Jeanette Bergenstav: Syntiuhrit

 

Minun taakkani kevenee kuitenkin joka kerta hivenen, kun jaan oikeutta. He ovat minun uhrejani. Minun syntiuhrejani.

Ruotsalaisen Jeanette Bergenstavin esikoisdekkari Syntiuhrit aloitti todella kiinnostavan uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilönä toimi freelance-toimittaja Jennifer Sundin. Jennifer oli vammautunut ja kulki kainalosauvojen varassa ja kovien kipujen vuoksi käytti vahvoja kipulääkkeitä. Hän asui poikansa kanssa isän omistamassa veneessä. Jennifer joutui kaikenlaisiin kiipeleihin kirjan tarinassa, joista selvisi aina lopulta, mutta jännitystä piisasi. 

"Tukahduta tunteet, havainnoi, kuvaa, kirjoita!"

Jennifer oli tehnyt voimiensa mukaan pieniä haastattelujuttuja paikallislehteen. Eräällä juttukeikalla hän kohtasi jututettavat kuoliaaksi tapettuina, ja silloin heräsivät entisen rikostoimittajan vaistot eloon. Kuinka ollakaan surmapaikalta löytyi myös rahakassi. Arvaa, ottiko Jennifer kassin mukaansa, ennen kuin poistui paikalta odottamaan poliiseja?

Kirjan kuvioissa pohdittiin motiiveina mm. jengirikollisuutta sekä maahanmuuttajiin kohdistuvaa rasismia, mitkä molemmat ovat lisääntyneet kovasti Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa, myös Suomessa. Motiiveja haettiin myös henkilöiden suhteista esim. mustasukkaisuutta, kostoa jne. Eipä aikaakaan, kun uhrimäärä kasvoi ja motiiveja alettiin etsiä laajemmin. Jennifer teki yhteistyötä poliisin kanssa ja siinä samalla omia tutkimuksiaan ja rikosjuttujaan lehtiin.

Sitten tuli seuraava shokki. Jääkylmä vesi.

Kirjan kannessa mainostetaan, että kirja on häikäilemätön, mutta mielestäni vain kirjan pahis oli sitä. Ja se pahis tavataan varmasti muissakin sarjan kirjoissa. Pahiksesta sen verran, että huomasin heti kuka oli ikävien rikosten takana, mutta Jenniferillä meni kirjan loppuun saakka, ennen kuin totuus valkeni. Mutta uskoisiko kukaan sitä, minkä Jennifer vain tiesi? Rikollinen oli todella ovela, häijy ja täynnä kostonhimoa. Ja hän jatkaa röyhkeitä rikoksiaan aika varmasti myös seuraavassa sarjan osassa.

Jeanette Bergenstavin esikoisdekkarissa, Syntiuhrit, on yllättävän terävä päähenkilö ja röyhkeä rikollinen. Tapahtumissa seikkaili mukana myös ihana karvainen collie nimeltään Coblin. Suosittelen.

 

Jeanette Bergenstav, Syntiuhrit *****

suom. Hanni Salovaara

Minerva Crime 2023

s. 428

Syndoffer 2021

Dekkari

Jennifer Sund-dekkarisarja 1. osa

 

Heidi Airaksinen: Vierge Moderne

 

"Sisar Kerstin, mitä ihmettä tääl tapahtuu?" kysyi käheä huudahdus vierelläni ja tunsin, kuinka joku putsasi hiekkaa pukuni selkämyksestä. "Nouskaa ylös, antakaa mä autan teitä."

Heidi Airaksisen dekkari Vierge Moderne on saanut nimensä Edith Södergranin saman nimisestä runosta:

En minä ole nainen. Olen neutri.

Olen lapsi, hovipoika, rohkea päätös,

olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa... 

Kirjan alussa nuori diakonissaharjoittelija Kerstin oli yksin yövuorossa veneeristen tautien sairaalassa Kumpulan kartanossa, kun potilaat alkoivat huudella kovaan ääneen, ja portilta löytyi kuolleeksi hakattu nainen. Vähemmästäkin alkaisi pyörryttämään.

Maanantaiaamuna palasin takaisin normaalirutiineihin sisar Esterin kanssa. Johtajatar ei enää kysellyt perääni ja ilmeisesti uskoi, että Kumpulan onneton tapaus oli nyt käsitelty loppuun. Mitä johtajatar Malinen, eikä kukaan muukaan tiennyt, oli se, että minulla ei ollut aikomustakaan jättää Ulrikan kuolemaa sikseen.

Vaikka nuori diakonissa Kerstin pyörtyi herkästi, hän oli muuten älykäs ja päättäväinen luonteeltaan. Hän halusi kertoa Ulrikan omaisille tämän kuolemasta. Helpommin sanottu kuin tehty. Ensinnäkin Ulrika oli ollut prostituoitu ja toiseksi hän oli esiintynyt tekaistulla nimellä, mikä oli luonnollista heidän piireissään. Kerstin ei antanut periksi, vaan jatkoi tutkimuksiaan rohkeasti ja päätyi tutkimuksissaan  identititeetiltään erilaisten ihmisten pariin. Vai olivatko he sittenkin samanlaisia kuin Kerstin itsekin?

Heidi Airaksisen huikean hyvä dekkari Vierge Moderne loi elävän kuvan 1930-luvun Helsingistä ja sen iloluontoisesta elämästä.

Heidi Airaksinen, Vierge Moderne *****

Arktinen Banaani 2021

s. 391

Dekkari

1930-luku

Queer

Heidi Airaksinen: Maa jota ei ole

 

Blogistania 2022 -äänestys

 

Tässä Kirjasähkökäyrän äänet Blogistaniaäänestyksessä 2022:

Blogistania Finlandia:

3p. Petra Rautiainen: Meren muisti

2p. Mikko Kamula: Kalevan pojat 

1p. Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär 

Blogistania Globalia:

3p. Douglas Stuart: Shuggie Bain

2p. Emily Mandel St. John: Asema 11

1p. Chi Zijian: Puolikuu

Blogistania Kuopus:

3p. Sofia Chanfreau: Kirahvin sydän on tavattoman suuri 

2p. Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut

1p. Vuokko Hurme: Karmeat taruolennot

Blogistania Tieto:

3p. Maria Katajavuori: Valas lasimaljassa

2p. Silja Koivisto: Sataman kapakan Hilda

1p. Hanna Jensen: Äitini muistina, Toinen kierros

 

Lämpimät kiitokseni äänestyksen vetäjille!

Hannu Paloniemi: Lumiluolapoika

 

- Ootteko te uskovaisia, hän kysyi.

- Ei varmasti olla, minä sanoin. - Miten niin?

- Perhanako löytäis rahhaa, hän sanoi. - Mie ostaisin nuuskaa.

Siitä lähtien aloimme viettää aikaa yhdessä. Kiertelimme kerrostalotyömailla ja juoksimme omaa taloa ympäri, ja mikä tärkeintä, me kulkisimme kouluun kahdestaan. 

Hannu Paloniemen esikoisteoksen Lumiluolapoika päähenkilö oli Lauri, jonka perhe muutti asumaan Tornioon 1980-luvun alussa, kun isä sai sieltä vakituisen opettajan paikan. Lauri meni kuudennelle luokalle kouluun kirjan alussa, ja onnekseen oli saanut hyvän kaverin Tommista, joka asui samassa kerrostalossa. Uuden koulun aloittaminen oli kaverin kanssa paljon helpompaa.

Pompin portaat alakertaan ja syöksyin ovesta ulos luokkamme poikien luokse. He puhuivat The Clashista. Samasta bändistä jonka kangasmerkkejä olin nähnyt pankin edustalla notkuvien nuorten takinhihoissa. Isä inhosi sellaisia.

Laurin nuoren pojan elämään kuuluvista asioista oli hauska lukea. Ensi ihastus Sannaan, pianon soittaminen alkuun muilta salaa, nuorisomusiikki ja ylipäätään nuorten elämä. Lauri tarkkaili tiiviisti muiden elämää. Vanhemmat ja isosisko yrittivät pitää Laurin tietämättömänä perhettä lähestyvästä suuresta ongelmasta, siitä ei puhuttu, eikä sitä saanut levitellä muille. Piti elää kuin kaikki olisi normaalia, mutta se ei ollut. Äiti sairastui syöpään.

Äiti lupasi, että kun hän siitä pikkuisen virkistyy, hän lähtee kyllä minun kanssani ulkoilemaan. Että hänen olonsa paranee kun hoidoissa tulee uusi vaihe, parempi.

Kirjan väliin hyvinkin vallaton teksti nauratti minua. Oli kuin olisin mennyt kotiin pohjoiseen kirjaa lukiessa, sillä murre kuulosti niin tutulta. Lumiluolapoika kertoi kirjailijan omakohtaisesta nuoruudesta Torniossa. Nuoren pojan elämään kuuluivat tiiviisti perheenjäsenet, kaverit ja harrastukset, mutta mitä tapahtui sitten, kun äiti kuoli? 

Hannu Paloniemen Lumiluolapoika koskettaa jokaista lukijaansa. Upea esikoiskirja.

 

Hannu Paloniemi, Lumiluolapoika *****

Like 2023

s. 284

Esikoiskirja

Simone Buchholz: Revolverisydän

 

... hän hymyili minulle tule mukaan minä sanoin ja hän tuli mukaan ja hän nukahti ja sitten me puhuimme ja minä tein hänestä jotakin hän oli todella kaunis niin kaunis vain veri...

Saksalaisen Simone Buchholzin Revolverisydän aloitti syyttäjä Chastity Rileysta kertovan dekkarisarjan, josta on suomennettu jo  neljä muuta dekkaria. En ymmärrä sitä miksi sarjan välistä on jätetty dekkareita pois ja seuraava suomennettu, nimeltään Krokotiiliyö, on sarjan kuudes dekkari. Tämä dekkarisarja ampaisi Revolverisydämen tummuudella ja oudoilla tapahtumilla heti suosikikseni. 

Päähenkilö on rosoinen ja synkähkö syyttäjänä toimiva Chastity Riley, omissa oloissaan viihtyvä naishenkilö, joka vaikuttaisi olevan alkoholiin ja nuorehkoon naapuriinsa kallellaan. Lisäksi hänellä oli omituinen pyörtyilytaipumus, ehkäpä matalasta verensokerista tai unettomuudesta johtuva.

Puhelin soi. Se on Faller.

"Hyvää huomenta vanha mies", sanon.

"Paskamainen huomen", hän sanoo. "Missä olette, Chas?"

"Menossa Carlalle."

"Kahvia, hm?"

"Te sen tiedätte, mitä nainen tarvitsee, Faller", sanon.

Kirjan teksti on mustaa huumoria tulvillaan. Faller toimi mukana tutkintatiimin esimiehenä. Syyttäjälle ja Fallerille oli kehittynyt vuosien mittaan läheinen tapa kommunikoida, kuten ylhäällä olevasta lainauksesta käy selville. Tekstissä ei todellakaan lirkutella liikoja.

Kirjan tapahtumiin liittyivät uhrit, joita oli koristeltu oudoilla tavoilla. Tarinassa ei myöskään marssitettu esille useita eri tekijävaihtoehtoja, vaan tarina oli selvää pässinlihaa syyllisen/syyllisten osalta. Tapahtumat piti vain selvittää ja sitten suorittaa pidätys, mutta siihen tuli sitten mukaan muutama muuttuja.

Simone Buchholzin dekkaridebyytti Revolverisydän pamautti uuden sarjan vauhdikkaasti esille. 

Simone Buchholz, Revolverisydän

suom. Anne Kilpi

Huippu 2019

s. 305

Revolverherz 2008

Dekkari

Chastity Riley-sarja 1. osa

 

 

Heidi Airaksinen: Maa jota ei ole

 

Muutoksen myötä hänestä oli tullut julkista omaisuutta, jota saatettiin tarkastella avoimesti, mutta aina kuitenkin salamyhkäisen verhon takaa, jottei hän huomaisi sitä itse.

Heidi Airaksisen rikoskirjassa Maa jota ei ole liikutaan vuoden 1927 Berliinissä.  Freddy lähti Berliiniin Harrietin tueksi, sillä Harriet halusi muuttua siksi naiseksi, jonka hän tunsi sisimmässään olevansa. Siinä häntä autettaisiin tohtori Hirschhfeldin klinikalla. Berliinin yö muutti suunnitelmia, sillä Harriet halusi pitää vain hauskaa ja unohtaa kaiken ikävän. Seuraavana päivänä hänet pidätettiin kuulusteluja varten ja säilöttiin selliin. 

Viimeisen vuorokauden Sir William vietti mitä ilmeisemmin ristiinpukeutujien kantapaikassa Puttkammerstrassella, josta hänen kerrotaan lähteneen seuralainen mukanaan.

Harrietin seuralainen, englantilainen Sir William, oli löydetty aamulla surmattuna. Tietysti Harriet oli ykkösepäilty poliisin mielestä. Freddy ei voinut uskoa sitä, joten hän aloitti rikoksen tutkimisen viehättävän ruotsalaisen Vivecan kanssa. Viveca oli luvannut vuokrata hänelle asunnon siksi ajaksi, kun hän vietti aikaansa Berliinissä. Harriet oli pakko saada pois vankisellistä tavalla tai toisella.

Mitä instituutin laboratorioissa ja leikkaussaleissa tarkalleen tapahtui, oli Freddylle jokseenkin epäselvää. Teddy oli selostanut hänelle tohtori Hirschfeldin kokeellisista leikkauksista, joilla oli mahdollista muokata fyysistä sukupuolta, mutta hän ei vieläkään saattanut käsittää, miten sellainen oli käytännössä mahdollista.

Heidi Airaksisen rikoskirja Maa jota ei ole vei iloisenvilkkaan Berliinin avarakatseiseen maailmaan, jota kansallissosialistien vastakkainen ajattelumaailma sotilaallisen kurin ja hurmoshenkisyyden avulla oli alkanut rajoittamaan. Voi vain kuvitella, miten paljon pahaa kansallissosialistit tekivät valtaannousunsa aikana ja sitä ennen. Heidän suvaitsemattoman ajatusmaailmansa vaikutukset ovat kestäneet valitettavan pitkään.

Heidi Airaksisen Maa jota ei ole vei 1920-luvun iloisen vilkkaaseen Berliiniin.

 

Heidi Airaksinen, Maa jota ei ole

Siltala 2022

s. 312

Laventelimurhat-sarja 2. osa

1920-luvun Berliini

Sukupuolen korjaus

Queer

 

Kirjan lopussa kerrottiin, että Magnus Hirschfeld perusti Seksualitieteen instituutin vuonna 1918. Siellä tehtiin maailman ensimmäisiä onnistuneita sukupuolenkorjausleikkauksia. Kansallissosialistit keräsivät ensimmäiseen kirjarovioonsa Hirschfeldin instituutin kirjat ja materiaalit. Hirschfeld itse oli lähtenyt maanpakoon.

Minna Maijala: Pirkko Lahti - Kuuntelija

 

Mistä Pirkko Lahti ammentaa voimansa? Kuinka hän jaksaa katsoa silmiin kärsimystä, epätoivoa ja pahuutta? "Haluan auttaa, jos vain suinkin pystyn", hän sanoo. "Sitä paitsi ihminen on tavattoman kiinnostava. Kuuntelemalla opin jatkuvasti uutta."

Minna Maijalan teos Pirkko Lahti - Kuuntelija kertoo psykologista, joka on tehnyt mittavan uran psykoterapeuttina ja Suomen Mielenterveysseuran puheenjohtajana. Pirkko Lahti on TV:stä ja lehdistä tullut tutuksi kaikille suomalaisille, sillä hänen rauhallinen ja tavallinen olemuksensa henkii lähestyttävyyttä meille kaikille ihmisille. Kukapa ei kaipaisi neuvoja oman elämänsä ongelmiin.  Pirkko Lahdella on ollut taito pysähtyä kuuntelemaan ihmisten ongelmia omassa työssään.

"On tärkeää, että kriisin kohdannutta ihmistä ei jätetä yksin."

Työssään Mielenterveysseurassa Pirkko Lahti on ollut vastaanottamassa esim. Estoniasta ja tsunamista pelastuneita näiden palatessa Suomeen. Kriisien kohtaaminen kuorruttaa myös auttajia, ja kirjassa Pirkko Lahti kertoi, miten he työyhteisön kanssa purkivat tunteita ja tilanteita ja itkivät. Toisia tukemalla he jatkoivat auttamista. Auttajatkin ovat ihmisiä ja voivat kuormittua, jos työ käy liian raskaaksi.

"Ihmisellä on ennen kaikkea tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Riidan pohjalla on usein vuorovaikutuksen ja kommunikaation ongelmia, ohipuhumista ja väärinkäsityksiä."

Tuo yllä oleva lainaus on hienosti sanottu. Voi miten paljon Pirkko Lahti onkaan joutunut kuuntelemaan erilaisista ongelmista, riidoista ja pahoista tilanteista työpaikoilla ja muissa yhteisöissä, missä on ihmisiä yhdessä. Riitoja syntyy ja jotain ennakoivaa tekemistä kannattaisi tehdä yhdessä muiden kanssa, jotta työyhteisössä jaksetaan olla yhdessä. 

Pirkko Lahti on kuuntelemisen lisäksi innokas oppimaan uutta ja hän tekee mielellään käsillään kaikenlaista, kuten puutarhatöitä ja nikkarointia. Kirjaan olisi voitu liittää valokuvia Pirkko Lahden elämän varrelta. Minna Maijalan teos Pirkko Lahti - Kuuntelija avasi valtakunnan ykköskuuntelijan elämänpolkuja lapsuudesta eläkeläiseksi.

Minna Maijala, Pirkko Lahti - Kuuntelija

Otava 2022

s. 184 + Kirjoittajan kiitokset + Kirjallisuutta

Elämäkerta