tiistai 4. syyskuuta 2018

Taina Latvala: Venetsialaiset



Tämä on tarina kolmesta sisaresta. Siitä, mikä yhdisti ja mikä erotti heidät. Miten he nauroivat samoille asioille ja miten yksinäisiä he salaa olivat. Millaisia olivat heidän viimeiset tuntinsa yhdessä. Miten he juhlistivat kesän päättymistä ja miten he surivat sitä.
Tämä on tarina kolmesta sisaresta, joilla oli yhteinen isä.

Taina Latvalan Venetsialaiset on kolmen siskoksen yhteinen kesämökkiviikonloppu Pohjanmaalla. Iiris, Paula ja Elina ovat hyvin erilaisia keskenään, eivätkä välttämättä osaa viettää aikaa yhdessä. Tämä viikonloppu on pyhitetty Elinan häiden suunnittelulle ja päätökselle mitä mökille tehdään, sillä se on erittäin vähällä käytöllä. Näin Paula, joka on perheen tehopakkaus, on päättänyt mielessään ja aloittanut jo etukäteen siivoukset. Parempi tietenkin olisi, jos tavaroiden pakkaaminenkin ja  jakaminen saataisiin aikaiseksi.

Elina haahuilee ja on päättämätön häiden suhteen. Onneksi Paula on kaaso ja järjestää kaiken. Uskaltaakohan Paulalle kertoa, että hän haluaa perua häät. Mieluummin Elina lähtisi maailmalle yksin kokemaan seikkailuja, niin kuin Iiris on tehnyt koko aikuisikänsä. Iiris on reissannut yli 70 maassa. Iiris on ulkonäöltään eniten isän näköinen ja kaunein heistä kaikista kolmesta, vaikka paino nousee koko ajan. Painoa lisää myös turvotus, sillä Iiris myös ryyppää, kuten isä. Ja haalaa väkivaltaista miestä mukanaan vuosi toisensa jälkeen. Nytkin yrittää peitellä peitevoiteella mustaa silmäkulmaansa.

Siskokset päättävät piristää iltaansa paikallisella tanssilavalla, jossa Elina kohtaa mieleisensä miehen ja katoaa tämän matkaan. Paula ja Iiris jatkavat juttelua läpi yön ja huomaavat, että ovat salailleet samaa perhesalaisuutta vuosikausia. Nyt on myös Elinan aika jakaa sama salaisuus, kunhan Paula löytää Elinan jostakin, ennen kuin mitään pahaa pääsee sattumaan.

Taina Latvalan tarinat puhuttelevat minua, sillä niissä setvitään perheiden sisäistä dynamiikkaa, suhteita ja salaisuuksia. Siskosten yhteinen isä on ollut heille jokaiselle tärkeä omalla tavallaan, ja nyt ollaan miettimässä mitä isän rakennuttamalle mökille tehdään. Siinä samalla jokainen miettii omaa suhdettaan isäänsä ja elämänsä miehiin. Äidit jäävät kirjan sivuilla isän karisman varjoon, taustahenkilöiksi.

Venetsialaiset on hyvin ilmavaa kerrontaa, kevyttä ja harsomaista, hyvin kaunista ja novellimaista. Kirja koostuu siskosten omista kappaleista, joita on otsikoitu eri vuosilla. Olen verrannut Taina Latvalan kirjoja aiemmissa blogipostauksissa Alice Munron teoksiin ja edelleen olen samaa mieltä siinä, että Latvalalla on hyvin  samanlainen sävy ja ääni tarinoissaan kuin Munrolla, plus hänen aihepiirinsä on hyvin samankaltainen. Kaunista kerrontaa, jota luen mielelläni.

Taina Latvala, Venetsialaiset ****
Otava 2018
s. 255

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu 
Taina Latvala: Välimatka

8 kommenttia:

  1. "Harsomainen kerronta" - mikä ihana konsepti ♥

    Nyt on ollut kauniita usvaisia aamuja joista olen nauttinut. Taidanpa miettiä tuota harsomaisuutta usvan keskellä 😎Kivaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa keskiviikkoa Rita ja kiitos kommentistasi <3
      Latvalalla on taito kertoa kipeistäkin asioista ja niitä kipeitä asioita riittää meille jokaiselle. onhan se kyllä niinkin, että ilman kipeitä asioita emme osaisi arvostaa niitä hyviä asioita.
      Mukavaa keskiviikkoiltaa :)

      Poista
  2. Mai, miten kirjoitatkaan kirjan henkeen eli huomaa heti sun pitävän. Tämä tiedätkös olisi minunkin juttuni, sillä minua kiinnostavat paitsi avioliittoromaanit (paras on Kaksoisvirhe!), myös juuri mainitsemasi perheenjäsenten keskeinen dynamiikka. Ketä se ei kiinnostaisi, tekee mieli kysyä.

    Kiitos tästä eli hankin kirjan!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3
      Ihastuin heti Latvalan tyyliin, kun luin Välimatkan. Ja nyt olen lukenut jo kolme hänen teostaan ja pitänyt kaikista erittäin paljon. Arvaat varmasti, että pidän myös Alice Munron teoksista, varsinkin novelleista.
      Minulla ei ole siskoja, mutta luen heistä erittäin mielelläni. Olen aina toivonut, että jostakin putkahtaisi minulle sisko, kuten isäni sai melkein 70-vuotiaana kuulla, että hänellä oli isosisko. Maailma on perhesalaisuuksia pullollaan, joten niistä on herkullista lukea kirjoista.

      <3

      Poista
    2. Mai, minulla ei Munro putoa, mutta Latvala kylläkin. Minulla on sisko, pikkusisko, mutta olin nuorena tosi kade parhaalle ystävälleni, jolla oli kaksi isoveljeä!

      Äidin sukututkimusten seurauksena meillekin on selvinnyt uusia polkuja...

      <3

      Poista
    3. Minä kaipaan sitä puuttuvaa siskoa edelleen. Onhan minulla kolme veljeä, mutta se on eri asia kuin sisko.

      Poista
  3. Olet muuten aivan oikeassa tuon Alice Munro -vertauksen kanssa. Venetsialaiset oli ensikosketukseni Latvalaan, mutta uskon, ettei kuitenkaan viimeinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä kuulla, että olet samaa mieltä, että Latvalan teoksia voi verrata Munron teoksiin.
      Uskon, että tulet lukemaan lisää hänen teoksiaan, ne ovat niin ihania.

      Poista