torstai 25. kesäkuuta 2020

Trevor Noah: Laiton lapsi - Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa



Vartuin aikuiseksi apartheid-ajan Etelä-Afrikassa, mikä oli hankalaa, koska kasvoin perheessä, jossa musta ja valkoinen rotu sekoittuivat – ja ne sekoittuivat minussa. Äitini Patricia Nombuiselo Noah on musta. Isäni Robert on valkoinen. Sveitsinsaksalainen, jos ollaan täsmällisiä, niin kuin sveitsinsaksalaiset yleensä ovat. Yksi pahimmista apartheid-ajan rikoksista oli olla sukupuolisuhteessa toista rotua edustavan henkilön kanssa. Tarpeetonta kai sanoa, että minun vanhempani tekivät sen rikoksen.

Trevor Noahin omaelämäkertakirja Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa kertoi kirjailijan kasvunvuosista apartheid-aikana, jolloin maassa oli poliisivaltio ja tiukka rotuvalvontajärjestelmä. Se piti mustat hallinnassa. Sen olivat suunnitelleet ja kehittäneet valkoiset ihmiset. Apartheid oli kurjaakin kurjempi rotusortojärjestelmä. Trevor Noah ei voinut lapsena kulkea julkisesti kadulla äitinsä tai isänsä kanssa, koska rodut eivät saaneet sekoittua keskenään. He olivat eri rotua apartheidin mukaan. Totta kai rodut sekoittuivat, mutta julkisivu piti pitää sellaisena, että sitä ei tapahtunut. Lait kielsivät sekoittumisen ja yleensä musta osapuoli sai viisi vuotta vankeutta, jos jäi siitä kiinni. Kirja on yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä kirja. Kirja kertoi, miten erotettiin valkoinen, musta ja värillinen ihminen toisistaan apartheid-ajan Etelä-Afrikassa.

Toisinaan meillä ei ollut varaa muuhun kuin pakattuun lihaan, jota lihakauppias myi nimellä ”sahanpuru”. Se oli kirjaimellisesti ”lihanpurua”, lattialle pudonneita hukkapaloja lihasta, joka pakattiin myytäväksi, silavanpaloja ja muita jämiä. Ne lakaistiin yhteen ja pakattiin pusseihin. Se oli tarkoitettu koirille, mutta äiti osti sitä meille. Välillä emme kuukausiin syöneet mitään muuta.

Trevor Noahin äiti ei suostunut elämään valkoisten luomien lakien ja sääntöjen mukaan. Hän kulki poikansa kanssa paikoissa, joissa mustat eivät käyneet koskaan mm. luistelemassa ja elokuvissa. Hän kasvatti poikansa kuin valkoisen lapsen, uskoen, että maailma oli avoin pojalle ja siten, että Trevorin ideoilla, päätöksillä ja ajatuksilla oli merkitystä. Mahtava äiti, joka oli aina poikansa tukena. Äidin tukena oli Jeesus.

Äidilläni oli tapana sanoa: ”Valitsin sinut, koska halusin jonkun, jota rakastaa, ja jonkun, joka rakastaisi minua ehdoitta takaisin – ja sitten synnytin maailman itsekkäimmän paskiaisen, joka ei tehnyt mitään muuta kuin itki ja söi ja sanoi: ´Minä minä minä minä minä.´ ”

Äiti piti vilkkaan poikansa kurissa ja nuhteessa. Koska äiti oli uskovainen, he kulkivat paljon kirkoissa. Vapaa-aikaa ei juuri jäänyt. Kun Trevor kasvoi isommaksi, hänestä tuli aika villi. Koska äiti oli tottunut kurittamiseen ja selkäsaunoihin, hänen oli vaikea luopua niistä. Jossakin vaiheessa ne jäivät kuitenkin pois.

Yksi asia, jota äidissäni arvostin, oli se, että hän ei koskaan jättänyt minua epävarmaksi siitä, minkä takia sain selkään. Se ei ollut raivoa tai suuttumusta. Se oli rakkaudesta annettua kuritusta. Äiti oli yksin vinksahtaneen lapsen kanssa. Minä tuhosin pianoja. Minä paskansin lattioille. Minä mokasin, äiti pieksi selkänahkani helläksi ja antoi minulle aikaa itkeä…

Mutta pahempaa oli tulossa kuin äidin selkäsaunat. Niistä voit lukea lähemmin kirjan sivuilta. Huolimatta siitä, että Trevor Noah koki pahoja asioita lapsuutensa ja nuoruutensa aikana, kirja on hyvin valoisa. Hän koki apartheidin ja rotusyrjinnän, sillä eihän rotusyrjintä siihen loppunut, kun Nelson Mandela vapautettiin, kun Noah oli viisi vuotta vanha. Ehkä olosuhteiden pakosta pikkurikollisuus ilmestyi kuvioihin mukaan Noahin nuoruusiässä. Trevor Noah oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan musta, värillinen tai valkoinen. Se riippui siitä, kenen kanssa hän oli tekemisissä. Etelä-Afrikka oli jakaantunut tarkasti ihonvärien ja kielten perusteella. Positiivisen luonteensa avulla Noah oppi luovimaan kaikenlaisten ihmisten parissa. Nykyisin kirjailija asuu Yhdysvalloissa ja vuonna 2018 Time-lehti valitsi hänet maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Apartheid ja rotusyrjintä olivat Etelä-Afrikan yhteiskunnan hirvittävin elämänvaihe. Tämä kirja on tärkeä tuon vaiheen muistuttaja.

Trevor Noah, Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa *****
suom. Jaana Iso-Markku
Atena 2020
s. 355
Born A Crime. Stories from a South African Childhood 2020
Omaelämäkerta

6 kommenttia:

  1. Tätä kirjaa odotan innolla ja saankin sen varmaan pian käsiini. Kyllä tuo apartheid on ollut jotain käsittämättömän törkeää ja järkyttävää. Hävettää niin olla valkoinen tällaisessa maailmassa. Kiva kuulla että kirja on kuitenkin valoisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mistä kirjailija ammensi positiivisuutensa, ehkä äidiltään. Apartheid oli hirveää rotusortamista, rasismia ja ihmisoikeuksien polkemista. Laitoin sen vuoksi YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kirjan esittelyn perään. Tänä päivänä rasismi on totta Suomessakin. Sitä on jopa eduskunnassa ja sitä kannatetaan äänekkäästi. Mihin tämä johtaa?

      Poista
  2. Sattuipas hauskasti, laitoin postauksen tästä kirjasta hieman sinun jälkeesi. Hienoa, kun sinäkin olet tykännyt tästä. Upea lukukokemus, yksi tämän vuoden parhaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli :)
      Hieno kirja ja varmasti tämän vuoden käännöskirjallisuuden parhaimmistoa. Tärkeä aihepiiri apartheid, rotusorto, väkivalta...

      Poista
  3. Jopas onkin tärkeä aihe kirjassa, ja mielenkiintoisesti käsiteltynä!
    Kiitos kommentistasti tänään! Meillä Itä-Suomessa on mäkäräisiä, sääskiä, paarmoja, punkkeja ja vielä hirvikärpäsiäkin. ;)
    Nyt on saatu nauttia kunnon kesäsäästä. Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Sara, tosi tärkeä aihe, apartheid. Tästä omaelämäkerrasta löytyy paljon muutakin.

      Kunnon kesäsäät on täällä Turun seudullakin, puutarhaihmisille ja maanviljelijöille tosin liian kuumaa. Vettä ei ole satanut moneen viikkoon. Inhottavia purijoita kaikki luettelemasi ötykät. Täällä ei ole mäkäräisiä.
      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista