perjantai 5. kesäkuuta 2020

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa




Ihan juuri eroamassa, mies oli sanonut.
Nainen tunsi jälkisupistuksen taas olevan tulossa ja lopetti puhelun. Oli vaikea erottaa, mikä oli kipua, mikä väsymystä tai itsesyytöksiä, mutta kaikkein eniten häntä jäyti huoli kolme kerrosta ylempänä nukkuvasta lapsesta. Tunne oli työntynyt syvälle niin kuin ei koskaan enää aikoisi hellittää.

Wilhelmiina Palosen esikoisteos 206 pientä osaa kaivautuu naiselämän kuvauksiin 20-luvulla ja nykyisyydessä. 20-luvun naisten osa oli aika julmaa kerrottavaa. Kirjassa syvennyttiin lukioikäisen Hellin tarinaan. Mitä tapahtuikaan, kun Helli huomasi olevansa raskaana? Miten koulu suhtautui? Miten ystävät? Miten yhteisö? Miten yhteiskunta? Kaikkiin näihin kysymyksiin sain vastauksen. Palonen on tehnyt tarkkaa etsintätyötä menneisyydestä, ja voin sanoa, että luin kauhulla tuon ajan suhtautumisesta nuoreen lasta odottavaan naiseen.

Kului kaksi päivää ja sikiö tuli ulos. Sen jälkeen piti tulla istukan ja muun, mutta mitään ei tapahtunut.

Kirjailija kirjoitti esikoisteokseensa nuoren Hellin tarinan, jossa mies jätti kylmän rauhallisesti raskaana olevan tyttöystävänsä. Nykyisyydessä raskaaksi tullut äiti synnytti pojan, Alvarin.  Eroamassa ollut mies ei eronnut, joten Alvarin äidistä tuli yksinhuoltaja. Yksinhuoltajuus ei ollut kovin helppoa, kun äiti teki kansainvälistä uraa maailmalla. Alvar joutui olemaan useiden hoitajien seurassa. Murrosiässä hän joutui selviytymään yksin, rotta seurana.

Takakannen tekstissä kerrotaan, että 206 pientä osaa kertoo kiintymisestä ja hylkäämisestä ja ihmisten toisiinsa jättämistä jäljistä. Naisen osa parisuhteessa nousi kirjan teemaksi. Naisen osa, kun hän odottaa lasta. Nykyisyydessä luulisi olevan helppoa hoitaa ehkäisy, mutta silti Suomessa tehdään vuosittain noin 10 000 raskaudenkeskeytystä. Jälkiehkäisynkin voi nykyisin tehdä 72 tunnin aikana hedelmöityksestä. Toista se oli 20-luvulla, kun laki kielsi raskaudenkeskeytykset. Silloin kuitenkin kokeiltiin kaikenlaista, jotta epätoivottu raskaus olisi mennyt kesken. Kirjailija saa ajatusnystyrät kihisemään teoksen teemoilla raskaudesta. Olin aivan myyty Hellin tarinasta. Olisin voinut lukea kirjan pelkästään hänen elämästään.

Wilhelmiina Palonen, 206 pientä osaa
Gummerus 2020
s. 302
Esikoisteos

4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. En ole huomannutkaan tämän kirjan ilmestymistä. Kiinnostava aihe. Ovatko esimerkkinaiset kaikki suomalaisia? Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu suomalaisista naisista, raskaudesta, äitiydestä, yksinhuoltajuudesta. Lisäksi Alvarista, pojasta, joka joutui selviytymään yksinhuoltajan lapsena. Tärkeitä teemoja. Tykkäsin kuitenkin enemmän Hellin tarinasta, joka sijoittui 20-luvulle.

      Huomenna on sedän hautajaiset, joten surullisia aikoja on vietetty. Herkistelty ja muisteltu.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tämä esikoiskirja oli varsin mielenkiintoinen, mutta olisin kaivannut jotakin yhteyttä Hellin ja Alvain ja hänen äitinsä välille. Nyt nämä tarinat jäivät erillisiksi.

      Poista