torstai 8. huhtikuuta 2021

Ruth Ware: Lumimyrsky

 

Kello on 13.52. Ikkunan ulkopuolella avautuu raudanharmaa taivas ja lumihiutaleiden hypnoottinen tanssi. Omituista. Lumi näyttää hyvin valkoiselta maassa mutta taivasta vasten sataessa harmaalta, melkein tuhkalta.

 

Lumimyrsky on brittikirjailija Ruth Waren psykologinen trilleri, joka sijoittui Ranskan Alpeille lumimyrskyn aikaan. Lunta oli satanut metritolkulla ja sitä oli luvassa edelleen, kun eräs teknologiayritys saapui loisteliaaseen alppimajaan viikoksi neuvotteluihin ja samalla laskettelemaan. Maja oli varattu vain heille, yhdeksälle hengelle ja viikon kuluessa piti sopia firman myynnistä tai pörssiin liittymisestä.

 

Minäkin teeskentelen omalla tavallani. Tietyllä tasolla me kaikki taidamme tehdä niin. Se on yksi hyvistä puolista muutossa tällaiseen paikkaan, jossa ihmiset viettävät vain lyhyen aikaa: voi kääntää uuden lehden.

 

Kirjan toisena kertojana toimi alppimajan emäntänä toimiva Erin. Erinillä oli omat syynsä erakoitua vuorilla sijaitsevalle alppimajalle. Hänen työkaverinaan toimi monen identiteetin omaava Danny. Heillä oli kädet täynnä töitä, ennen kuin uusi vierasporukka saapuisi. Siivous, vuodevaatteiden vaihto, ruoat, juomat jne., mutta sitä ennen oli hyvä nauttia majan antimista ja luonnosta panoraamaikkunoiden takana.

 

Vain eräs yksityiskohta pistää silmään: pitkä, kapea, vaaleanpunainen arpi, joka ulottuu oikeasta poskipäästä hiusten alle. Se venyy hänen hymyillessään, ja minä… olen yllättynyt, luulisin. Hän näyttää ihmiseltä, joka peittäisi meikillä tällaiset jutut. Mutta hän ei ole tehnyt niin.

 

Kirjan toinen kertoja Liz oli muun vierasjoukon mielestä omituinen henkilö, jota siedettiin vain siksi, että hänen osakkeensa ja siten hänen oma äänensä vaikuttivat tulevaan päätökseen joko myynnistä tai pörssilistautumisesta. Molemmat pääomistajat olivat vakuuttuneita siitä, että Liz valitsee firman uudeksi suunnaksi juuri heidän visionsa. Mutta kahta eri päätöstä ei voi kukaan tehdä. Oli valittava vain yksi.

 

Minun täytyy nousta. Mutta kun yritän ponnistaa jaloilleni, en pysty. Nilkkani ei kanna. Yritän, mutta polvi pettää. Yritän uudestaan, nyt jo nyyhkyttäen ja välittämättä aiheuttamastani äänestä, mutta lysähdän lumeen itkien ja sadatellen. Hän on melkein täällä. Hän lähestyy – hän lähestyy nopeasti.

 

Runsas lumentulo aiheuttaa myös lumivyöryjä. Alpeilla kuolee vuosittain ihmisiä lumivyöryvaaran vuoksi. Yksi firman omistajista katosi laskettelumatkan aikana. Sen jälkeen suuri lumivyöry saartoi alppimajan asukkaineen. Näistä tunnelmista Ruth Ware on kirjoittanut tiivistunnelmaisen psykologisen trillerin, joka sai kääntämään sivuja tiiviiseen tahtiin. Kylmäävä tarina alppimajatunnelmista lumen ja jään keskeltä.

 

Ruth Ware, Lumimyrsky

suom. Antti Saarilahti

Otava 2021

s. 396

One by One 2020

trilleri

Alpit

 

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut

6 kommenttia:

  1. Tämä kirja kiinnostaa minua. Lumimyrskystä syntyy varmasti hyvää jännitystä! En ole kyllä lukenut Warelta vielä muutakaan, mutta Nainen hytissä 10 on minulla omana, ja tuo Rouva Westaway on myös vaikuttanut kiinnostavalta. Olisi kyllä korkea aika lukea nämä kaikki Waren teokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen näitä Waren trillereitä, sillä ne eivät ole liian väkivaltaisia. Mielestäni se on suuri plussa. Sen lisäksi tietynlainen syrjäinen paikka luo klaustrofobista tunnelmaa joka kirjaan.

      Poista
  2. Ware on lukulistallani. Vaikuttaa hyvin lupaavalta!

    VastaaPoista
  3. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta. Muistaakseni pari olen kirjailijan aiemmista lukenut ja ne taisi olla mielestäni vähän epäuskottavia mutta ehkä voisi antaa uuden mahdollisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna vain ajatusten lentää tarinan mukana. Minusta on vain kiva, kun kirjoissaan kaiken maailman koukkuja ja juonikäännöksiä. Tykkään siis ennemmin draamasta kuin uskottavuudesta. Siksi tykkään myös fantasiakirjoista ja saduista. Kirjoja löytyy kyllä kaikille oman makunsa mukaan.

      Poista