perjantai 15. heinäkuuta 2022

Sofie Sarenbrant: Suojelusenkeli

 

 

Hän laskee vapisevat kätensä lianruskealle peitolle ja ajattelee, että rakkaus käyttäytyy joskus kummallisesti. Se jota rakastaa saattaakin olla se, jota olisi pitänyt pelätä.

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin Suojelusenkeli on Emma Sköld-sarjan  yhdeksäs osa. Edellisessä kirjassa, joka oli nimeltään Valheenpunoja, katosi Emman työkaveri Krille, jota poliisit etsivät useamman kuukauden turhaan. Suojelusenkelissä Emma sai selville, että myös Krillen sisko oli kadonnut. Veronika oli huumeidenkäyttäjä, joten katoamiseen ei oltu kiinnitetty aiemmin huomiota.

Tokkura on lamaannuttava, mutta Krille onnistuu avaamaan silmänsä. Hänellä ei ole mitään käsitystä olinpaikastaan, mutta yläpuolella kelmeästi kajastava loisteputki kertoo, ettei hän ole ainakaan kotona.

Jossakin vaiheessa Krille oli elossa ja hänen olinpaikastaan kerrottiin kirjan kuvioissa. Krille oli siis vankina, mutta kenen ja miksi? 

Olen kieltäytynyt avaamasta suuta, piilottanut tabletit kitalakeen ja työntänyt sormet kurkkuun. Mikään ei auta, täällä tiedetään, miten se paska työnnetään ihmiseen väkisin.

Suojelusenkelin kuvioissa pyöri mm. vanha mielisairaala, sekä sen työntekijät ja potilaat. Mitä yhteistä oli Emman työkaverilla, Veronikalla ja mielisairauksilla? Sofie Sarenbrant on luonut kolkon ympäristön Suojelusenkelille, jossa tapahtui kurjia asioita. Tästä ei juuri kunnon kesädekkari parane. Tykkäsin.

 

Sofie Sarenbrant, Suojelusenkeli

suom. Helene Bützow

Wsoy 2022

s. 427

Skyddsängeln 2021 

Dekkari

 

Sarenbrant Sofie: Lepää rauhassa
Sarenbrant Sofie: Avoimet ovet 
Sarenbrant Sofie: Osasto 73
Sarenbrant Sofie: Kerjäläinen 
Sarenbrant Sofie: Syntipukki
Sarenbrant Sofie: Häpeänurkka
Sarenbrant Sofie: Valheenpunoja 
Sarenbrant Sofie: Kuoleman kintereillä

 

Emma Sköld-sarja 9. osa 

2 kommenttia:

  1. Onpas tämäkin sarja jo pitkällä! Olen lukenut vähän hassusti tuon kakkososan. Voisi lukea lisääkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjan ykkösosa julkaistiin vasta viime vuonna, tosin en ymmärrä miksi julkaisua ei aloitettu siitä, sillä se oli todella hyvä sarjan aloituskirja. Suosittelen tätä sarjaa :)

      Poista