maanantai 7. lokakuuta 2019

Maike Wetzel: Tyttö joka löytyi


Tämä tarina ei ole minun tarinani. En ole varma, kenen se on. Se makaa kadulla ja nukkuu kodissamme, mutta silti se on minua aina askelen edellä.

Saksalaisen Maike Wetzelin esikoisteos Tyttö joka löytyi kertoo tarinan siitä, mitä eräässä perheessä tapahtui, kun heidän 11-vuotias tyttärensä Elly katosi ja palasi neljä vuotta myöhemmin muuttuneena, erilaisena, vanhempana, outona. He halusivat, että kaikki olisi jälleen kunnossa - äiti, isä ja isosisko. Oliko neljä vuotta liikaa? Pystyikö neljän vuoden jälkeen enää palauttamaan tunnesiteitä? Kun oli jo melkein luovuttu toivosta.

Hän huutaa ääneti. Hän on levittänyt kätensä. Tuuli puhaltaa taakse kaiken, hänen hiuksensa ja hänen poskiensa ihon. Hän nojaa vasten tuulta, joka tukahduttaa hänen sanansa.

Maike Wetzel on aiemmin kirjoittanut novelleja ja tietynlainen novellin kaari löytyy myös tästä pienoisromaanista. Kirjailija on jättänyt tarinan hajanaiseksi, joten lukija joutuu pinnistelemään ja kokoamaan tarinan itse. Loppu oli se aukkopaikka, jota kaipasin, mutta sekin jäi tavallaan auki. Hajanaisuutta oli kirjan lopussa jo niin paljon, että tekstin runollisuus ei enää korvannut halua kuulla koko tarinan. Haluaisin niin kovin lukea myös ne puuttuvat aukot.

Tämä tarina on minun tarinani. Minä olen se, joka tarinasta puuttuu.

Kirjan tarinalla on monta kertojaa: isä, äiti, isosisko ja Elly jne. Lapsen katoaminen on aivan hirvittävää. Katselin netistä mitä kirjan nimellä löytyy ja sieltä löytyi uskomaton määrä kadonneita tyttöjä. Suurin osa löytyi elossa, mutta sitten osa löytyi esim. hukkuneena. Lapsen katoaminen on varmasti vanhempien pahin painajainen. 
Tyttö joka löytyi on kategorisoitu trillereihin, itse luin kirjan ahdistavana proosana. Kirja oli aika kummallinen keitos - vakava, pimeä, synkkiä tunnelmia täynnä, kunnes Elly tuli takaisin. Sittenkään kukaan ei iloinnut. Oliko Elly heidän Ellynsä? Tyttö joka löytyi oli tummasävyinen pienoisromaani, joka koostui usean eri kertojan kipeää tekevistä tarinoista.

Maike Weitzel, Tyttö joka löytyi
Suom. Tuomas Renwall
Like 2019
s. 140

2 kommenttia:

  1. Tämä kirja on hyvin erilainen kuin moni muu. Pidin tyylistä, mutta ehkä tarina olisi voinut hiukan jatkua.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Kirja on erilainen, ahdistava ja surullinen. Ei sovi trilleriksi.
      Ehdottomasti kirja olisi saanut jatkua ja kertoa enemmän.

      Poista