lauantai 17. elokuuta 2019

Terry Hayes: Vaeltaja




On paikkoja, jotka muistan loppuelämäni – Punainen tori, jonka yllä ulvoo kuuma tuuli, äitini makuuhuone 8 Mile Roadin väärällä puolella, prameaa sijaiskotiani ympäröivät äärettömät puutarhat, minut  tappamaan tullut mies keskellä raunioita, joita kutsutaan Kuoleman teatteriksi.

Dekkaripiireissä parhaimmaksi dekkariksi mainitaan usein brittikirjailija ja käsikirjoittaja Terry Hayesin esikoisromaani Vaeltaja. Tietysti olin kiinnostunut lukemaan kyseisen teoksen, tosin kirja on todella muhkea lukupaketti ja sivuja kirjassa on yli 800. Mutta kun vihdoin avasin Vaeltajan, seuraavan kerran  havahduin kun olin lukenut yli 200 sivua ja jatkoin lukemista. Vaeltajassa riittää yllin kyllin juonenkäänteitä.

Mikään ei kuitenkaan ole syöpynyt niin syvälle muistiini kuin huoneisto vanhassa newyorkilaisessa kerrostalossa – kuluneet verhot ikkunoissa, halpa kalustus, metasta ja muista bilehuumeista notkuva pöytä. Vuoteen vieressä lattialla käsilaukku, hammaslangan vahvuiset mustat pikkupöksyt ja Jimmy Choon kuuden tuuman korkokengät. Ne eivät kuulu tänne sen enempää kuin niiden omistajakaan.

Vaeltaja on agenttitrilleri. Kirjan päähenkilö on agentin hommat lopettanut reilu kolmikymppinen mies, joka vaihtaa nimeä, osoitetta ja maata sangen sulavasti. Agentin hommissa tuli hankittua runsain mitoin vihollisia, jotka etsivät kuumeisesti rikollisten puuhia sekoittanutta agenttia. Niinpä hänen ei kannata kovin kauaa asustella samassa osoitteessa. Sitten käy niin, että hänet löytää henkilö, joka oli lukenut agenttimme kirjoittaman kirjan. Kirja tulee myös esille mm. newyorkilaisessa murhatapauksessa. Agentti siis joutui töihin asiantuntijaksi.

Hän pullotti maailmanlopun liemen kahteen ylimääräisellä nollalla merkittyyn lasiampulliin ja otti ne mukaansa Afganistaniin yhdestä yksinkertaisesta syystä: jos hän oli tehnyt virheen eikä virus toiminutkaan, olivat kaikki hänen ponnistelunsa olleet yhtä tyhjän kanssa.

Kesken asiantuntijatehtävien agentti kiikutetaan salaisiin neuvotteluihin, sillä Yhdysvaltoja uhkaa tappava virus. Kuka tai ketkä virusta kehittelevät ja missä sekä millä aikataululla virus on aikeissa levittää, se pitää saada nopeasti selvitettyä. On vain yksi mies, joka tapauksen saa selvitettäväkseen ja hän on agentti, joka käyttää tapauksessa salanimeä Vaeltaja.

Potilaan iällä tai pistospaikalla ei kuitenkaan ollut merkitystä: kun virus oli kehossa – ja lihaksensisäisen rokotteen kohdalla huteja ei tapahtuisi – ihminen oli mennyttä kalua. Häntä voisi siinä vaiheessa kuvailla täysin osuvasti zombiksi, eläväksi kuolleeksi.

Terry Hayes on syntynyt Englannissa, mutta muutti nuorena Australiaan. Nykyisin hän asuu Sveitsissä. Toimittajan urasta hän  siirtyi sujuvasti elokuvakäsikirjoittajaksi mm. Mad Max, Rasvatyyni ja Vertical Limit ovat hänen käsikirjoittamia elokuvia. Vaeltaja on voittanut National Book Award-palkinnon parhaana trillerinä ja kirjasta on jo tehty elokuva. Toivottavasti elokuva tulee piakkoin Suomeen. Tietysti Terry Hayes on käsikirjoittanut elokuvan.

Vaeltajassa liikutaan sulavasti maasta toiseen. Yhdysvalloista Afganistaniin, Saudi-Arabiaan, Turkkiin, Ranskaan. Yhdysvallat pelkää terrorismia ja terroristeja sekä biologista asetta, joka voi nopeasti tuhota suuren määrän kansaa. Terrorismiteolla on kuitenkin kohde, joka kärsii Yhdysvaltojen tuhoutumisesta. Motiivi on siis vanha konna – kosto.
Dekkaripiirien hehkuttama Vaeltaja on ansainnut kaikki hehkutuksensa, sillä kirja on henkeäsalpaava timantti.

Terry Hayes, Vaeltaja *****
Suom. Sami Rouhento
Bazar 2015
s. 805
I am Pilgrim 2012
trilleri

4 kommenttia:

  1. Tykkäsin todella paljon. Hyvä pääjuoni ja mainiot sivujuonet. Yhtään sivua en olisi tiivistänyt. Tämä on harvinaista paksujen dekkareiden kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut aikoihin näin pitkää tarinaa, mutta hyvin pysyin mukana. En kyllä osaa sanoa mistä tätä kirjaa tiivistäisi. Saas nähdä mitä elokuva tuo tullessaan :)

      Poista
  2. Olen lukenut elämäni aikana noin 600 kirjaa ja tämä oli ehdottomasti paras kirja mitä trilleri-dekkari-osastolla on tullut vastaan. Käsittämättömän taidokkaasti kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaeltaja on kyllä huippu teos. Monitasoinen ja juoni oli yllätyksiä täynnä. Olen samaa mieltä kanssasi, Vaeltaja on taidokkaasti kirjoitettu.

      Poista