tiistai 1. syyskuuta 2020

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät



Joka ilta Maria ja mummo nukuttavat itkevän Jurin vanhempien sänkyyn ja istuvat puolityhjän asunnon pöydän ääressä. Pelko on syöpynyt heihin jo niin syvälle, etteivät he enää muista, miltä tuntui elämä ilman sitä. Mitä jos vaarille tapahtuu jotain? Miten äiti pärjää kevyillä loppukesän vaatteilla? Mitä jos isä ei tule takaisin?

Pietarilaissyntyisen Anna Soudokovan esikoisromaanin, Mitä männyt näkevät, sivuilla matkataan kauas taakse, aikaan, kun kirjan päähenkilö Juri oli pieni poika. Vuosi oli 1936, kun Jurin ja Marian vanhemmat vietiin. Kukaan ei tiennyt mihin. Heitä syytettiin Neuvostoliiton vihollisiksi. Onneksi lapsilla oli isovanhemmat, jotka pystyivät hoitamaan heitä ja rakastamaan heitä. Vanhempiaan Juri ei nähnyt enää koskaan. Mitä männyt näkevät pohjautuu Anna Soudakovan isoisän elämäntarinaan.

Lastenkodin takapihalla Juri ymmärtää yhtäkkiä, kuinka yksin hän on. Ypöyksin koko tässä hiekanmurusina narskuvassa maailmassa. Kolme vuotta sitten hänestä tuli virallisesti orpo.

Isovanhempien kuoltua, lapset sijoitettiin lastenkotiin, jossa heitä rangaistiin ja nöyryytettiin ja karjuttiin, että he olivat katalia iljetyksiä, mädäntyneitä matoja ja petturivanhempiensa kopioita. Onneksi sisarukset saivat olla samassa lastenkodissa yhdessä, mutta sekin aika päättyi, ja Juri joutui eroon Mariasta.

Juri tietää olevansa vihollisten ja petturien lapsi. Se on nyt iskostettu häneen. Älä usko, älä usko, älä usko, Maria kuiskii hänen korvaansa vierailullaan.

Aurinkoisä oli julma valtion päämies ja se heijastui kaikkiin kansalaisiin. Jopa kaikista pienempiin lapsiin. Valtion vihollisten koko suku joutui kärsimään kavaltajien syytöksistä. Vihollisten lasten annettiin kasvaa aikuisiksi ja sen jälkeen heidät määrättiin Siperiaan moneksi vuodeksi. Juri ja Maria välttivät Siperian kurjat olot, mutta heidän tiellensä aseteltiin muita esteitä ja vaikeuksia.

Anna Soudakova muutti perheineen Suomeen, kun oli 8-vuotias. Isovanhemmat muuttivat pian perässä Turkuun Annan perheen naapuriin. Kirjailija kertoo kauniisti Suomen oloista, sekä hyvistä että huonoista. Kerronta on todella kaunista, ja siitä nousee esille se, että kirjailija on äidinkielen- ja kieltenopettaja. Tarinointi on lahja ja kirjailija näyttää upean lahjansa kertomalla oman isoisän kokemuksista Stalinin ja toisen maailmansodan aikana ja loppuvuosina Suomessa. Isoisän elämänkaari on ollut kuin kirjan tarina, uskomaton ja täynnä draamaa.

Anna Soudakova, Mitä männyt näkevät
Atena 2020
s. 244
Esikoiskirja
Neuvostoliitto
Pietari
Stalinin vainot

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että sinäkin olet tykännyt tästä. Minulla on jo useampi päivä kun lopetin tämän, mutta vieläkin tuntuu, että kävelisin Sandarmohin mäntykankaalla. Todella mieleenjäävä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijan isoisän elämä on ollut traaginen. Kirjahan pohjautuu hänen elämäntarinaansa.
      Mieleenjäävä ja samalla erittäin hieno kirja.

      Poista
  2. Tavallaan haluaisin lukea tämän kirjan, mutta pelkään, että sen aihe on liian kipeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiheet voivat todellakin olla liian kipeitä. Tämä kirja on kerrottu kuitenkin todella kauniisti. Suosittelen.

      Poista
  3. Ihastuttava kirjakuva kärhön kera Mai <3 Tämäkin on lukulistalla, joskin siellä on tungosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Kuvassa on summer snow-kärhö. Kirjan kansikuva on todella hieno. Lukuihmisten lukulistat ovat aina tupaten täynnä kirjoja, jotka tekisi mieli lukea, niin minullakin.

      Poista
  4. Tämä on kyllä ehdottomasti yksi vuoden upeimpia kirjoja. Rankka aihe, mutta kauniisti kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Mannilainen, vuoden upeimpia kirjoja, sillä teksti on kaunista.

      Poista