torstai 26. joulukuuta 2019

Torey Hayden: Tiikerin lapsi




Uutinen oli aivan pieni, vain pari pikku kappaletta, jotka oli sijoitettu kuudennelle sivulle sarjakuvien jälkeen. Siinä kerrottiin kuusivuotiaasta tytöstä, joka oli ryöstänyt lähiseudulla asuvan pikkulapsen. Hän oli kylmänä marraskuun iltana vienyt kolmivuotiaan pojan läheiseen metsään, sitonut hänet puuhun ja polttanut häntä. Poika oli nyt paikallisessa sairaalassa kriittisessä tilassa. Tyttö oli otettu huostaan.

Amerikkalaisen terapeutin, erityisopettajan ja kirjailijan Torey Haydenin Tiikerin lapsi alkaa surullisissa merkeissä, sanomalehden ikävällä uutisella. Torey Hayden toimi paikallisen koulun erityisluokan opettajana, ja arvasi jo lukiessaan, että tuo pieni tyttö sijoitetaan hänen luokalleen, jossa oli jo kahdeksan erityislasta. Johonkin tyttö oli sijoitettava, ennen kuin hänet sijoitettaisiin sairaalan osastolle saamaan lain määräämää hoitoa. Tuo pieni tyttö oli ensimmäisellä luokalla, mutta sijoitus oli jo kolmas koulu, sillä hänet oli todettu aivan mahdottomaksi sopeutumaan muiden lasten kanssa samaan ryhmään. Torey Haydenille selvisi kuukausien sisällä tämän pienen tytön kurja elämä koko kauheudessaan. Jos lapsi toimii poikkeavasti, siihen on aina syynsä, eikä se ole lapsen vika, eikä lapsen syy.

Rehtori painoi hänet kovakouraisesti kumaraan, ja keppi viuhahti. Sheila putosi polvilleen iskusta, mutta hänen ilmeensä ei värähtänyt. Rehtori nosti hänet jaloilleen. Ja taas tuli isku. Ja taas hän putosi polvilleen. Kaksi viimeistä iskua hän otti vastaan pystyssä, kaatumatta. Mutta ääntäkään hän ei päästänyt, eikä hänen silmänsä kostunut. Huomasin, että se raivostutti rehtoria.

Jossakin päin maapalloa lapsia lyödään kouluissa kurinpidollisissa merkeissä. Todella ikävä tapahtuma. Kirjan ensimmäinen osa on julkaistu 80-luvulla, joten ilmeisesti tämä ikävä kurinpito tapahtui 70-luvulla. Iso mies hakkaamassa pientä kuusivuotiasta lasta. Kyseinen tapahtuma kertoo paljon siitä mitä kirjan lapsi joutui kokemaan lapsuutensa aikana. Lääkärit olivat raportoineet tytön kehosta lukemattomia mustelmia, arpia ja parantuneita luunmurtumia.

”Minua pelotti. Jerry-setä sanoi, ettei saa kertoa. Hän sanoi, että hän tekee sen taas, jos kerron. Hän sanoi, että voi sattua vielä pahempaakin, jos kerron.”

Torey Haydenin työhön erityislasten parissa on sattunut kaikkea kamalaa, joista lapsiin kohdistunut väkivalta on ollut pahinta. Hän päätti kirjoittaa tästä pienen tytön elämästä kirjan, jonka nimeksi tuli One Child.  Sheilan ja Toreyn yhteys katkesi monta kertaa, sillä tytön isä joutui välillä vankilaan, ja tyttö lastenkoteihin ja sijaiskoteihin. Jonkinlainen yhteys kehittyi, kun Sheila oli 14-vuotias, mutta katkesi jälleen pariksi vuodeksi. Esikoiskirja sai jatkokirjan, jonka nimeksi tuli The Tiger´s Child. Nämä kaksi kirjaa on yhdistetty suomen kielelle.

Eräs vanhempi kollega sanoi nuorelle Torey Haydenille, että oppilaisiin ei kannata kiintyä liikaa, eikä elää menneisyyttä. Torey Haydenillä on onneksi lämmin ja hellä syli, ja taito toimia oikein erityislasten parissa. Tiikerin lapsi koskettaa ja pelottaa samalla, sillä lasten kaltoin kohtelu ei ole kadonnut mihinkään. Suomessa lasten huostaanottomäärät nousevat koko ajan. Joistakin sijaishoitopaikoista on kuulunut ikäviä tapahtumia. Huostaanotto voi olla lapselle hyväksi, mutta se voi olla myös erittäin ikävää, ja lapsen tunne-elämä saa kolauksen. Tiikerin lapsi kertoo erään kaltoin kohdellun, hyljätyn ja pahasti häiriintyneen lapsen tarinan.

Hän oli ollut niin kaltoin kohdeltu, niin laiminlyöty lapsi, ettei hänen elämäänsä olisi koskaan voitu korjata täysin ehjäksi.

Torey Hayden, Tiikerin lapsi
Suom. Eeva-Liisa Jaakkola
Suuri Suomalainen Kirjakerho 1996
s. 428
One Child (kirjassa luvut 1-20) ilmestyi 1980
The Tiger´s Child (kirjassa luvut 21-47) ilmestyi 1995

Oman kirjahyllyn aarre.

6 kommenttia:

  1. Olen tämän joskus muinoin lukenut, mutta en muista tästä paljoakaan.
    Kansi on kyllä tuttu. Haydenin kirjat kyllä ravistelevat mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja kosketti tosi paljon heti ensimmäisellä lukukerralla. Torey Haydenista tuli minulle kirjailija, jonka kirjat oli pakko lukea. Niitä löytyykin useampi kirjahyllystä. Ensi vuonna ilmestyy uusi suomennos Satutettu lapsi. Aihepiiri näissä kirjoissa on aina lapsi ja hänen kokemuksensa muista ihmisistä.
      Haydenin kirjat ravistelevat kovasti ajatusmaailmaa. Miksi lapsia pitää kohdella huonosti? Sitä en ole koskaan ymmärtänyt.

      Poista
  2. On todella järkyttävää, millaista julmuutta jo pienetkin lapset voivat joutua kokemaan. Miten sellaisesta voi koskaan selvitä? Kuka heitä kaikkia auttaisi? En tiedä, uskallanko koskaan lukea näitä Haydenin kirjoja... Joskus kauan sitten olen ehkä lukenut juuri tämän Tiikerin lapsen, mutta en muista siitä muuta kuin nimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut asiaa. Jotkut lapset joutuvat kokemaan julmuuksia, joita kukaan ei usko, että voisi tapahtua. Kuten esim. 8-vuotiaan Erikan tapaus osoitti.
      Ei semmoisesta kohtelusta kukaan selviä ilman terapiaa ja lääkäreitä. Esim. joillekin Haydenin ohjaamille lapsille on tehty jo niin julmia fyysisiä tekoja, että niistä on koko loppuiäksi vaivoja, sekä henkisiä että fyysisiä.

      Poista
  3. Kirja teki minuun aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen. Koskettava ja ajatuksia herättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja teki minuunkin lähtemättömän vaikutuksen, kun luin sen ensimmäisen kerran. Lapsia pitäisi suojella, ei satuttaa. Teksti ja tarina puhuttelevat.

      Poista