perjantai 21. syyskuuta 2018

Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet


Markus näki sen kuin mustavalkoisena valokuvana, ja hän muisti kaukaisen marraskuun illan. Räntäinen tuuli kiitää Helsingin kaduilla ja Yleisradion kahvilassa kuohuviini helmeilee. Toimituspäällikkö lukee palkintoraadin perustelut vuoden parhaasta dokumenttielokuvasta, Helsinki vaaran keväänä 1948.

Jukka Pakkasen (s. 1942) 23. kaunokirjallinen teos on nimeltään Elena Damianin kirjeet. Kirjan päähenkilö dokumenttielokuvien tekijä Markus Lind saa muutaman kirjeen isältään tämän kuolinvuoteellaan. Hän ihmettelee miksi isä halusi antaa kirjeet hänelle ja miksi isä oli ylipäätään säästänyt kirjeet, jotka olivat toiselta naiselta kaukaa Italiasta. Ehkä lyhyt kohtaaminen oli jättänyt jäljen, jonka isä halusi pysyä muistoissa pitkään ja siirtää sen jälkeen muistot pojalleen. Isä kuoli, joten enempää tietoja ei ollut saatavilla kuin kirjeet.

Elena Damianin kirjeet kertoivat hänen isänsä ja Elenan lyhyestä kohtaamisesta Helsingissä kesäolympialaisten aikana vuonna 1952. Elena kaipasi Markuksen isää ja lähetti kirjeitä, mutta lopulta kirjeet harvenivat. Markus näki kirjeissä mahdollisuuden tehdä elokuvan, vielä yksi elokuva ennen kuin hän jäisi lopullisesti eläkkeelle. Niinpä hän otti yhteyttä Elenaan, sillä Markus halusi tietää enemmän.

Oliko Elenalla lisäkerrottavaa ja miten muuten Italian matka meni, siitä voit tarkemmin lukea kirjasta. Kirjassa eletään Helsingissä ja Italiassa. Kirjailijan rakkaus Italiaa kohtaan näkyy tarinasta. Myös kiinnostus autourheiluun tulee esille pienestä tekstinpätkästä. Urheilua on myös esillä muutenkin, koska lyhyt kohtaaminen tapahtui Suomen olympiavuotena. Tämä pieni kertomus on huippuunsa hiottu kokonaisuus. Niin vähän voi kertoa niin paljon. Koko ihmisiän.

Jukka Pakkanen, Elena Damianin kirjeet ****
Like 2011
s. 112

2 kommenttia:

  1. Olen aina yhdistänyt Jukka Pakkasen urheiluun, lähinnä pyöräilyyn ja jalkapalloon, enkä kirjoihin, vaikka tiedänkin, että hän on kirjailija. Olipa mukavaa, ja ennakkoluuloja poistavaa, lukea näin myönteinen postaus hänen romaanistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit ja mukavaa viikonloppua sinulle :)
      Enpäs tiennyt, että Outi Pakkasella on kirjailijaveli ja että kirjailija Kaija Pakkanen on heidän äitinsä. Luova suku.
      Pidin tosiaan tästä kirjasta kovasti ja aion myös lukea lisää, sillä 22 kirjassa on vara valita.

      Poista