maanantai 1. tammikuuta 2018

J.K. Rowling: HARRY POTTER ja salaisuuksien kammio


Harrylla oli niin kova ikävä Tylypahkaan, että tuntui kuin vatsa olisi ollut koko ajan kipeä. Hänellä oli ikävä linnaa, sen salakäytäviä ja kummituksia, oppitunteja (vaikkei ehkä sentään juomamestari Kalkaroksen tunteja), pöllöjen tuomaa postia, kekkereitä suuressa salissa, nukkumista omassa pylvässängyssä tornin makuusalissa, kyläreissuja Hagridin mökkiin, joka sijaitsi linnan mailla kielletyn metsän laidassa, ja etenkin velhomaailman suosituinta urheilulajia eli huispausta (kuusi pitkää maalisalkoa, neljä lentävää palloa ja neljätoista pelaajaa luudanvarsilla).

J.K. Rowlingin Harry Potter ja salaisuuksien kammio on  toinen kirjasarjan kirjoista, joita on yhteensä seitsemän. Ensimmäinen on Harry Potter ja viisasten kivi, josta löytyy bloggaus klikkaamalla kirjan nimeä. Minulla on koko kirjasarja kirjahyllyssä ja olen Harry Potter-fani. Nyt hankin Jim Kayn kuvittamat kirjat lahjaksi 8-vuotiaalle tytölle, joka viimeksi sanoi, ettei pidä noidista. Ehkäpä vielä tulee aika, jolloin hän haluaa lukea näitä velhokirjoja, tai katsella uskomattoman hienoa kuvitusta. Tai sitten hänen pikkuveljensä innostuvat lukemaan näitä kirjoja. Ja saanpahan ainakin itse ihailla kirjan mielikuvituksellista kuvitusta. Itse aloin lukea Harry Pottereita, kun niitä oli ilmestynyt viisi kirjaa, ja se oli menoa suinpäin velhomaailmaan. Enkä ole vieläkään kunnolla kotiutunut.

Harry ei ollut uskoa aistejaan – hän oli vapaa. Hän veivasi ikkunan auki, yöilma tuiskutti hänen hiuksiaan ja hän katsoi alhaalla kutistuvia Likusteritien talojen kattoja. Vernon-setä, Petunia-täti ja Dudley roikkuivat pöllämystyneinä Harryn ikkunassa.
”Tavataan ensi kesänä!” Harry huhuili. Weasleyt ulvoivat naurusta ja Harry asettui mukavasti istuimelleen naama hymyssä korvasta korvaan.

Harry oli asunut vauvasta asti jästisukulaistensa luona, jotka eivät pitäneet ollenkaan Harrysta ja siitä vielä vähemmän, että Harry oli velho. Edellisessä kirjassa Harry kävi ensimmäisen vuoden noitien ja velhojen koulua Tylypahkassa ja sai ystävikseen Ronin ja hänen kaksosveljensä, jotka tulivat nyt pelastamaan Harryn vankilasta, joka oli tehty Harrylle, ettei hän pääsisi velhokouluunsa. Pojat olivat nokkelia nuoria velhoja ja auttoivat Harrya mielellään. Harry pääsi loppukesäksi Weasleyn perheen luokse ja sieltä kouluun.

Tylypahkan rehtorina toimi pitkäpartainen Dumbledore ja jättikokoinen ja karvainen Hagrid toimi myös koulun opettajana. Nyt uusimpana opettajana kirjassa esiintyi Gilderoy Lockhart. Kirjasta löytyvät myös professorit Verso ja professori Kalkaros, joka opetti taikajuomia. Harry ja Kalkaros pitivät yhtä vähän toisistaan. Onneksi professori McGarmiva oli hieman lempeämpi luonteeltaan.

