-Harja on tuonut hyvin esille nelosluokkalaisen mielenmaisemaa.

Mulla on kevyt ja hyvä olo, vaikka olen ihan poikki. Mutta en mä niin väsynyt ole, etten jaksaisi vielä pompata pystyyn ja esittää, miten tiukkahousu heitteli Finlandia-talolla tukkaansa ja pyöritti pehvaansa.

Riikka Ala-harja, Kahden maan Ebba ****
kuvitus Marika Maijala ****
Otava 2017
s. 108

4 kommenttia:

  1. Tuon haluaisin lukea. Hyviä teemoja kirjassa. Avioerot ja seka-avioliitot, uusperheet ja kaksikielisyys ovat tätä päivää. Joidenkin lasten täytyy venyä moneen suuntaan. Teini-ikäisellä vielä muutkin muutokset menossa kehossa ja tunne-elämässä. Suututtavaa että soppaan on lisättävä jotain niin kauheaa kuin terrorismi, mutta minkäs teet? Sitä on maailmassa ja siitäkin kannattaa puhua lapsien ja nuorien kanssa. Kiva että kirjassa on huumoria 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terrorismi on tullut jokapäiväiseksi pelon aiheeksi, ja siitä kyllä kannattaa puhua lasten kanssa. Olin pelastusharjoituspäivänä koulussa ja siellä me istuttiin pöytien alla kaikki ja yritettiin olla hiljaa. Minusta siihen kannattaisi joka kerta liittää keskustelua miksi me tehdään niitä harjotuksia ja miksi ne pitää ottaa vakavasti. Tämmöinen kirja antaa keskustelulle useita eri teemoja ajatella asioita monelta kantilta.

      Poista
  2. Minä tykkäsin tästä kirjasta todella paljon juuri monipuolisuuden vuoksi. Tietysti plussaa on myös se, että kirjasta tuntui kuuluvan aito neljäsluokkalaisen lapsen ääni. Ala-harja on todella onnistunut tämän kirjan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kirja on oikein onnistunut kokonaisuus. Tässä on myös sitä ailahtelua ja kiukkua, jota jo on tämän ikäisillä. Olen samaa mieltä, että kirja on monipuolinen.

      Poista