perjantai 13. elokuuta 2021

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

 

Kolme miestä kammerteli mäkeä ylös ja vaivalloista näytti olevan kun heillä oli matkassaan paljon kummallista tavaraa. Nämä lienevät niitä jotka on otettu kirkkoa kaunistamaan vaikka en tiedä millä tavalla se tapahtuu enkä viitsi kysyä kun ei minulle kuitenkaan vastattaisi.

Anneli Kannon mielenkiintoinen historiallinen teos Rottien pyhimys kertoi tarinan 1500-luvun alkupuolelta, kun vasta rakennettun kirkon sisäseiniä saapui maalaamaan tukholmalainen kolmimiehinen ryhmä. Neljäs ryhmän jäsenistä oli sairastunut, eikä hän saapunut paikalle ollenkaan, joten ryhmässä oli vajausta jo alunperinkin. Sitten onnettomien tapahtumien jälkeen ryhmän koko väheni vielä yhdellä jäsenellä.

Saattaa olla, että tämä ei ole hyvä ajatus mutta linnanherra rouvansa kanssa toivoo, että ottaisitte tytön työhön. Jos ei onnistu, lähteköön tiehensä. Hän on yksinkertainen sielu mutta käsistään näppärä ja osaa piirrellä koristekuvioita savivateihin. 

Nuori Pelliina otettiin lopulta kaksimiehiseksi typistyneen maalariryhmän jäseneksi. Pelliina oli orpo, jonka tiilimestari oli kasvattanut ja opettanut hänelle tiilenteon ja savityöt, joilla Pelliina elätti itsensä. Tiilimestari oli opettanut myös ruotsinkielentaidon, joten Pelliina ymmärsi seinämaalareiden puheet, ja pian hän jutteli itsekin sujuvasti ruotsia miesten kanssa, varsinkin nuoremman Martinuksen kanssa. Vanhempi Andreas oli hiljainen ja äreä, ja Pelliina arasteli häntä ainakin alussa.

Iltaisin kun Martinus kiskoi peitteen korvilleen nukahtaakseen ansaittuun uneen, hänen mieleensä tunkeutuivat Pelliinan hohtavat silmät, jotka killittivät maalaria sileän otsan ja leveiden kulmakarvojen alta. Nuoren tytön innostunut ja ihaileva katse kiehtoi ja hiveli.

Pelliina sai tehdä alussa sapluunalla kukkia, köynnöksiä ja lehtiä, mutta eipä aikaakaan, kun hän pääsi tekemään myös piirroshahmoja seinille ja jopa värittämään niitä, sillä molemmat seinämaalarit huomasivat melkein heti, miten taiteellisesti lahjakas Pelliina oli, vaikka he alkuun olivat vastustaneet kovasti naisen mukaantuloa.

Pelliinan ja Martinuksen välillä kihisi ja kipunoi, joten eipä aikaakaan, kun Martinus alkoi viettää yönsä hänen luonaan. Martinuksella ei kuitenkaan ollut aivan puhtaat jauhot pussissaan, ja hän päätyi ilmiantamaan Pelliinan ikävästä rikoksesta, tosin kidutettuna.

Rotat vingahtelivat ja juoksivat ja tulivat rohkeammiksi. Ne haistelivat minua niin että tunsin niiden viiksikarvojen kutituksen ja pienen kuonon viileän kosketuksen.

Anneli Kannon Rottien pyhimys kiehtoi minua tällä 1500-luvun Hattulan kirkon seinämaalareiden tarinalla. Jo kirjan nimi kiinnosti kovasti ja kirjan sivuilta kävi ilmi, kuka oli kyseinen rottien pyhimys. Tarina kietoutui tiiviisti kirkon kuvien ympärille. Oman soppansa tarinaan sekoitti kirkon oma pappi, joka ei ymmärtänyt miksi kirkon kauniit vastakalkitut seinät piti sotkea. 

Gummeruksen sivulla oli Anneli Kannon Youtube-video, jossa hän kulki kyseisen Hattulan kirkon sisällä ja kertoili kirjastaan ja Hattulan kirkon historiasta. Kutkuttavan kiinnostava video näin historiasta kiinnostuneen lukijan näkökulmasta. Suosittelen katsomaan videon, sillä oli kiva nähdä livenä kirjan seinämaalaukset.

Anneli Kannon historiallinen kirja Rottien pyhimys teki tutuksi Hattulan kirkon mielenkiintoiset seinämaalaukset ja niiden lahjakkaat tekijät. Kyllä minä niin tykkäsin tästä tarinasta.

 

Anneli Kanto, Rottien pyhimys *****

Gummerus 2021

s. 402

Historiallinen romaani 

 

Anneli Kanto: Pala palalta pois 

12 kommenttia:

  1. En ole lukenut Anneli Kannolta vielä mitään, mutta hänellä on kiinnostavia romaaneja. Tämä Rottien pyhimyskin voisi olla hyvä lukuelämys joskus, kun olen historiallisen romaanin lukutuulella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tykkäät tästä tarinasta. Voisin vaikka käydä paikan päällä Hattulassa katsomassa kirkkoa ja sen seinämaalauksia.

      Poista
  2. Tämä oli aivan mahtava! Ihailen, kuinka Kanto solahti 1500-luvun ajatusmaailmaan ja puheisiin plus hän on tehnyt valtavasti taustatyötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Riitta. Taustatyö on ollut aivan huikea. Ihailen tätä kirjaa suuresti.

      Poista
  3. En ole lukenut Rottien pyhimystä, mutta jossain vaiheessa se on luettava. Niin paljon hyviä arvosteluja kirja saanut, kuten myös sinulta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva suositukseni tälle kirjalle. Odotin tätä kovasti kirjastosta. Varauslistalla olin yli 200 varauksen päässä, mutta se meni sitten mukavaa vauhtia. Varmaan ostivat lisää kirjoja kirjastolle, kun varauslistat kasvoivat niin suuriksi.
      Minulla oli mukava tunne kirjasta, että tykkään tarinasta, ja tosiaankin tykkäsin :)

      Poista
  4. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit tästä. Kerrassaan erinomainen kirja. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todella kiinnostava ja mukaansatempaava tarina.

      Mukavaa elokuista viikonloppua ja lukuiloa :)

      Poista
  5. Tämän haluan kyllä vielä joskus lukea! Tosi kiva idea tässä kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa oli minustakin kiva idea. Oikeista Hattulan kirkon maalareista ei ole mitään tietoa, joten näinkin heidät voi kuvitella vilkkaan mielikuvituksen avulla.

      Poista
  6. Harmittaa kun kirjaston varausjono on niin pitkä! Olen kuullut tästä niin paljon hyvää, etten malttaisi odottaa. Anneli Kannolla on tarinankerronnan lahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä pitkistä kirjastojonoista. Odotin tätä kirjaa monta kuukautta ja nytkin odotan kirjoja, joissa on noin 200 jonossa.
      Tätä kirjaa kannattaa odottaa, sillä se on todella hyvä ja koukuttaa heti alusta asti.

      Poista