sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Pokkareita dekkarinnälkään (Lukuviikko)



Lapsi ja äiti jäävät parketille makaamaan ja katsomaan ohjelmaa, mutta kumpikaan ei halua panna ääntä päälle. He kuulevat ratikoita, autoja ja naapureita, jotka kolistelevat, soittavat musiikkia ja juttelevat asunnoissaan.

Suomenruotsalaisen Eva Frantzin Sininen huvila aloittaa dekkarisarjan, jossa on jo julkaistu kolme dekkaria. Sinisen huvilan lisäksi Kahdeksas neito ja Tästä pelistä pois jatkavat vanhempi rikoskonstaapeli Anna Gladista kertovaa sarjaa. Anna Glad asui avomiehensä Månsin kanssa. Hän oli juuri nukahtanut, kun puhelimen pirinä herätti hänet ratkomaan rikosta. Suositun Sininen huvila-blogin lifestylebloggari Becca oli löydetty tajuttomana kotoaan.

Rinnassa on veitseniskuja ja hän on menettänyt paljon verta, mutta haavat vaikuttavat melko pinnallisilta. Päähän kohdistunut isku on pahempi.

Sinisessä huvilassa oli kiinnostava alku. Oli tapahtunut rikos, jonka todistaja oli alle kouluikäinen poika. Tapahtumat viittasivat kotiväkivaltaan, mutta ex-mies asui eri osoitteessa ja tiettävästi Becca ei seurustellut kenenkään muun kanssa. Liittyikö tapahtunut Beccan blogiin somemaailmassa? Siellä vaikutti olevan todella ilkeitäkin kommentoijia. Kuka kulki ympäristössä? Mikä oli motiivi? Eva Frantzin Sininen huvila sijoittuu blogimaailman juonikkaisiin kuvioihin ja nostaa sieltä pinnalle aika synkkiäkin salaisuuksia. Tässä dekkarissa oli vetävä alku uudelle dekkarisarjalle.

Eva Frantz, Sininen huvila
suom. Ulla Lempinen
S&S pokkari 2018
s. 325
ensim. julkaisu suomeksi 2017
Blå villan 2017

Mielessään hän kiljaisi täyttä kurkkua: ”Lopeta!” Niin korvia huumaavasti, että kaikki muu kalpeni sen rinnalla. Mutta ääntäkään ei kuulunut.

Ruotsalaisen Pernilla Ericsonin dekkari Älä käännä selkääsi on kolmas Erla-ryhmästä kertova kirja ja se perustuu tositapahtumiin, kuten aiemmatkin sarjan teokset. Kirjailija käsittelee teoksissaan yhteiskunnallisesti arkoja aiheita ja tässä dekkarissa aiheena oli raiskaukset, joista ei voinut tuomita kiinnijääneitä tekijöitä. Raiskauksia ja tekijöitä alkoi olla useampia, joten niistä löytyi tietty kaava. Joku selvästi ohjasi toimintaa, mutta kuka ja miksi?

Raiskauksia tehdään paljon, valitettavasti. Niistä on inhottavaa lukea missään kirjassa, mutta niistä kirjoitetaan. Varsinkin lasten raiskaamisesta olen lukenut monesta kirjasta tänä keväänä. Kaikki kirjat ovat olleet tosipohjaisia, valitettavasti. Mietin sitä, että yleensä raiskaajat ovat miehiä ja tuomiot ovat naurettavan pieniä. Mielestäni lasten ja nuorten ns. hyväksikäyttö pitäisi aina tuomita törkeänä raiskauksena. Raiskaus on hirvittävä ja julma teko. Uhri voi teon seurauksena menettää mielenterveytensä lopuksi ikää.

Tässä dekkarissa oli monta rikollista, joita ohjaili julma johtaja, joka oli valmis jopa murhaamaan tarpeen tullen. Hän luuli johtavansa täydellistä rikossarjaa. Lue miten kirjassa selvitettiin rikokset. Tässäkin dekkarissa pyörittiin somemaailmassa. Kirjan päähenkilönä toimi poliisi Liv Kaspi, joka kipuili oman yksityiselämänsä kanssa. Vahvatunnelmainen dekkari raastavien rikosten maailmasta.

Pernilla Ericson, Älä käännä selkääsi
suom. Pirjo Lintuniemi
HarperCrime pokkari 2019
s. 327
När du vänder dig om 2018

Pokkarit tarttuvat helposti varsinkin matkoille mukaan. Ne ovat kevyitä, eivätkä vie paljon tilaa. Niitä voi lukea melkein missä tahansa. Tykkään ostaa pokkareita varsinkin lentomatkalle. Lentokoneessa on ahdasta, joten pienikokoiset pokkarit ovat silloin todella käteviä.

Minkä pokkarin sinä olet lukenut viimeksi?

