maanantai 22. elokuuta 2022

Lizzie Pook: Helmenkalastajan tytär

 

 

Ranta Elizan silmien edessä näyttää valkoiselta ja karulta. Dyynejä ja niillä tuulessa huojuvia suolapensaita riittää silmänkantamattomiin. Reelingin alapuolella merilokit kaartelevat aallonmurtajaa, joka näyttää katoavan kuin krokotiilin pyrstö suoraan mangrovemetsikön syvyyksiin.

Englantilaisen Lizzie Pookin esikoiskirja Helmenkalastajan tytär on historiallinen seikkailukertomus 1800-luvun loppupuolelta. Kirjan sankarittarena toimi nuori Eliza Brightwell, jonka isä oli päättänyt viedä perheensä Bannin Bayhin, Länsi-Australiaan. Isällä oli aikomus rikastua helmenpyynnillä, niin kuin monella muullakin, joka haaveili äkkirikastumisesta. Helmet houkuttelivat myös rikollisia ja niiden vuoksi oltiin valmiita tekemään miltei mitä tahansa.

Seudun kuumuus oli sen kauhistus. Lämpö oli painostava. Tuntui, että he olivat ansassa tuon armottavasti porottavan auringon alla. Ensimmäisinä viikkoina Eliza suorastaan kylpi hiessä. 

Kirjan tarinaa lomittui alkuaikoihin Australiassa ja vuoteen 1896, jolloin Elizan isä katosi helmenpyyntimatkalla. Eliza oli odottanut kaksi kuukautta yksin kotona isän ja veljen paluuta, ja sitten matkalta saapuikin vain veli, joka pakeni tilannetta melkein saman tien toiseen kaupunkiin ja jätti Elizan yksin murehtimaan.

"Otan itse selville sen, mitä isälle on tapahtunut ja noudan hänet tänne takaisin. Sen jälkeen saatte heittää hyvästit etsinnöillenne. Ja huomaatte vielä, ettei mitään murhaa ole edes tapahtunut." 

Kaupungin poliisi Parker oli pidättänyt Elizan hyvän ystävän isän murhasta, vaikka semmoista ei ollut edes tiedossa, että isä olisi murhattu. Ystävä pääsi pakenemaan, ja poliisi tietysti otti jäljestäjän mukaansa ja lähti takaa-ajoon.

Hiekkamyrsky nousee kuin tyhjästä ja iskee Parkerin kimppuun kuin tämä jäisi hevosvaljakon alle. Myrskyn voima puskee häneltä keuhkot tyhjiksi ja suuntavaisto katoaa meripihkanväriseen, polttavaan pilveen.

Sillä aikaa Eliza paneutui etsimään isäänsä ja joutui välistä aikamoisiin vaaroihin sekä maissa että merillä. Hän oli päättänyt löytää isänsä ja se päätös mielessä hän uhmasi kaikkia vaaroja, olivat ne sitten vaarallisia ihmisiä tai kauhistuttavia petoeläimiä. Molempia oli Australiassa ihan riittämiin.

Lizzie Pookin Helmenkalastajan tytär vei kuumaakin  kuumempaan 1800-luvun Australiaan, jossa helmiaarteet houkuttelivat rikoksiin, ja missä päättäväinen päähenkilö vaaroja uhmaten selvitti, mitä helmenpyyntialuksella oli tapahtunut ja minne isä oli joutunut.

Pidin kovasti Lizzie Pookin teoksesta Helmenkalastajan tytär, sillä siitä nousi esille historia, ihmiset, ja vauhdikas tunnelma yhtä villinä kuin Australian luonto voi olla.

 

Lizzie Pook, Helmenkalastajan tytär ****

suom. Timo Korppi

Bazar 2022

s. 372

Moonlight and the Pearler´s Daughter 2022

1800-luvun Australia

8 kommenttia:

  1. Todella kaunis ja eksoottinen kansi kirjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ihaillut kirjan kansikuvaa. Se sopii hyvin aiheeseen.

      Poista
  2. Mai, kiva, että tämä kirja löysi tiensä Sinunkin lukupinoon, ja vielä tykkäsit! Minäkin pidin kovasti kirjasta, ja Pook on tullut merkattua muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Tykkään historiasta ja nyt tuli vieläpä helmenkalastajien historia tutuksi 1800-luvulta.

      Poista
  3. Tää vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta kirjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä jännittävää 1800-luvun seikkailukertomusta. Australia on jännä maa. Ei kyllä tullut yhtään kengurua vastaan kirjassa. Jotain vähän pelottavampaa tuli.

      Poista
  4. Mainio, uusi kirjavinkki Kirjoja ulapalta -haasteeseen, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Australia on kyseessä ja uhkarohkeat helmenkalastajat. Tykkäsin tosi paljon.

      Poista