Anni Swan: Kesätarina Joulu-ukosta

 

"Äsken juuri makasin sikeässä unessa rotkoni suulla. Aurinko paahtoi niin lämpimästi, etten viitsinyt sisällä nukkua, vaan heittäydyin pitkälleni suuren hongan juurelle. Nukkuessani hiipi kavala Metsähiisi, ainainen vihamieheni ja kadehtijani, luokseni. Jo kauan hän oli halunnut saappaitani voidakseen niiden avulla näppärämmin ilkitöitään toimittaa."

Anni Swanin (1875-1958) satu Kesätarina Joulu-ukosta vei kauas menneisyyteen. Rakastetun lastenkirjojen ja satujen kertojan Anni Swanin satu Joulu-ukosta julkaistiin jo vuonna 1933, eli 90 vuotta sitten.

Tarinassa oli lapsia, jotka löysivät Joulu-ukon maasta makaamasta ja ääneen valittamasta, sillä Metsähiisi oli vienyt Joulu-ukon taikasaappaan. Jouluiset lahjanjakelumatkat eivät onnistuisi ilman taikasaappaita. Siispä lapset aikoivat hankkia saappaan takaisin Joulu-ukolle. 

 

 

Metsähiisi heitti vihanvimmoissaan saappaan menemään, niin että se sinkosi kauas kanervikkoon. "Mene matkaasi, kiusankappale!" kiljui se nyrkkiään puiden.

Mitä ihmettä oikein tapahtui? Saiko Joulu-ukko taikasaappaansa takaisin? Saduissa on yleensä onnellinen loppu. Niin tässäkin sadussa. 

Anni Swan, Kesätarina Joulu-ukosta

Kuvitus Auvo Taivalvuo

Wsoy 1982

s. 32

Satu teoksesta Anni Swanin sadut

Ensimmäinen julkaisuvuosi 1933

Lamppu Laamanen & Terese Bast: Herra Frakkikoira ja kumpparit, Kadonneen nuppineulan arvoitus

 

Rauhoitutaanpa, rouva, paikalle saapuva päällikköpoliisi Aapeli Konstailematon sanoo syvällä rintaäänellä.

Neiti. Olen neiti Lydia af Plättfest ja kuten ehkä kuulitte, minulle niin rakas nuppineula on pihistetty!

Lamppu Laamasen ensimmäinen lastenkirja Herra Frakkikoira ja kumpparit, Kadonneen nuppineulan arvoitus, kertoi koko Rättilän kaupunkia ravistelevasta mysteeristä. 

Rättilän kaupungista löytyy mm. raitiovaunua ohjaava Raili-kirahvi, päällikköpoliisi Aapeli Konstailematon, salapoliisi Mauno Manteri, Leo Partti, Liisi Teräväinen, Veli Puh ja tietysti itse Frakkikoira.

 

 

Yksi asia on kuitenkin varma: jos ja kun kadonneen nuppineulan arvoitus joskus kirkastuu, niin rättiläläiset kirmaisevat torille!

Torilta löytyy kaupungin perustajan, Armi-Raita Iso-Rättilän patsas. Jotain tuttua löytyy myös kyseisestä henkilöstä. Veikkaisin tuota mekon helmasta löytyvää kukkasta ja tietysti nimeä. Uskoisin, että ainakin isovanhemmat muistavat Marimekon ja sen lahjakkaan omistajan Armi Ratian.

 

 

Satukirjoissa on aina onnellinen loppu, niin tässäkin sadussa. Lopuksi syötiin ohukaisia eli lättyjä eli räiskäleitä mansikkahillon kera. Namskis ja maiskis!

 

Lamppu Laamanen, Herra Frakkikoira ja kumpparit, Kadonneen nuppineulan arvoitus 

Kuvitus Terese Bast

Capuchina Kustannus 2023

s. 40

Lasten kuvakirja

Lilja Sikurdardóttir: Verenpunainen meri

 

Islantilaisen Lilja Sigurdardóttirin dekkari Verenpunainen meri on toinen osa Áróran tutkimuksia-sarjassa.  Ensimmäinen osa oli nimeltään Jääkylmä aurinko. Sarjan päähenkilö Árora etsi ensimmäisessä kirjassa kadonnutta siskoaan tai siskon ruumista. Verenpunaisen meren teemana oli oletettu kidnappaus. Áróra toimi poliisin apuna tutkimuksissa oman asiantuntemuksensa mukaan. Sarjan poliiseina toimi Daniel ja Helena.