15 kommenttia:

  1. Kiitos lukuvinkeistä. Uudet dekkarivinkit ovat aina tervetulleita. Pokkarit ovat todellakin mukavaa matkaluettavaa. Hyvin käyvät luettaviksi niin koneessa kuin uimarannoillakin. Minulla viimeisin pokkari taitaa olla Williamsin Stoner. - Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli kommentista :)
      Pokkareita tosiaan voi lukea missä vain. Uimarannatkin käy hyvin.
      En ole lukenut Stoneria, mutta voisin kyllä lukea.

      Mukavaa sunnuntaita Anneli :)

      Poista
  2. Pernilla Ericsonin kirjat ovat olleet kyllä hyviä. Harmi vaan, että vähään aikaan ei ole tullut uusia suomennoksia.
    Ja pokkareista. Painettujen kirjojen lukemisesta on niin kauan, että en edes muista... Mahdollisesti Tess Gerritsenin Harlequin jännäri kait...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä kuuntelet äänikirjoja, joten pokkarit jäävät sitten paperikirjojen lukijoille. Olen kyllä kuunnellut äänikirjojakin. Niissä yleensä käy niin, että nukahdan.
      Tess Gerritsenin trillerit ovat hyviä pokkareinakin.

      Poista
  3. Pokkarit ovat käteviä. Minäkin taisin lukea viimeksi pokkarina jonkun dekkarin tai useammankin. Tuosta Sinisestä huvilasta tykkäsin, ja plussaa siinä oli tuo blogimaailman kuvaus. Arvatenkin se kiinnosti! Ericsonin dekkaria en ole lukenut, mutta aihe on karmea. On tosiaan järkyttävää, miten lieviä tuomioita raiskauksista saa. Minustakin lasten ja nuorten kohdalla tekoja pitäisi aina käsitellä törkeinä raiskauksina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin enemmän Sinisestä huvilasta. Siinä ei niin hirveästi kuvailtu rikoksen tekemistä, vaan kiinnitettiin enemmän huomiota rikoksen ratkaisemiseen. Ericsonin dekkarissa kuvailtiin aika raakoja kohtauksia. Raiskaus on teko, jota en pysty millään ymmärtämään. Se on julmaa ja kauheaa.

      Pokkarit ovat minustakin käteviä.

      Poista
  4. En muista, minkä pokkarin olen lukenut viimeksi. Ruth Hoganin Kadonneiden tavaroiden vartija oli pehmeäkantinen arvostelukappale eli ehkä se. Sen sijaan juuri äsken mietin, otanko luettavakseni dekkarin vai jotain muuta. Päädyin muuhun. Pidän dekkareista ja nämä esittelemäsi dekkarit ovat varmasti myös oivaa luettavaa. Olen kuitenkin huomannut, että luen dekkareita selkeästi mieluummin kesäisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesädekkarit ovat kivoja, eikä silloin ala pelottamaan niin herkästi kuin pimeään aikaan syksyllä ja talvella. Minulla taitaa pokkareiden osto kohdistua etupäässä dekkareihin tai jännitystä tihkuviin kirjoihin :)

      Poista
  5. Aurinkoista sunnuntaita!
    Sininen huvila kuulostaa kiinnostavalta (bloggauksenkin takia) ja sehän sopisi Helmet-haasteen kohtaan 35. :)
    Viimeksi lukemani pokkari taitaa olla Roald Dahlin Matilda, josta siitäkin olisi tarkoitus kirjoittaa postaus...
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :)
      Näitä somemaailmaan liittyviä kirjoja on alkanut ilmestyä enemmän ja enemmän, mikä tietysti on hyvä asia, sillä ihmiset ovat koko ajan enemmän ja enemmän somemaailmassa kännyköiden, tablettien ja tietokoneiden sekä muiden älylaitteiden avulla.
      Tykkäsin tosi paljon Sinisen huvilan tunnelmasta.

      Mukavaa uutta viikkoa :)

      Poista
  6. Jarkko Sipilän todennäköisin syin taitaa olla viimeisin lukemani pokkari. Yleensä suosin paksukantisia, mutta jos sitä ei ole kirjastossa niin otan pokkarin.

    Nuo molemmat dekkarit vaikuttavat kiintoisilta sarjoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :)

      Jarkko Sipilän kirjoja en ole vielä lukenut, mutta kiinnostusta kyllä löytyy.
      Olen huomannut, että kirjastot ottavat lisäkirjoiksi pokkareita. Tykkäisin kyllä ennemmin lainata kirjat kovakantisina. Muistan kun varasin Victor Hugon Kurjat ja kun hain sen kirjastosta, minua odotti sellainen kymmenen senttiä paksu pokkariversio. Hyvä, että pystyin kääntelemään sivuja joten kuten.

      Ajattelin lukea myös jatkossa näiden sarjojen kirjoja ;)

      Poista
  7. Tykkäsin Sinisestä huvilasta, pitäisikin ottaa kakkososa lukuun tai kuunteluun. En lue kovin usein pokkareita, monissa on liian vaivalloisesti luettava (= pieni) tekstifontti minulle, mutta nyt on tulossa lukuun pokkariversiona Annica Wennströmin sukutarina Lapinkylä.

    VastaaPoista