Koulun kuri oli tiukka ja koska koulu oli sisäoppilaitos, oppilaat viettivät myös vapaa-aikansa koululla. Oppilaat oli jaettu tupiensa mukaan eri ryhmiin eli Rohkelikkoihin, Luihuisiin, Puuskupuhiin ja Korpinkynsiin. Harry, Ron ja kolmas hyvä ystävä Hermione kuuluivat kaikki Rohkelikkoihin. Ronin ja Harryn erikoinen tulo Tylypahkaan huomattiin ja ensimmäinen rangaistus tuli siitä. Koulussa siis jaetaan rangaistuksia ja palkintoja tiukassa kurissa ja nuhteessa, tosin velhomaailman tavoilla. Tietysti koulussa on myös hauskat puolensa ja Harry pitää huispauksesta, jossa hän on todella taitava.

Salaisuuksien kammio oli siis olemassa ja siellä asusti kammottava otus. Harry ja Ron lähtivät pelokkaina, mutta lähtivät kuitenkin kohti salaisuuksien kammiota, sillä he aikoivat pelastaa heille hyvin rakkaan nuoren velhon. Jännitystä riittää tässäkin kirjassa, kuinka ollakaan, kun kerta velhojen maailmassa liikutaan. Näihin tunnelmiin.

J.K. Rowling, HARRY POTTER ja salaisuuksien kammio *****
Kuvitus Jim Kay *****
Suomennos Jaana Kapari *****
Tammi 2016
s. 259
Harry Potter and the Chamber of Secrets 1998

10 kommenttia:

  1. Nämä Jim Kayn kuvittamat Potterit on aivan ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Lapsille nämä ovat paljon mukavampaa luettavaa kuvituksen kanssa, mutta kyllä aikuisellekin nämä tuovat velhomaailman paljon hauskemmin esille <3

      Poista
  2. On kiva lukea näitä Harry Potter -esittelyjä, vaikka en ole itse lukenut yhtään. - Hyvää Uutta Vuotta Mai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olisi Anneli aika aloittaa Pottereiden maailmassa. On se vain sellainen kirjamaailma, että nostan hattua köyhälle yksinhuoltajaäidille, joka loi tällaisen loistavan mielikuvitusmaailman.

      Hyvää Uutta Vuotta Anneli <3

      Poista
  3. Oikein hyvää ja antoisaa lukuvuotta 2018, Mai!
    Kehtaanko tunnustaakaan, etten ole lukenut yhtään Harry Potteria? Kiinnostaa kyllä sinänsä, mutta viime aikoina olen vähän epäröinyt tarttua paksuihin järkäleisiin. Nyt bloggauksesi saa kyllä taas kiinnostuksen viriämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula <3

      Ainahan sitä ehtii lumoutua Harry Pottereiden velhomaailmaan. Suosittelen näitä kuvakirjoja, sillä näissä ei ole tuo sivumäärä kovin iso ja kuvitus on hieno. Hieno juttu, että kiinnostuit Harry Pottereista.

      Minulla on sama ongelma, järkäleet jäävät lukematta ;)

      Lukuiloa vuodelle 2018 <3

      Poista
  4. Salaisuuksien kammio on jostain syystä ollut itselleni aina heikoin Potter, mutta eiköhän tämäkin kuvitettu versio tule hankittua omaksi, kun hyllystä jo ensimmäinen ja kolmaskin osa löytyvät. Enkä usko, että hieno kuvitus ainakaan lukukokemusta huonontaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on siis jo uusin kuvitettu kirja hyllyssä. Nämä kirjat ovat klassikoita ja kirjahyllyn paikkansa ansainneet.
      Kuvitus on kyllä niin upea, että annan loistavia kehuja siitä :)
      Hyvää uutta lukuvuotta Tiina :)

      Poista
  5. Harry Potter -romaanit ovat jääneet minulta lukematta, olisikohan aika tutustua häneen ja Tyllypahkan muuhun väkeen myös kirjallisesti...

    Oikein ihanaa uutta kirjavuotta sinulle, Mai! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta <3

      Nytpä olisi aika tutustua Harryyn ja Tylypahkaan näiden kuvallisten kirjojen kautta. Uskomattoman upeita kirjoja.

      Sinullekin Kaisa Reetta mukavia kirjoja ja lukuaikaa niiden parissa <3

      Poista