torstai 1. heinäkuuta 2021

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa


Jenny hymyili itsekseen kirjeen tylyä sävyä. Oli parasta valmistautua tapaamiseen hyvin. Hän uskoi kuitenkin selviävänsä yhdestä tehtaanjohtajasta, olihan hän ajanut työväen asioita ennenkin ja ollut pahemmissakin paikoissa.

Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan varjossa aloittaa uuden historiallisten kirjojen Puuvillatehdas-sarjan. Puuvillatehtaan varjoissa sijoittui 1800-luvun loppupuolen Turkuun. Kirja perustuu osittain faktatietoihin, mutta kirjailija on käyttänyt vapauksia vuosiluvuissa, paikoissa, tapahtumissa jne. Joillakin kirjan henkilöhahmoilla on historialliset esikuvansa, joista löytyy jonkin verran tietoa kirjan loppupuolelta. 

Kirjan päähenkilö on Jenny Malmström, joka on rovastin tyttärenä saanut koulutusta ja toimiikin tarinassa opettajana isänsä kuoleman jälkeen. Jenny oli leski ja sen vuoksi hän sai elää itsenäisen naisen elämää, josta hän ei ollut ihan helposti luopumassa kenenkään kaksilahkeisen vuoksi. Ottajia kyllä olisi ollut. Jenny piti päänsä ja itsenäisyytensä, vaikka hän otti vapaaehtoisesti huollettavakseen kolme alaikäistä lasta, mikä tuohon aikaan oli ennen kuulumatonta ja aiheutti ikäviä juoruja ja mustamaalaamista.

Jenny oli lähdössä markkinoille lasten kanssa. Heidän oli tarkoitus ostaa pojille sarkaa housuja varten ja Martalle hamekangasta. Markkinoilta sai yleensä paljon huokeammalla kuin putiikista, jos osasi tinkiä.

Jennyn elämä vaikeutui kovasti, kun hän otti huollettavakseen kolme orpoa lasta, mutta lasten seura toi hänen yksinäiseen elämäänsä paljon sisältöä. Suurin vaikeus tuli taloudellisesta tilanteesta ja siitä, että kaupungin seurapiirit eivät hyväksyneet yksinhuoltajaksi alkaneen Jennyn seuraa sen jälkeen, kun hän otti köyhälistöön kuuluvat lapset huollettavakseen. 

Kirjan suurin ja paras anti on selvästi yhteiskunnallisten teemojen esilletuonti. Naisten asema ja koulutus sekä työnteko tehtaissa nousee tarinasta mielenkiintoisesti esille, ja toivon sitä tietysti jatkossakin. Kirjassa käytetään puhekieltä, jonka olisin toivonut olevan kirjakieltä, sillä Turussa ei sanota mm. meirän tai yhreksän, eikä siis laiteta r-kirjainta sanoihin, niin kuin pohjanmaalla. Lisäksi minua häiritsi jotkut sanat, joihin voisi olla sanasto kirjan lopussa kertomassa, mitä ne tarkoittavat. Turkulainen miehenikään ei ollut kuullut, että kinkusta käytettäisiin nimitystä sinkku.

Ann-Christin Antellin historiallinen teos Puuvillatehtaan varjossa oli mukavan kepeä ja romantiikalla höystetty tarina 1800-luvun loppupuolen Turusta. Jatkoa seuraa kaikille meille kiinnostuneille, sillä kirja aloittaa Puuvillatehdas-sarjan.

Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan varjossa 

Gummerus 2021

s. 328

Historiallista romantiikkaa

9 kommenttia:

  1. Tämä olisi kiva lukea. Jotenkin tulee mieleen Enni Mustosen historialliset romaanit tästä. :) Niistä olen tykännyt, joten varmaan tästäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi kiva lukea. Turku tuli hyvin esille. Ainoa miinus tuli puhekielestä, joka ei kuulosta turkulaiselta.
      Minustakin kirja muistuttaa Enni Mustosen historiallisia kirjoja, joissa on faktahenkilöitä.

      Poista
    2. Historiallinen ajankuva oli elävä ja uskottava ja juoni mielenkiintoinen. Mutta puhekielellä kirjoitettu vuoropuhelu, jossa tavoiteltiun vanhaa Turun murretta, oli epäonnistunut, eikä toiminut lainkaan. Nuo osiot olisi kannattanut tarkistuttaa asiantuntijalla tai jättää pois.

      Poista
    3. Kiitos kommentista. Olen samaa mieltä siinä, että ne olisi voinut hyvin jättää pois.

      Poista
  2. Tämä on äänikirjahyllyssäni odottelemassa. Saapa nähdä, miltä tuo puhekieli äänikirjassa kuulostaa. Murteiden käytössä on aina riskinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Jonna, murteiden käytössä on omat riskinsä. Mukava kirja muuten. Tykkään historiasta. Nykyisenä turkulaisena oli kiva kuljeskella Turun menneisyydessä.

      Poista
  3. Tampereella päin sanotaan / on sanottu yhreksän, d-äänne on turhaa hienostelua 😀 Pohoojalaiset taitavat sanoa yhyreksän... jos nyt mitään murteista tiedän. Sinkku juontanee juurensa ruotsin kielen skinkasta. Pääsääntöisesti itseäni häiritsee lukea murteella kirjoitettua tekstiä, se on jotenkin "väärin". Äänikirjassa menettelisi. 🙂 Mutta nämä nyt ovat vain mutu-juttuja ja omia fiiliksiäni.

    Hienoa että on ollut (toivottavasti tulee olemaankin) itsenäisiä vahvoja naisia jotka edistävät tasa-arvoa ja ovat innoituksena muille 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen asunut Turussa lähes 17 vuotta mieheni kielipesässä. Turun murre on tullut tutuksi, mutta en puhu sitä itse. En ole asiantuntija, mutta oudolta kuulosti kirjan murre.
      Minua rupesi naurattamaan vallan vietävästi, kun kirjassa puhuttiin kinkusta sinkkuna. Sinkkuhan on nykyaikainen sana ;)

      Ei muuten ole kauan aikaa siitä, kun naiset eivät olleet itsenäisiä, eivätkä saaneet päättää omista asioistaan. Mies tai miespuolinen sukulainen oli naisen ns. holhooja. Ja niinhän se vaikuttaa olevan tänä päivänä monessa maassa naisen osana.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista