keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

 

 

Kaksoset olivat olleet poissa neljätoista vuotta, melkein yhtä kauan kuin mallardilaiset olivat heidät ylipäätään tunteneet. Katosivat vuoteestaan kaupungin vuotuisten perustamisjuhlien tanssiaisten jälkeen äitinsä nukkuessa viereisessä huoneessa.

Yhdysvaltalaisen Brit Bennettin esikoisteos Mikä meidät erottaa kertoi tarinan kaksostytöistä, jotka karkasivat kotoaan New Orleansiin 1950-luvun lopussa. Tytöt olivat ihonväriltään vaaleita, mutta heidän henkilöllisyyspapereissa piti lukea, että he olivat värillisiä. 1950-60-luvun Pohjois-Amerikka oli täysin erilainen paikka asua värillisille kuin valkoisille. Valkoiset määräsivät etuoikeuksista, mutta värilliset ja mustat halusivat tietysti samat oikeudet.

Stella ja Desiree Vignes syntyivät mustien pikkukaupunkiin, jossa tärkeintä oli mahdollisimman vaalea ihonväri. Stella kokeili jo kotona asuessaan kävisikö hän valkoihoisesta ihmisestä. Niinpä karatessaan kotoa, hän päätti muuttua kokonaan valkoiseksi. Hän jätti taakseen sekä äidin että siskon, eikä ottanut yhteyttä, ennen kuin...

Desiree yritti jäljittää siskoaan, mutta se ei onnistunut. Hän tapasi lopulta mustan miehen, jonka kanssa avioitui ja sai lapsen. Toisaalla myös hänen siskonsa Stella oli avioitunut ja saanut lapsen.

Nyt Desiree oli tullut takaisin, luoja ties miksi. Kenties koti-ikävästä. Kaipasi kaikkien niiden vuosien jälkeen äitiään tai halusi leuhkia tummalla tyttärellään. Mallardissa kukaan ei nainut tummaa. Eikä kukaan lähtenyt, mutta Desiree oli tehnyt jo senkin. Tumman miehen naiminen ja tämän yönmustan lapsen raahaaminen pitkin kylää meni jo liian pitkälle.

Britt Bennett kuljetti vuoronperään Stellan ja Desireen erillisiä tarinoita, kunnes heidän lapsensa aikuistuivat ja he astuivat mukaan juonenkäänteisiin ja alkoivat kertoa omia elämänpolkujaan. Tietysti he kohtasivat jossakin vaiheessa toisensa, mutta siitä voit lukea tarkemmin tästä kiehtovasta ja palkitusta kirjasta. 

Pidän kovasti kirjoista, joissa pääosissa on kaksoset, koska itselläni on kaksospojat. Mikä meidät erottaa teoksen vahvoja teemoja ovat kaksosuuden lisäksi rotuerottelu ja rasismi sekä minuuden kehittyminen. Kirjan juonikuvioihin oli lisätty myös transihmisiä ja heidän elämäntarinoita.

Britt Bennettin Mikä meidät erottaa johdatti pohtimaan mitä kaikkea rasismi voikaan tehdä perheiden sisäisissä vuorovaikutustilanteissa.


Brit Bennett, Mikä meidät erottaa *****

suom. Maria Lyytinen

Keltainen Kirjasto 2021

s. 401

The Vanishing Half 2020

 

 

10 kommenttia:

  1. Tää oli yks parhaita kirjoja, mitä viime vuonna luin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että pidit kirjasta, niin minäkin.

      Poista
  2. Olipa kiva lukea postaustasi tästä kirjasta. Olen pyöritellyt tätä kirjakaupassa ja miettinyt, olisiko tämä hyvä valinta lukupiirikirjaksi. Taitaisi olla, vai mitä olet mieltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi erittäin hyvä lukupiirikirjaksi. Jäi mainitsematta, että kirjasta nousi esille vahvasti rasismin lisäksi ylipäätään naisten elämä eri ikäisinä ja eri kehoissa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tämä oli todella hieno kirja. Hyvin oivallettu, että kaksosten elämä lähti kahdelle päinvastaiselle suunnalle. Aika monet kaksoset, jotka tunnen, pysyttelevät lähellä toisiaan ja ovat tärkeitä toisilleen.

      Poista
  4. Hei!

    Haastan sut päivätehtävään nimeltä yllätysresepti! Otatko haasteen vastaan?❤️


    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu, mutta en tällä kertaa osallistu. En paljon kokkaile, kun käsi ei vielä toimi kunnolla.

      Poista
  5. Harmittaa, että tämä jäi syksyn lukujumissa kesken. Varmasti hyvä tarina, silloin vain ei jaksanut oikein keskittyä asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, että kirja on jäänyt kesken, mutta lukujumeille ei voi mitään. Minullakin jäi monta kirjaa kesken viime vuonna, jopa oikein suosittuja kirjoja. Tänä vuonna luin yhtä islantilaista jännityskirjaa ja totesin, että en voi suositella sitä kenellekään, se oli minusta ihan kauhea ja kirja lähti jäteasemalle.

      Poista