torstai 23. heinäkuuta 2020

Nikki Owen: Vanki 375 (Naisten viikko)




Minulla on uusi selli.
Se on vankilan tavallisella osastolla, ja siellä haisee kaalilta ja ulosteilta. Hajun lähde on nurkassa oleva metallireunainen WC-pönttö. Sen edessä ei ole ovea eikä seinäkettä. Tuijotan sen vesisäiliötä ja pöntön vieressä olevaa lavuaaria. Likaista, sontaista, oksettavaa. Virtsanlemu tuntuu voimakkaana, se kyllästää ilman ja läpäisee jokaisen molekyylin, pienimmänkin atomin.

Irlantilaisen Nikki Owenin Vanki 375 kertoo espanjalaisesta Maria Martinezista, joka tuomittiin vankilaan erään papin surmasta. Heti ensimmäiseltä sivulta alkoi uskomaton hämähäkkiverkoston selvitystyö. Nimittäin Maria avasi elämäänsä kahdelle eri terapeutille. Kuinka ollakaan Maria oli joutunut juonittelijoiden verkostoon, sillä hänen huippuälykkyyttään ja erityisluonnettaan oli pyritty käyttämään hyödyksi oudoissa yhteyksissä. Marialla oli Aspergerin syndrooma. Se, miten Mariaa oli käytetty hyväksi, selvisi hänelle itselleenkin vasta kirjan loppukahinoissa.

Katossa on nyt kaksi hämähäkkiä.

Maria oli mielestään syytön, joten hän halusi tehdä valituksen tuomiostaan ja vaihtaa samalla asianajajaa. Tästä kehkeytyi uusia juonikuvioita tarinaan. Vankilaelämä ei sopinut hänelle erityisherkkyyden vuoksi. Vankilassa oli hirvittävä meteli, erityisiä ääniä, hajuja ja hän ei tuntenut oloaan turvalliseksi, sillä vangit kävivät toistensa päälle. Mariakin hakattiin sairaalakuntoon.

Ennen kuin ehdin huutaa, suoneeni ruiskutetaan jotakin. Kaikki mustenee.

Se määrä, mitä Mariaan oli ruiskutettu hänen elämänsä aikana, oli aikamoinen. Ja ratkaisun avain tähän mysteeriin oli Maria itse. Vankilassa oli aikaa miettiä ja ratkoa tätä julmaa palapeliä, jonka juuret ulottuivat eri valtioihin ja valtaapitäviin. Kirjassa oli vain muutama henkilö, joista oli vaikea saada selkoa, olivatko he vastustajia vai samalla puolella. Maria mietti sitä myös omasta äidistä.

Tämä vauhdikas ja vangitseva psykologinen trilleri imaisi minut mukaansa, joten luin kirjan kannesta kanteen samalla kertaa. Halusin tietää mikä salaliitto oli kaiken takana. Maria Martinez tuomittiin elinkautiseen vankilatuomioon papin murhasta, mutta hän oli omasta mielestään syytön. Kunnes ajatuksiin tuli kuvia verisestä…
Nikki Owenin Vanki 375 on huikea salaliittokertomus ja jännitysnäytelmä.

Nikki Owen, Vanki 375
suom. Seppo Raudaskoski
Bazar 2020
s. 381
The Spider in the Corner of the Room 2015
Psykologinen trilleri

2 kommenttia:

  1. Tämä olisi kyllä mielenkiintoine kirja, mutta harmi vaan, kun ei ole julkaistu äänikirjana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kirjassa oltiin ja elettiin pienissä piireissä, se oli kiinnostavaa ja koukuttavaa. Äänikirja voi olla todella jännittävä.

      Poista