Hänen henkensä on sinun käsissäsi.

Yllä oleva teksti oli erään yritysjohtajan keittiön pöydällä olevassa sieppauskirjeessä. Lapussa vaadittiin lunnaita tai muuten vaimo tapetaan. Aikaa 2 miljoonan euron hankkimiselle annettiin viikko.

"Tästä on leikki kaukana", hän sanoi vaimeasti. "Monikaan ei pyöritä noin suuria summia pimeästi."

Áróra sai toimia rahojen hakijana Briteistä, jossa yritysjohtajan sijoittaja toimi. Áróra sai kuulla salaisuuksia kyseisestä yritysjohtajasta, mutta uskaltaisikohan niitä tietoja käyttää ansaitsemismielessä? Islannin verottaja ainakin olisi mielissään.

Leiskuvan sininen valo muistutti nuotion kuuminta kohtaa, mutta sitten se leimahti kirkkaammaksi, hiipui ja sammui jättäen jälkeensä vaikutuksensa kuin taivaalle yllättäen syttyvät revontulet, jotka sammuvat yhtä yllättäen.

Dekkareissa on yleensä ruumis ja kyllähän se ruumis ilmestyi rannikkoveteen heitettynä tässäkin tarinassa. Ruumis ei ollut kuitenkaan Áróran sisko, jota hän etsi dronen avulla sivuteitten maisemista siivoten samalla kaikenlaista ihmisten heittämää jätettä pois maisemia pilaamasta.

Lilja Sigurdardóttirin kylmäävä Verenpunainen meri nosti esille salaisuuden toisensa jälkeen.

Lilja Sigudardóttir, Verenpunainen meri *****

suom. Marjakaisa Matthíasson

BlueMoon 2023

s. 249

Blódraudur sjór 2020

Dekkari

Áróran tutkimuksia 2. osa

Lilja Sigurdardóttir: Jääkylmä aurinko

 

Freida McFadden: Eristysvanki

 

Kun vankilan ovet paukahtavat kiinni takanani, epäilen kaikkia ikinä tekemiäni päätöksiä.

Yhdysvaltalaisen Freida McFaddenin trillerissä Eristysvanki kerrottiin Brooke Sullivanista, joka erehtyi menemään töihin vankilaan. Hänen elämälleen oli toki suunniteltu juonenkäänteet jo etukäteen, mutta hänet piti saada toimimaan myös niiden juonien mukaisesti.

Tosiasiassa epäröin vastaanottaa tätä työpaikkaa, koska pelkään erään vangin tappavan minut omalla kengälläni. Hän on yksi tämän vankilan vangeista. Eräs, jonka tunsin kauan sitten ja jota en mielelläni tapaisi enää koskaan.

Brooke oli muuttanut takaisin kotiseudulleen vanhempiensa kuoleman jälkeen. Hän kaipasi muutosta elämälleen, mutta paluu kotiseudulle ei ollut ihan viisaimpia päätöksiä mitä hän oli tehnyt. Tosin hänhän ei tiennyt sitä, että hänen oli pakko tulla paikkakunnalle. Se kuului tuohon suunnitelmaan, joka hänen varalle oli tehty.

Hän ei rakasta minua. Ei tietenkään. Mehän olemme vasta seitsemäntoista ja seurustelleet vaivaiset kolme kuukautta. Mutta hän lakastaa minua. Ja se tuntuu melkein paremmalta kuin rakkaus r-kirjaimella. 

Brooken nuoruudessa oli tapahtunut karmea verilöyly kotihipoissa, jonka vuoksi eräs henkilö oli joutunut vankilaan. Tuo henkilö vannoi syyttömyyttään koko ajan. Oliko Brooke ollut väärässä, kun oli syyttänyt kyseistä henkilöä noista veriteoista. Kolme henkilöä oli jäänyt eloon, kolme oli kuollut. Kuka janosi kostoa Brookelle ja miksi?

