lauantai 15. helmikuuta 2020

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen



Sorayalla on etumatkaa, mutta mies näytti jättiläiseltä ja saa hänet varmasti nopeasti kiinni. Sorayalla on päässään vain yksi ajatus: hänen täytyy lisätä vauhtia, jos mieli säilyä hengissä. Hän ei saa tehdä sitä virhettä, että katsoo ympärilleen ja menettää siten monta arvokasta sekuntia.

Sofie Sarenbrantin Kerjäläinen pureutuu Tukholmassa tapahtuviin romanialaisten kerjäläisten murhiin. Yllä olevassa lainauksessa yksi kirjan henkilöhahmoista todisti yhden murhan, ja joutui murhaajien takaa-ajamaksi. Hän sai paeta koko tarinan ajan. Jos olet lukenut sarjan aiemmat dekkarit Avoimet ovet ja Osasto 73, niin olet tietoinen missä vaiheessa juoni on nyt menossa. Muille kerron sen verran, että sarjan päähenkilö rikospoliisi Emma Sköld sai surmansa kakkososassa ja Kerjäläisessä vietetään hänen kuolemansa muistotilaisuutta.

Nyllet on kiitollinen siitä, että suoriutui Emman muistotilaisuudesta ja että se on viimein ohi. Nyt hän voi omistautua tutkimaan Hillevistä koottua aineistoa. Naisen on täytynyt sanoa jotakin, mikä voi paljastaa hänen piilopaikkansa. Pakosalla olevat ihmiset etsiytyvät aina lopulta jonnekin turvaan.

Hillevillä oli suuri rooli Osasto 73:ssa. Hänet saatiin kiinni, mutta hän onnistui pakenemaan poliiseja. Hilleviä epäiltiin Emman surmasta, mutta hän kiisti teon. Hänellä oli kuitenkin sen verran pahoja rikoksia takanaan, että vankilan ovet sulkeutuivat pitkäksi aikaa, kun hänet sinne asti saatiin vietyä. Hillevi kaipasi Emman lasta Inestä, sillä hän hoiti lasta, kun Emma oli sairaalassa. Tosin siihen ei ollut Emman suostumusta.

Emma oli uhka eräälle rikolliselle taholle, joten hänet haluttiin tappaa. Uskon, että moni muukin kakkososan lukija oli aivan kauhuissaan, kun Emman elämä oli kirjoitettu niin lyhyeksi, vaikka hänelle oli syntynyt pieni vauva. Olin kyllä aivan varma, että Emma hoitaa homman jollakin fiksulla tavalla, mutta en kyllä osannut aavistaa Kerjäläisen huippua juonenkäännöstä, joka muutti koko tarinan.

Käsi tuntuu ohuemmalta ja hennommalta kuin muistan, huolestuttavan hauraalta. Tulen ajatelleeksi ensimmäistä kertaa, että isäni on vanha. Hän puristaa kättäni lujasti. Kumpikaan meistä ei uskalla hengittää.

Sofie Sarenbrantin dekkarisarja Emma Sköldistä on viihdyttävä ja vauhdikas. Kerjäläisen ensimmäinen päivämäärä on 5. kesäkuuta ja viimeinen 12. kesäkuuta. Tässä ajassa murhataan ja selvitetään murhat. Pätevää rikostoimintaa. Tykkään erityisesti, että kirjassa on vahvoja naishahmoja, joiden luonteet tulevat selvästi esille. Emma on Kerjäläisen tähti, vaikka hän ei olekaan virallisesti läsnä. Tykkäsin todella paljon Kerjäläisen tarinasta. Avoimet ovet avasi minulle  ovet tälle dekkarisarjalle, Osasto 73 sai kiinnittymään sarjan henkilöhahmoihin ja toi esille muutaman ilkeän rikollisen, Kerjäläinen niittasi minut lopullisesti tämän sarjan faniksi.

Sofie Sarenbrant, Kerjäläinen *****
suom. Helene Bützow
Wsoy 2019
s. 402
Tiggaren 2016

Sarenbrant Sofie: Avoimet ovet 
Sarenbrant Sofie: Osasto 73  

6 kommenttia:

  1. Kiinnostavalta kuulostaa! Olen hankkinut itselleni Avoimet ovet, mutta en ole vielä lukenut sitä. Tämä nyt ainakin taitaa olla sarja, joka on paras lukea järjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu suosittelen lukemaan järjestyksessä, sillä tapahtumat seuraavat toisiaan ja pysyt perillä edellisistä jutuista. Tämä on koukuttava sarja. Emma on kiva.

      Poista
  2. Minäkin tykkään kovasti tästä uudesta dekkrisarjasta.
    Ehdottomasti pitäisi järjestyksessä lukea, sen verran teemat jatkuvat. Alkukesästä ilmestyy taas seuraava osa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät tästä sarjasta. Juu järjestyksestä kannattaa pitää kiinni.
      Olen varannut Syntipukin kirjastosta :)

      Poista
  3. Minä pidän tästä dekkarisarjasta tosi paljon!
    Suosittelen kyllä lukemaan järjestyksessä, kun niissä on sitä jatkuvaa koukkua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että viihdyt tämän sarjan parissa. Kirjoissa riittää koukkuja ja vauhtia.

      Poista