tiistai 11. tammikuuta 2022

Cara Hunter: Jäljettömiin

 

 

Alkaa tulla pimeä, ja pikkutyttöä paleltaa. Päivä oli ollut niin mukava - valot ja naamiaisasut ja ilotulitus kuin tähtisadetta. Se oli ollut taianomaista, kuin satua, mutta nyt kaikki on pilalla, kaikki on mennyt pieleen.

Brittiläisen Cara Hunterin dekkari Jäljettömiin aloittaa uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilö on etsiväkomisario Adam Fawley. Sarja sijoittuu Oxfordiin. Fawley sai ratkottavaksi 8-vuotiaan Daisyn katoamistapauksen. Perhe piti lähiseudun asukkaille grillijuhlat, ja sinä aikana Daisy oli kadonnut. Siitä alkoi mittava etsintäoperaatio, josta voit lukea enemmän kirjan sivuilta. 

Kirjan kansikuvassa lukee huippusuosittu, ja olin hieman skeptinen, että onkohan vain markkinahenkilöiden mainostama juttu, mutta kirjan koukuttuvuus lienee sen rakenteessa ja juonenkäänteissä, jotka koukuttivat ainakin minut.

Samassa se iskee, niin kuin joskus käy. Siihen ei voi valmistautua, sitä ei voi estää - koskaan ei tiedä, mikä satunnainen mielleyhtymä sanoista tai ajatuksista sen saa aikaan - mutta yhtäkkiä huolellisesti suljetut aivosi ovat tulvillaan muistoja, jotka olet torjunut.

Tutkimusryhmän kaivellessa taustatietoja, esiin nousi lähipiirin henkilöistä kaikenlaista ikävää, mutta tekeekö salaisuudet henkilöistä murhaajia, sillä ryhmä oletti, että kadonnut tyttö olisi murhattu.

Päättelin itse saman, mikä kirjan lopussa kerrottiin tapahtuneen, mutta miten poliisit eivät sitä huomanneet. Toivottavasti sarjan jatkuessa tämäkin juttu ratkeaa. Uskon, että oikeassa elämässä todisteiden pitäisi olla aukottomia, jotta ihminen tuomitaan. Vai olikohan tämän aloituskirjan tarkoitus esittää, miten helposti syyttömiä voidaan tuomita vankilaan.

Yllättyisitte, jos tietäisitte mihin lapset kykenevät nurkkaan ahdistettuina. Vaikka ovatkin vasta kahdeksanvuotiaita.

Kirjan lopussa oli koukuttava aloitus seuraavasta sarjan kirjasta, joka on nimeltään Pimeyteen ja joka ilmestyy keväällä 2022.

Cara Hunterin dekkari Jäljettömiin oli tarina lapsen katoamisesta, mutta mitä oikein tapahtui ennen ja jälkeen katoamisen? En voinut vastustaa kirjan vetovoimaa, joka vei Oxfordin idyllisille kaduille.

 

Cara Hunter, Jäljettömiin

suom. Sirpa Parviainen

Otava 2021

s. 337 + 7s. dekkarista Pimeyteen

In the Dark 2018 

Dekkari

Adam Fawley I

8 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kiinnostavalta ja kiva kun aloittaa uuden sarjan. Uudet dekkarivinkit ovat aina tervetulleita. - Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli:)
      On se aina jännä lukea uusia kirjasarjoja ja tosiaan uudet dekkarivinkit ovat aina tervetulleita.

      Mukavaa alkuviikkoa ja lukuiloa :)

      Poista
  2. Vaikuttaa oikein luettavalta! Pitääpä pitää muistissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sen verran erikoinen katoamistapaus, että suosittelen lukemaan. Tykkään näistä dekkareista, jotka eivät ole väkivaltaisia, vaan ne luovat lukijan mielikuvaan erilaiisia skenaarioita, jotka voisivat olla mahdollisia...

      Poista
  3. No kyllä sait vetovoiman tuntumaan tänne asti 📚🌷🍎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Mystinen katoamistapaus sai mielikuvituksen laukkaamaan :)

      Poista
  4. Minuakin alkoi kiinnostaa! Jospa ehtisin joskus lukea tämän kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että pidät tästä dekkarisarjasta, sillä ainakin Jäljettömiin kuului ehdottomasti kevyempään jännityskirjallisuuteen.

      Poista