Freida McFaddenin trilleri Eristysvanki vei juonikkaisiin kostotunnelmiin. Kenelle kaltereiden ovi kalahtaa seuraavaksi?

Freida McFadden, Eristysvanki

suom. Jussi Tuomas Kivi

Otava 2023

s. 299

The Inmate 2022

Trilleri

Freida McFadden: Kotiapulainen

 

Aija Salovaara: Ihan pieniä lintuja

 

 

Olen 39-vuotias. Vähintään yhtä monta vuotta olen elänyt itseni vieressä. Puoliksi, tai vähän sitä vähemmän.

Aija Salovaaran hieno ja koskettava esikoiskirja, Ihan pieniä lintuja, kertoo alle nelikymppisen naisen elämästä ja muistoista, jotka palasivat mieleen, kun hän lopetti masennuslääkkeiden käytön. Kirja on itseensä tutustumisen kirja, kun oma minuus on hyväksymättä. Kertoja yrittää helpottaa pahaa oloaan erilaisilla terapioilla ja hyvinvointipalveluilla sekä vertaisryhmillä. Lopulta hänen oli haettava terapeutin avulla menneisyytensä traumat esille ja käsiteltävä niitä.

Risteyksessä auto ajaa harhaan ja lähtee luisumaan jälkakäytävän puolelle. Auto liukuu pitkin nurmikkoa, katuvalot pyörivät ikkunalla, sinä tartut veljeä kädestä, auto liukuu, kieppuu, ja sitten, törmäys.

Perheen isä oli alkoholisoitunut ja humalassa väkivaltainen. Siitä seurasi vanhempien ero. Erosta alkoivat kauhujen ajat, kun lapset olivat isän hoidossa. Onneksi kirjailija avasi kertomusta vähitellen, eikä kaikkea kerralla, sillä en olisi voinut lukea sellaista. Nytkin mielikuvitukseni kävi villinä siitä, mitä oikein tapahtuikaan. Lapsia pitäisi suojella, eikä heidän pitäisi kokea tuollaisia kauhuja. 

Jos pinnistää oikein kauan, jos juoksee riittävän pitkään. Jos sanoo riittävän monta kertaa, että kaikki on hyvin. Hyvinhyvinhyvin. Uskovatko muut, alkaako ihminen itsekin uskoa?

Aija Salovaaran Ihan pieniä lintuja etenee ahdistavalla tavalla rivi rivin jälkeen. Joka rivin jälkeen toivoisi jotain hyvää tapahtuvaksi, edes jotain pieniä iloja. Kertoja ei uskalla olla tyytyväinen elämäänsä. Lapsuuden traumat voivat kestää kauan, jopa loppuelämän ajan.

 

Aija Salovaara, Ihan pieniä lintuja

Wsoy 2023

s. 287

Esikoiskirja

Mielenterveysongelmat

Hannu Salama: Lokakuun päiviä

 

Kello oli jo yli kahdeksan. Juoksin polun ylös ja pysähdyin kalliolle. Kaislikko oli ruskistunut, lahden perä harmaa, vastapäiset lehtipuut kirkkaan keltaiset.

Hannu Salaman teos Lokakuun päiviä tuli lukuun nimensä vuoksi, lokakuulle sopiva ainakin nimensä puolesta. Kirjan alkukin vaikutti lupaavalta, kun siinä kuvailtiin miltä ulkona näyttää. Kuvailijana oli päähenkilö, kirjailija, jonka nimi ei tullut kirjassa esille. Ei kuitenkaan omaelämäkerta, vaan fiktiokirja.

- Saatanan kummaa syksyä kun ei lehdet putoo ollenkaan. Se on toi paskoränni joka sen tekee. Tai ei ne kai pudonnu o muualtakaan. 

Kirjailija kirjoitti kotonaan mm. arvosteluita eri lehtiin. Perheeseen kuului päiväkoti-ikäiset lapset ja vaimo, joka opiskeli. Henkilöt olivat siis nuoria. Kirjailijalle ja hänen kavereilleen maistui viina melkein joka päivä. Kotonakin juotiin kaljaa. Juopottelureissuilla oltiin usein monta päivää. 

Pihassa istahdin märkään puutuoliin, se lahoaisi kesän päästä läjään. Mutta piha ei tuoleja tarvitsisi. Vaahtera oli vielä ihan vihreä, koivut melkein, mutta vasta toissa-aamuna mittari olikin ensi kerran ollut eineen alle nollan.

Minusta oli kiva seurata miten kirjailija kuvasi lokakuun etenemistä ulkona. Sisäpuuhat vuorostaan olivat riitelyä vaimon kanssa ja etupäässä juopottelua. Suhde Lulun kanssa oli myös erikoinen, mutta vaikuttaisi siltä, että kirjailija hakemalla haki erilaisia sosiaalisia kontakteja. 

Äsken olin vielä ajatellut haravoida lehtiä ja panna pari ruutua tuplaten, mutta nyt ei huvittanut kumpikaan: lahdelta haisi taas koko perkeleen lähiön paskat.

Niinpä niin, kuka nyt paskan hajussa haluaisi haravoida. Oulussa asuessani tehdas tuprutti ilmaan enemmän ja vähemmän paskan hajua. Siihen oli siis pakko sopeutua. 

Kolmaskymmenes lokakuuta satoi ensimmäisen lumen.

Hannu Salaman Lokakuun päiviä sopi lokakuiseksi lukukirjaksi. Kirja on hyvin äijämäinen, ja siinä juopotellaan ja politikoidaan. Tosin kirjailija itse melkein pelkästään juopottelee. 

 

Hannu Salama, Lokakuun päiviä

Otava 1971

s. 159

 

Hannu Salama: Juhannustanssit

Reetta Niemelä ja Anni Nykänen: Parhaat ystävät - Koiralähtöinen tietokirja koko perheelle

 

Hau, mä oon Jeppu! Ihan tavallinen koira. Olen myös tämän kirjan kertoja.

Tässä kirjassa minä ja koirakaverini Rauha ja Kaino kerromme, millaiset asiat ovat meille koirille tärkeitä.

Minulle koirat ovat tärkeitä perheenjäseniä, joten siksi halusin esitellä tämän upean uuden koirista kertovan koko perheen tietokirjan, Parhaat ystävät, jonka on kirjoittanut Reetta Niemelä ja kuvittanut upeasti Anni Nykänen. Hienoa yhteistyötä. Tästä kirjasta tulevat monet perheet, jotka hankkivat koiran, ihastumaan, sillä kirja on hauska ja sympaattinen ja se kertoo, että miten sitä oikein selvitään noiden parhaiden ystävien kanssa yhdessä.

 

 

Kirja alkaa kappaleesta Koira kotosalla. Se sisältää mm. pentuohjeita, rescuekoiraohjeita, vanhuskoiraohjeita, miten koira rauhoitetaan, miten koiran saa viihtymään kotona ja mitä koiran omat tavarat voisivat olla.

Toinen kappale kertoo koiramaisista tarpeista ja koiran tunteista. Kolmas kappale opettaa ymmärtämään koiria. Minkälaisia ovat koirien signaalit, miksi koirat murisevat, lenkkeilytietoja ja leikkiohjeita.

Neljäs kappale antaa vinkkejä palautumiseen ja virikkeisiin. Viides kappale kertoo mitä koirat oppivat. Entä kun koirat sairastuvat? Kuudes kappale kertoo koiraretkistä ja niistä kakkamaisista jutuista.

Koirille pökäle ei ole vain kakka, vaan myös reviirin rajalle jätetty viesti. Siksi tykkäämme haistella polunvarren kakkapökäleitä.

Reetta Niemelän ja Anni Nykäsen Parhaat ystävät on ensimmäinen laajaan tutkimustietoon perustuva eläinlähtöinen kuvatietokirja. Ihana lahjakirja kaikille perheille, joilla on koira tai suunnitteilla hankkia koiranpentu.

 

 

Reetta Niemelä ja Anni Nykänen, Parhaat ystävät - Koiralähtöinen tietokirja koko perheelle *****

Kuvitus Anni Nykänen

Sammakko 2023

s. 133

Kuvatietokirja 

 

Reetta Niemelä: Älä vihaa minua