tiistai 16. helmikuuta 2021

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

 

Jokainen haluaa uskoa, että elämä kantaa, tapahtuipa mitä tahansa. Minä en silloin uskonut. En usko vieläkään, että se kantaa aina. Joskus käy niin, ettei se kanna ja ihminen romahtaa kaikkien rakenteiden läpi.

 

Annamari Marttisen uusin romaani Häiriömerkintä kertoo talousahdinkoon joutuneesta yksinhuoltajasta. Aihe on pelottava. Miten selvitä työttömyydestä ja kahden asunnon loukusta, kun rahaa ei ole? Karoliina oli töissä, kun hän päätti vaihtaa kaksionsa kolmioon. Kiinteistönvälittäjän suostuttelujen vuoksi hän osti kolmion, ennen kuin kaksio oli mennyt kaupaksi. Kaksio ei mennyt kaupaksi. Kolmiossa oli aloitettu keittiöremontti ja Karoliina oli ostanut uudet huonekalut kolmioon. Laskuja alkoi tulvia postilaatikosta. Sitten perintälaskuja. Tilanne oli kauhea.

 

Koska pakkoni oli pakko, sellaisena kuin pakko on, pakko tarkoittaa sitä, että mikään ei jousta, mistään ei voi antaa periksi, mikään ei järkähdä, mikään ei muutu toiseksi, valehtelin työpaikastani. Että minulla oli edelleen työpaikka.

En tiedä edelleenkään oliko se rikos.

Jos on, niin olen rikollinen.

 

Marttisella on taito kirjoittaa siten, että tilanteet kasautuvat ja päähenkilöt joutuvat mahdottomiin tilanteisiin. Karoliina linnoittautui kotiinsa, eikä puhunut tilanteestaan kenellekään pitkään aikaan. Häpeä oli valtava. Pikavipit seurasivat toisiaan. Asuntojen vastikkeet, lainat ja korot jäivät maksamatta. Sähkölaskut jäivät maksamatta. Ylipäätään laskut jäivät maksamatta. Elämästä oli kadonnut ilo. Elämä mustui.

 

Marttinen kirjoittaa aiheesta hyvin aidonoloisesti ja luin eräästä lehdestä, että hänelläkin oli omakohtainen kokemus taustalla taloudellisesta ahdingosta. Kukaan ei voi syytellä ihmistä, joka joutuu taloudelliseen ahdinkoon, sillä se voi kohdata ihan ketä tahansa. Jopa kansanedustajista löytyy henkilöitä, jotka ovat joutuneet elämään pikavipeillä jostakin syystä ja elämästä on kadonnut taloudellinen turva, vaikka saavat suurta palkkaa. Suuri palkka ja omaisuus eivät kerro sitä, miten ihminen selviytyy arjesta taloudellisesti.

 

Kun olin eron jälkeen yksinhuoltajana, minulle jäi vastuu myös asuntolainasta. Loppujen lopuksi asuntolaina ei juurikaan lyhentynyt vuosien mittaan, sillä korkomenot olivat todella suuret. Yhdellä palkalla piti elättää lisäksi kolme lasta. Elimme tiukasti palkasta toiseen. Se oli köyhää aikaa ja onneksi en jäänyt työttömäksi tai sairastunut eikä muita katastrofeja ilmestynyt. Tiesin kyllä, että moni asunnonvaihtaja oli kahden asunnon loukussa. Kun minulla oli asunnonvaihtoaika, en tehnyt lopullisia kauppoja ennen vanhan asunnon myyntiä.

 

Ihailen Marttisen tapaa kirjoittaa aiheista, jotka ovat tiukasti kiinni nykyajassa ja sen ongelmissa.

 

Annamari Marttinen, Häiriömerkintä

Tammi 2021

s. 325

 

Annamari Marttinen: Korsetti 

Annamari Marttinen: Vapaa
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla 

Annamari Marttinen: Törmäys

Annamari Marttinen: Kuu huoneessa 

Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt 

4 kommenttia:

  1. Tämä on kiinnostava kirja, jonka aion joskus vielä lukea. Aihe on kyllä tosiaan pelottava. Itsellänikin on sen verran kokemusta taloudellisesta ahdingosta, että tiedän miten ahdistavaa se on. Juuri nyt en jaksa lukea tästä aiheesta, mutta pidän kirjan mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin oli talous todella tiukoilla, kun olin kolmen lapsen yksinhuoltaja ja asuntolaina painoi päälle. Onneksi oli vakituinen työpaikka ja teinkin tosi paljon ylitöitä. Lapsethan siitä tietysti kärsi, että äiti oli paljon töissä.
      Taloudellinen ahdinko on ihan hirveä tilanne. Ex-mieheni tuhlasi ihan surutta ajattelematta, että siitä kärsii muu perhe.

      Poista
  2. Taatusti ajankohtainen teos. Mukavaa kuulla, että selvisit nuo vuodet ilman ylimääräisiä lisäongelmia! Ei elämässä ole todellakaan mitään takuita, vaan kaikkea voi sattua.

    1990-luvun tapahtumat todentavat nämä ahdingot, joista muodostui ylisukupolvinen monasti kierre ja syrjäytyminen. Samaa henkeä, tosin eri syistä on ilmassa nytkin. 1990- laman jälki on tähän päivään asti vaiettu kuoliaaksi.

    On ehdottomasti hyvä, että nyt asioista kirjoitetaan, toivottavasti se poistaa/lievittää häpeän tunteita ja antaa toivoa selvitä. Tässä veneessä ja tällä kerralla olemme nimittäin kaikki samojen sattumanvaraisten aaltojen loiskeissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti olet ottanut mukaan myös 90-luvun laman. Itse menisin vielä pitemmälle sota-ajan puutteeseen ja ahdinkoon, 20-luvun lamaan ja 1800-luvun nälänhätään Suomessa. Nämä taloudelliset ahdingot kiertävät kuin spiraali ja tulevat esille tavalla tai toisella.
      Omituisinta on, että puolet maapallon rahavaroista jakaaantuu muutamalle ihmiselle ja 6 miljardin ihmisen pitää selvitä sillä toisella puolikkaalla.

      Kirjan päähenkilöllä oli kaksi asuntoa, joista olisin myynyt sen uudemman, jos se olisi mennyt paremmin kaupaksi. Hänellä oli siis vaihtoehtoja hoitaa asiansa, mutta yleensä ihminen ahdistuu ahdinkojen edessä, eikä pysty ajattelemaan järkevästi. Kun vapaata rahaa on tarjolla, se voi houkutella käyttäytymään vastuuttomasti, kun ajatuksina on selviytyä jotenkin. Siitä tulee kierre.

      Poista