sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Patrick Modiano: Villa Triste


Sillä minä olin kuolemaisillani pelosta, tunne joka ei sen koommin ole jättänyt minua: siihen aikaan se oli paljon voimakkaampi ja mielettömämpi. Olin paennut Pariisista ajatellen että kaupunki oli tulossa vaaralliseksi minun kaltaisilleni. Siellä vallitsi epämiellyttävä poliisi-ilmapiiri.

Ranskalaisen nobelistin Patrick Modianon Villa Triste sopii hyvin aiemmin lukemieni Hämärien puotien kujan ja Kehäbulevardien seuraan. Jokainen näistä kirjoista sijoittuu jonkin sodan läheisyyteen ja kirjoissa pelätään, että joudutaan kiinni. Kirjoista vaistoaa pelon ilmapiirin. Patrick Modiano on itse syntynyt samana vuonna, kun toinen maailmansota päättyi. Hänen isänsä oli juutalainen ja äitinsä näyttelijä. Heidän perheessä on varmasti ollut jonkinlainen pelko aina elämässään mukana, joutua kiinniotetuksi, kidutetuksi ja keskitysleireille.

Patrick Modiano on valinnut hienosti kirjoittaessaan pelon ilmapiiristä ja pakenemisesta kirjoja, sillä kirjallisuus on keino avata silmiä maailmassa vallitsevista epäoikeudenmukaisuuksista, jotka ovat kohdanneet ihmisiä sotien varjossa. Villa Tristessä päähenkilö palaa nuoruudessaan viettämäänsä ympäristöön muistelemaan nuoruutensa päiviä ja sitä koskettaneita henkilöitä ja tapahtumia.

Villa Tristen päähenkilö on siis 18-vuotias Victor, joka esiintyy lomapaikassa venäläisenä aatelisena. Kirjasta ei käy ilmi kuka hän oikeasti on, mutta se ei ole tärkeintä. Victor on matkustanut Ranskan ja Sveitsin rajalle lomalle, jotta voisi nopeasti siirtyä turvaan Sveitsin puolelle. Hän on suunnitellut yksityiskohtia nopeasta paosta. Sitten hän kohtaa Yvonnen ja hänen suuren koiransa sekä Yvonnen ystäviä. Päiviin tulee toisenlaista ajanvietettä, joutilaisuutta, juhlintaa, rentoa lomailua, mutta kaikki ei ole kuitenkaan hyvin. Joutilaisuus saa Victorin suunnittelemaan pitemmälle suuntautuvaa pakomatkaa, mutta hän haluaa matkalle yhdessä Yvonnen kanssa.

Vastustan sotia, sillä olen saanut elää rauhan maassa, josta olen todella iloinen. En siis ole kokenut sotaa tai sen uhkaa, mutta ymmärrän ihmisiä, jotka pakenevat sitä mahdollisuutta, että joutuvat mukaan sotaan. Miehille tämmöistä valintaa ei juuri anneta, joten ainoa mahdollisuus on paeta. Kirjan yksi teema on siis sodan karttaminen keinolla millä hyvänsä. Nostaisin ylös myös joutilaan elämän, jossa ei tehdä mitään merkittävää, jossa ajelehditaan ja juhlitaan päivästä toiseen. Mielenkiintoinen utuinen tarina, ei kuitenkaan yhtä tasokas kuin kaksi muuta lukemaani Modianon kirjaa.

Patrick Modiano, Villa Triste ***
Suom. Jorma Kapari
Wsoy 1977
s. 189
Ranskankielinen alkuteos Villa Triste 1975


Modiano Patrick: Hämärien puotien kuja (Nobel 2014, Prix Concourt)
Modiano Patrick: Kehäbulevardit

4 kommenttia:

  1. OLen lukenut puolisen tusinaa Modianon teosta, ja aika useasti ne ovat tämänlaisia ja minusta hyviä. Villa Triste ei ehkä ole se paras, mutta hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Modianolla on omaa luokkaansa oleva ääni, joka kietoo tarinan sisälle. Lukemani kirjat ovat hyviä, mutta Hämärien puotien kuja nousi minulle selvästi ykköseksi.

      Poista
  2. Kiehtova kirjailija. Luin romaanin Jotta et eksyisi näillä kulmilla ja bloggasinkin siitä. Ihastuin valtavasti siihen kiirettömään mutta kiinnostavaan tunnelmaan jonka Modiano sai aikaan. Käytät sanaa "utuinen", tosi hienolta kuulostava kuvaava juttu. Minäpä katsastan laittamasi linkit. Kivaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa juhlittiin aika rankasti, joten ehkä kirjailija oli kuvannut humalatilaa kukaties, joka näkyi tekstin epämääräisenä utuisuutena.
      Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista