keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Torey Hayden: Satutettu lapsi


Suorat, punertavat ja puolipitkät hiukset oli kammattu sivujakaukselle, ja hiussolki piti ne poissa kasvoilta. Silmät olivat kirkkaanvihreät. Jessie oli pienikokoinen ja näytti yhdeksää ikävuottaan nuoremmalta.

Torey Hayden kirjoittaa autofiktiolla koskettavia kirjoja työstään lasten parissa. Satutettu lapsi kertoo hänen vapaaehtoistyöstään Glan Morfa nimisessä walesilaisessa ryhmäkodissa, jossa oli lastensuojelun huostaanottamia lapsia. Ryhmäkoti oli tarkoitettu nuorille, mutta Jessie-niminen pieni tyttö käyttäytyi niin väkivaltaisesti, että sijaisperheet eivät pystyneet huolehtimaan hänestä, joten hänet oli sijoitettu näiden nuorten ryhmäkotiin. Yleensä lastensuojelun huostaanottamat lapset olivat kotoisin surkeista kotioloista, mutta Jessien tapauksessa kotioloista ei löytynyt huomauttamista. Torey Haydenilta pyydettiin terapia-apua Jessielle, sillä muut terapeutit eivät olleet onnistuneet yhteistyöhön Jessien kanssa.

Hän sieppasi piirustuksen ja rutisti sen tolloksi. Sitten hän paiskasi sen pöydän yli minua päin. ”Minä en halua olla täällä. Minä en halua enää ikinä tulla tänne. Minä vihaan sinua.” Sen sanottuaan Jessie ponkaisi pystyyn ja juoksi pois huoneesta.

Torey Hayden sai käydä monet kerrat ryhmäkodissa Jessien luona. Terapiaistunnot olivat kiivasta valtataistelua, eikä Jessie ollut tottunut antamaan periksi. Lisäksi hän oli tottunut siihen, että hänet hylätään kuitenkin jossakin vaiheessa. Hyökkäävä käytös ja väkivalta olivat eräänlainen roolipeli sille, että pieni tyttö yritti selvitä päivästä toiseen hengissä. Häneltä oli totuttu odottamaan tietynlaista käytöstä. Hayden tiesi pitkästä kokemuksestaan lasten parissa, että raju käytös ei ole luonnollista lapsille. Taustalta löytyy aina jotakin, joka aiheuttaa häiriökäytöksen. Tähän mennessä kukaan ei ollut saanut Jessietä avautumaan, mutta Hayden ei antanut periksi, vaan halusi auttaa kipuilevaa lasta, jonka ongelmat olivat syvällä mielen syövereissä.

Lapsi oppii pärjäämään kertomalla itselleen valheita: ”Ei se haittaa, että äiti on poissa. En minä oikeasti tarvitse häntä. Ei minun tarvitse syödä nyt. En minä halua, että kanssani leikitään. Minä pystyn pitämään huolta itsestäni.” Valehtelu on lapselle tapa ottaa tilanne hallintaansa.

Amerikkalaissyntyinen kirjailija ja erityisopettaja Torey Hayden on tehnyt pitkän uran erityislasten parissa eri laitoksissa, sairaaloissa ja kouluissa Yhdysvalloissa, Walesissa ja Skotlannissa. Lisäksi hän on työskennellyt yliopisto-opettajana ja tutkijana. Torey Haydenilla on taito saada yhteys vaikeista psyykkisistä, fyysisitä ja sosiaalisista ongelmista kärsivien lasten kanssa. Lasten, joihin useat asiantuntijat ja lasten parissa työskennelleet psykologit, lääkärit ja työntekijät ovat yrittäneet huonoin tuloksin saada yhteyttä. Mikä sitten on Torey Haydenin taika? Siihen voit syventyä tässä koskettavassa teoksessa Satutettu lapsi. Jo kirjan nimi kertoo mistä on kysymys. Pieni suloinen lapsi, joka oli kuin kaunis ruusunnuppu, mutta jonka terävät piikit repivät vastustajat verille.

Torey Hayden, Satutettu lapsi
suom. Seppo Raudaskoski
Otava 2020
s. 302
Lost Child 2019

Torey Hayden: Tiikerin lapsi

10 kommenttia:

  1. Olen joitakin Haydenin kirjoja lukenut ja tämäkin kiinnostaisi. Täytyypä pitää mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Haydenin kirjat ovat järkyttävän hyviä. Minua kiinnostaa lasten kehitys ja kohtalot, ja Hayden on tehnyt valtavan hienoa työtä lasten parissa. Uskomaton ihminen ja hienoa, että hän kirjoittaa työstään näitä kirjoja. Nämä satutettujen lasten tarinat kertovat miten mikään ei muutu, vaan näitä tulee vastaan aina vaan.

      Poista
  2. En ole lukenut Haydenin kirjoja, koska tuntuu, että aiheet ovat liian rankkoja. Vaikka kai näissä on onnistumistakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa Margit, aiheet ovat rankkoja. Sitten se, miten Torey kohtaa nämä lapset, kestää heidän ongelmat, väkivallan ja tunteenosoitukset, ja sitten ne keinot millä päästään eteenpäin ja lapsi kykenee rauhoittumaan ja elämään niiden kamalien kokemuksien kanssa, se tekee näistä kirjoista erittäin koskettavia.

      Poista
  3. Pidän Toray Haydenin kirjoista kovasti, luin niitä muutaman ennen blogiaikaa, ne tapahtuivat muistaakseni kaikki Yhdysvalloissa. Kiinnostavaa, että hän kirjoittaa näitä edelleen. Pidänpä silmät auki, kun taas päääsen kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin Haydenin kirjoja ennen blogiaikaa. Kirjahyllystä löytyy melkein kaikki suomennokset. Suurin osa tapahtui Yhdysvalloissa, mutta kirjailija muutti Walesiin ja asuu nykyään Skotlannissa. Kirjailija on vasta 68v., joten hänhän voi kirjoittaa vielä monta kirjaa.

      Voi mennä kesään asti ennen kuin kirjastot aukeavat. Minullakin on iso pino palautettavia kirjoja.

      Poista
  4. Kuulostaa kiinnostavalta. Jännä kyllä, että Hayden osaa niin hyvin kohdata sellaisia lapsia ja nuoria, joihin muut eivät ole saaneet yhteyttä. Mikä on hänen salaisuutensa?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Jätän ne Haydenin taidot ja keinot luettavaksi tästä kirjasta. Hän on kyllä uskomaton. Olen lukenut ihaillen aika monta hänen kirjoittamaa kirjaa. Minusta hän kirjoittaa paremmin näitä työhönsä liittyviä kirjoja kuin pelkkää fiktiota.

      Poista
  5. Mai, tämäkin tuli lukujonoon. Innolla ja uteliaana tulen siihen tarttumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että kiinnostuit kirjasta.

      Lukuiloa ja aurinkoisia päiviä :)

      Poista