sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Matti Rönkä: Onnen kaukoranta

 


"Laulettaan, Äiti, se Satumaa", pyydän.

"No laulettaan. Onhan se tanssikappale, mutta virrestä kävisi. Enkä rienaa yhtään. Niin minä uskon. Luoja on antanut kaikki sävelet", Äiti sanoo, soittaa varmasti.

Matti Röngän teos Onnen kaukoranta kertoi nuoresta miehestä, josta tuli suomalaisten tunteiden tulkki, iskelmälaulaja. Kirjan kuvioissa kerrotaan lähemmin, miten pienen savolaisen paikkakunnan musiikista kiinnostuneet, ja jo soittamista aloittaneet pikkukylän nuoret miehet perustivat orkesterin ja aloittivat keikkailun. Raimo Rissanen alias Rami Sarri toimi Salama-orkesterin laulajana.

Suksivaaran lava oli vähän hankalan matkan päässä. Soratiet mutkittelivat ja vesi oli rei´ittänyt ne syville kuopille. Palailimme Wartburgilla koko orkesteri. Soittimet ja vahvistimet oli pakattu peräkärryyn, ja niiden suojaksi oli viritetty pressu. Naruja ja liepeitä piti välillä korjailla, etteivät laitteet kastuisi ohuesti vihmovassa sateessa.

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Ramin ura lähti nopeaan nousuun levylaulajan uralla. Kirjan kuvioissa kävi ilmi, millä uraa pönkitettiin. Siiihen kuuluivat mm. juorulehtien jutut ja vihjailut. Tekiväthän ne tunnetuksi ja lisäsivät levymyyntiä ja keikkoja. Orkesterin muutkin jäsenet alkoivat löytää paikkansa musiikkialan kuvioissa. Viina, päihteet ja vieraat naiset tulivat mukaan kuvioihin. Kaikki halusivat osansa kuuluisista muusikoista ja varsinkin komeasta laulajasta.

Päivätanssiväki pyöri lattialla ensimmäisistä kappaleista lähtien. Vedimme kaksi kerrallaan tangoa, humppaa ja valssia, johonkin väliin pari foksina käveltävää hidasta iskelmää ja tvistattavaa.

Rami Sarrista kasvoi musiikkialan ammattilainen. Kaunis ääni sai myös koulutusta, mutta Sibelius-Akatemia-opinnot jäivät käymättä. Pari sataa keikkaa, jopa kolmesataa keikkaa vuodessa pitivät huolen siitä, että vapaa-aikaa halutti viettää kotona perheen parissa. 

Matti Röngän Onnen kaukoranta nosti esille muusikoiden elämää ja varsinkin laulajan, jonka karisma ja lauluääni lumosivat jokaisen kuuntelijan.

 

Matti Rönkä, Onnen kaukoranta

Gummerus 2024

s. 233

1966-2024

Musiikkiala