torstai 1. syyskuuta 2022

Tuire Malmstedt: Lumihauta

 

 

Tyttö kuuli kuoleman kulkevan talossa. Kun tuli aivan hiljaista, hän tiesi kaikkien olevan poissa. Tytön sydän laukkasi villisti. Hän kuunteli sen sykettä ja sulki mielestään kaiken, mitä oli juuri nähnyt.

Tuire Malmstedtin talvinen dekkari Lumihauta on Metso & Vauramo-dekkarisarjan toinen osa. Matilda Metso ja Elmo Vauramo ovat sarjan rikostutkijoita, jotka joutuivat tutkimaan erästä perhesurmaa Jyväskylässä. Surma vaikutti Matildaan ikävästi, joten hän lähti toipumaan kotiseudulleen Inariin.

Poro kääntyi laiskasti Matildan suuntaan ja katseli tätä pää kallellaan. Auton punaiset takavalot heijastuivat poron kiiltävistä silmistä ja saivat eläimen näyttämään kiivastuneelta, suorastaan kirotulta. 

Sarjan ensimmäisessä osassa, Lasitarha, tutustuttiin lähemmin Vauramon elämään ja Lumihauta toi Matildan elämän lähempään tarkasteluun. Matilda oli kasvattilapsi, joka traumatisoitui lapsena pahasti. Lapsuuden ikävät tapahtumat aiheuttivat hänelle puhumattomuutta, varsinkin kouluaikana. Hän oli mieluummin hiljaa myös työpaikalla, mutta teki tarkkaa työtä. Tällä kertaa rikosepäilyt kohdistuivat  myös Matildaan, joka yritti toipua Inarissa järkyttävästä perhesurmasta. Inarissa hän tapasi uudelleen setäänsä ja muita paikkakunnan ihmisiä, joita ei ollut tavannut vuosiin.

Taivas värjäytyi vihreäksi ja violetiksi, värinauhat liehuivat ja loimusivat. Ebban silmät leimusivat, kun hän seurasi niitä. Eidno oli ollut oikeassa. Taivaanvalkeissa tanssivat surmatut läheiset.

Kirjassa seurataan myös menneisyyden tarinaa, jossa saamelainen Ebba sai kaksostytöt, Aillun ja Airen. Tyttöjen isä oli väkivaltainen, eikä halunnut, että  Ebba kasvattaisi hänen lapsensa. Ebba tarinoineen oli mielestäni kirjan mielenkiintoisin juonikuvio. Tätä sarjaa on helppo suositella.

Tuire Malmstedtin Lumihauta vei talviseen Inariin, jonne kätkeytyi myös kirjan murhaaja pahat mielessä.

 

Tuire Malmstedt, Lumihauta 

Aula & Co 2022

s. 299

Dekkari

Metso & Vauramo-sarja 2


Tuire Malmstedt: Lasitarha

Tuire Malmstedt, Lumihauta

6 kommenttia:

  1. Tätä innolla odotellen! Lasitarha oli vähän hidas, mutta tämän on luvattu olevan nopeasti imaiseva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin sitten vauhdikas dekkari. Inari toi kirjaan oman mystiikkansa, josta pidin kovasti.

      Poista
  2. Hieno vaikuttava tarina. 🖤 Mahtava lukunautinto. Kiva muistella sitä postaustasi lukemalla. Jää kirjahyllyyni odottamaan seuraavaa lukukertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit kirjasta. Minäkin pidin tästä dekkarista. Jännityksellä odotan sarjan seuraavaa osaa.

      Poista
  3. On todella kiinnostavaa, millaisen jutun kimppuun Malmstedt Vauramon ja Metson seuraavaksi asettaa!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista